Kävin katsomassa kaksi kauhuleffaa viime viikkojen aikana ja ajattelin, että niistä saisi aika hyvän vertailuarvostelun. Molemmat ovat varsin erilaisia toisistaan ja eroavaisuus näkyy myös elokuvien visuaalisuudessa. Vertaan tässä leffoja keskenään enimmäkseen juuri kauhun näkökulmasta, mutta käyn myös läpi elokuvien hahmoja ja tarinaa.
Sinners (2025)
Ohjaus: Ryan Coogler
Pääosissa: Michael B. Jordan, Miles Caton, Hailee Steinfeld, Delroy Lindo, Wunmi Mosaku, Jack O’Connell
Suomen ensi-ilta: 24.4.2025
Sinners on varauksetta ollut tähän mennessä kaikista näkemistäni leffoista ehdottomasti vuoden paras. Erityisesi elokuvan musiikki tulee varmasti pysymään vuoden parhaana soundtrackina minulle. Musiikki on tunnelmaltaan niin vahvaa, intohimoista ja mukaansatempaavaa, että jopa populaarimusiikin vihaajatkin saattavat siihen tykästyä. Itse huomasin Sinnersissä samanlaisuudet Rodriguezin ja Tarantinon vampyyrileffaan Hämärästä aamunkoittoon (From Dusk till Dawn, 1996) – kaksi veljestä rantautuu baariin perähikiälle Meksikoon perheen kanssa, jonka he kidnappasivat ja baari paljastuukin vampyyrien pesäksi. Cooglerin elokuvassa on kuitenkin ihan omat uniikit juonenkäänteet, teemat ja hahmot.
SPOILERIVAROITUS: arvostelussa on juonen kannalta oleellisia paljastuksia
Flow (2024)
Ohjaus: Gints Silbalodis
Suomen ensi-ilta: 28.4. 2025
Olen aina ollut kissaihmisiä, joten elokuva, jossa on kissa pääosassa tietysti herätti kiinnostukseni. Flow kiinnosti myös siltä kannalta, että elokuvassa ei nähdä yhtäkään ihmishahmoa ja dialogi on vain eläinten ääntelyä. Siinä mielessä Flow erottuu myös Disneyn Bambista, johon leffaa on paljon verrattu, koska eläimet eivät puhu ihmisdialogia toisin kuin Bambissa. Kaikki lapset teatterissa kuitenkin näyttivät suuresti tykkäävän elokuvasta ilman puhettakin.
Andrea Dworkinin Right-Wing Women ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1983. Dworkin oli amerikkalainen feministi ja kirjailija, joka oli vahva aktivisti 70 – ja 80 – luvun feministisessä liikkeessä Yhdysvalloissa. Hänen tunnetuimmat kirjoituksensa käsittelivät pornografiaa ja seksiä radikaalifeminismin näkökulmasta. Teos sisältää kuusi lukua, ensimmäinen käsittelee ultra-oikeiston lupauksia naisille, toinen luku tutkii naisten älykkyyttä historiallisesti ja poliittisesti, kolmas luku on abortista, neljäs luku homoseksuaalisuudesta ja juutalaisista, viides luku spekuloi tulevasta naisten massamurhasta, ja viimeinen luku antifeminismistä tuo kirjan päätökseen. En aio käydä kaikkia lukuja läpi yksitellen, vaan otan pikemminkin kirjan laajemman teesin käsittelyyn ja keskityn niihin lukuihin, jotka herättivät kiinnostukseni eniten.
Tulin äskettäin katsoneeksi kasarin kulttiklassikon Pieni kauhukauppa (Little Shop of Horrors, 1986). En ole iso musikaalien fani, ja erityisesti elokuvamusikaalit (ei animaatiot) osuvat usein harhaan itselleni. Joku live-action musikaaleissa ei vain iske minuun – mutta tämä kulttihitti olikin yllättävän hauska ja makaaberi. Luultavasti miksi leffa toimi niin hyvin kuin toimii, on juuri Alan Menkenin musiikki ja Howard Ashmanin lyriikat – musikaali (ensiesitykset off-off Broadwaylla) oli kaksikon ensimmäinen yhteistyö.