Andrea Dworkinin Right-Wing Women ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1983. Dworkin oli amerikkalainen feministi ja kirjailija, joka oli vahva aktivisti 70 – ja 80 – luvun feministisessä liikkeessä Yhdysvalloissa. Hänen tunnetuimmat kirjoituksensa käsittelivät pornografiaa ja seksiä radikaalifeminismin näkökulmasta. Teos sisältää kuusi lukua, ensimmäinen käsittelee ultra-oikeiston lupauksia naisille, toinen luku tutkii naisten älykkyyttä historiallisesti ja poliittisesti, kolmas luku on abortista, neljäs luku homoseksuaalisuudesta ja juutalaisista, viides luku spekuloi tulevasta naisten massamurhasta, ja viimeinen luku antifeminismistä tuo kirjan päätökseen. En aio käydä kaikkia lukuja läpi yksitellen, vaan otan pikemminkin kirjan laajemman teesin käsittelyyn ja keskityn niihin lukuihin, jotka herättivät kiinnostukseni eniten.
Dworkin keskittyy teoksessa käymään läpi syitä, miksi naiset osallistuvat omaan alistamiseensa ja sortoonsa. Dworkinin mukaan patriarkaatti eli miesvalta on luonut erillisen systeemin miehille ja naisille ja hän kutsuu tätä järjestelmää nimellä ”sex-class”, suomennettuna sukupuoliluokka on ehkä sopivin käännös. Sukupuoliluokka on, Dworkin argumentoi, pääsyy naisten epätasa-arvoon maailmassa. Sukupuoliluokka erittelee naiset ja miehet eri kategoriaan, luokkaan ja rooliin yhteiskunnassa, luo hierarkian miesten ja naisten välille ja erottaa naiset olennaisesta ihmisyydestä joka miehille myönnetään. Dworkin myös väittää, että tämä sukupuoliluokitus ja erottelu sekä naisten ihmisyyden kieltäminen ylläpitää väkivaltaa naisia kohtaan ja että naiset, asuivatpa he missä tahansa, eivät voi paeta tätä luokitusta ja näin ollen väkivallan uhkaa. Tässä tulevat konservatiiviset naiset kuvioihin – Dworkin esittää, että konservatiiviset naiset tietävät, että sukupuoliluokka on olemassa ja se on naisille vihamielinen. Mutta sen sijaan, että konservatiiviset naiset taistelisivat tätä luokitusta vastaan, he näkevät sen mahdottomana poistaa. Heidän mielestään liberaalit miehet ovat valehtelijoita ja tekopyhiä ja vihaavat naisia aivan yhtä paljon kuin konservatiivit. Miehet eivät konservatiivisten naisten näkökulmasta tule koskaan päästämään irti vallastaan naisten yli, joten nämä naiset näkevät, että heidän ainoa selviytymiskeinonsa on sopeutua miesvaltaan ja uhrata osa naisista väkivallalle, kunhan he säästyvät tältä. Tämä on myös jotain, mitä konservatiiviset miehet lupaavat naisille – että jos he hyväksyvät miesvallan, niin he ovat suojeltuja miesten väkivallalta ja saavat miesvallan kautta valtaa muiden naisten yli.
Itse en välttämättä ole täysin samaa mieltä Dworkinin kanssa, koska olen nähnyt niin monia naisia, jotka juhlivat naisten kärsimystä ja kipua, kuten Riikka Purra saksineen tai uusliberaalit Hillary Clintonit ja muut, jotka pommittavat kolmannen maailman naisia surutta. Mutta ehkä tämäkin sopii Dworkinin teesiin – naiset hyväksyvät miesvallan fraamit voidakseen käyttää valtaa yhteiskunnassa myös miesten yli. Naisten valinnat ovat vielä nykyäänkin rajatut yhteiskunnissa, olivat ne sitten taloudellisia tai henkilökohtaisia, vaikka paljon on tehty tasa-arvon saavuttamiseksi monessa maassa. En kuitenkaan halua riistää naisilta heidän kykyään ajatella itsenäisesti ja Dworkin välillä kiikkuu sen rajoilla, että hän tekee naisista vain uhreja, ei aktiivisia henkilöitä. Itsenäinen ajattelu on kuitenkin Dworkinin mukaan naisen ihmisyyden ilmentymä ja osoittaa, että naiset ovat ihmisiä siinä missä miehet.
Toinen luku alkaa Dworkinin päätelmällä:” Men hate intelligence in women.” Miehet vihaavat älykkäitä naisia, on hänen väittämänsä. Dworkinin kuvaus älykkyydestä on mielestäni hyvin osuva: “Intelligence…is curious,penetrating. Without the light of public life, discourse, and action, it dies. It needs response, challenge, consequences that matter. Intelligence cannot be passive and private through a lifetime. Kept secret, kept inside, it withers and dies.” Älykkyys on aktiivista, osallistavaa ja tarvitsee julkista elämää, tiloja ja yhteisöllisyyttä kukoistaakseen. Erityisesti osio, missä Dworkin väittää, että naisten ”älykkyydeksi” hyväksytään hyvyys ja säädyllisyys, mutta ei mitään sen ulkopuolelta, ja tämä pitää naisten älykkyyden ”pienenä ja kesytettynä”, iski minuun. Tulen erittäin konservatiivisesta uskonnollisesta taustasta ja hyvyys, kiltteys ja säädyllisyys olivat naiseuden ehdoton kruunu uskonnossani. Tämä johtaa lukuun neljä, joka käsitteli uskonnollisten konservatiivien suhdetta miesvaltaan. Kaikki, mitä Dworkin luvussa kertoo, on minulle niin tuttua – naiset ovat hengellisempiä ja hyveellisempiä kuin miehet ja poikien tarkoitus on suojella tyttöjä ja tämän takia heidät myös lähetetään kuolemaan sotiin – se on heidän luonnollinen roolinsa. Dworkin terävästi kysyykin, että rakastavatko nämä naiset oikeasti poikiaan, jos he ovat valmiita lähettämään heidät sotatantereelle valloitussotiin. Dworkin huomioi luvussa myös, kuinka uskonnolliset naiset usein väittävät olevansa ”oikeita feministejä” koska heidän mukaansa muun muassa abortin laillistaminen tekee miehistä vastuuttomampia, lisää raiskauksia ja hajottaa perheyksikön. Konservatiiviset naiset omien näkemystensä mukaan suojelevat isoa osaa naisista miesten väkivallalta, kun he alistuvat miesvallalle. Mutta kuten Dworkin kirjoittaa, tämä johtaa osan naisista uhraamiseen miesvallan väkivallalle, jotta suurin osa naisista säästyisi siltä. Loppujen lopuksi ei miesvallalle alistuminenkaan suojaa naisia, koska ties moni konservatiivinen nainen on joutunut miestensä raiskaamiksi tai kotiväkivallan uhriksi.
Dworkinin kirja myös keskittyy siihen, kuinka pornografia ja seksityö ultimaattisesti hyödyttävät miesvaltaa. Naisten ruumiit ovat miehille vapaasti tarjottavissa ja näin ollen naiset nähdään ruumiillisina objekteina eikä ihmisinä. Naisten rooli Dworkinin mukaan sukupuoliluokassa on synnyttää lapsia ja olla seksinukke. Tämä näkemys, vaikka onkin jo yli 30 vuotta vanha, on oikein ajankohtainen nykyajan incel-liikkeen nousua katsoen. Incel-piireissä naiset nähdään juuri seksiobjekteina ja heidän ihmisyytensä kielletään täysin. Dworkinin hyvin negatiivinen kuva pornosta ja seksityöstä on ymmärrettävää, koska monesti naiset eivät voi valita tekevänsä sitä työtä, vaan he joutuvat taloudellisesta pakosta näihin piireihin. Dworkinille taloudellinen riippumattomuuskaan ei kuitenkaan taannut suojaa miesvallalta. Naiset kohtaavat seksismiä kaikkialla, olivat he sitten rikkaita tai köyhiä. Itse näen, että naisten taloudellinen itsenäisyys on yksi iso harppaus naisten vapauttamista kohti, mutta ei yksinään riittävä. Dworkin käy erittäin pessimistiseksi varsinkin viidennessä luvussa, missä hän ennustaa tulevan teknologiakeshityksen johtavan keinotekoisten kohtujen ja ihmismäisten seksirobottien luomiseen. Tämä teknologiakehitys johtaa Dworkinin mukaan naisten massamurhaan, koska naiset nähdään hyödyttöminä miehille. Tällainen tulevaisuus on kuitenkin aika kaukana, ja luulen, että liian monet miehet nauttivat elävien naisten alistamisesta eivätkä robotit ja keinokohdut anna samanlaista tyydystä heille. Tästä incel-liike hyvänä esimerkkinä – siellä puhutaan paljon seksiroboteista ja kuinka hyödyttömiä naiset ovat, mutta kuitenkin he hamuavat elävien naisten perään.
Right-Wing Womenin johtopäätöksen voi tiivistää Dworkinin sanoihin viimeisessä luvussa:” Two elements constitute the discipline of feminism: political, ideological, and strategic confrontation with the sex-class system—with sex hierarchy and sex segregation—and a single standard of human dignity.” Eli oli nainen liberaali tai konservatiivi, sosialisti tai fasisti, kiltti tai julma, pyhimys tai murhaaja, tai mikä muu tahansa, naiset eivät tule koskaan olemaan vapaita, ellei sukupuoliluokkaa pureta ja yhtenäinen ihmisyyden standardi koskee myös naisia. Tämä on kirjan olennainen teema ja jotain, minkä allekirjoitan koko olemuksellani ja mikä jokaisen ihmisen maailmassa pitäisi hyväksyä universaalina totuutena – koska ilman tätä ymmärrystä eivät naiset tule koskaan saavuttamaan tasa-arvoista asemaa missään yhteiskunnassa.
Andrea Dworkin:
Right-Wing Women (249 s.)
Perigee Books, 1983
Kirja on arvostelijan oma.
