Luettavana aimo annos arjen historiaa sopivina suupaloina.
Ennen kuin lähtee kotoa, on jo mietittävä seuraavaa ateriaa. Säästeliäällä tuulella ollessa lohkotaan hedelmiä purkkiin ja keitetään kahvi termariin. Oikein hyvänä päivänä virkistäydytään kahvilassa.
”Matkalla syömisen historia on pitänyt sisällään sekä ylenpalttista ylellisyyttä että vielä kotiolojakin alkeellisempaa ruoanlaittoa”, kertoo palkittu tietokirjailija, Suomen ja Pohjois-Euroopan historian dosentti Ritva Kylli teoksessa Ruokaa reissussa: Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiin. Kirja käsittelee arkisen ruokaelämän kautta varsin isoja yhteiskunnallisia teemoja mieleenpainuvasti.

Perusasioiden äärellä
Helposti kuljetettavat ja liikkeellä ollessa valmistettavat ruoat ovat olleet edellytys lähtemiselle. Ennen nykyaikaisia kylmälaitteita ja pakkausmateriaaleja ruoan säilyvyys vaihtelevissa olosuhteissa on turvannut terveenä pysymistä: ”Ruoan konkreettinen nieleminen on periaatteessa peruuttamaton päätös, jossa päästetään osa vieraasta ympäristöstä sisälle kehoon ja joka ääritapauksessa voi merkitä eroa elämän ja kuoleman välillä.” Siksi eväspusseissa saavuttivat hallitsevan aseman parhaiten toimiviksi havaitut matkaruoat: ruisleipä, piimä, myöhemmin kalasäilykkeet.
Runsaasti kuvitettu ja perusteellinen Ruokaa reissussa käyttää tutkimuskirjallisuuden lisäksi lähteinä keittokirjoja, matkaoppaita, postikortteja, mainoksia, kaunokirjallisuutta, eri aikakausien ammatti- ja erikoisalalehtiä ja ammattiyhdistysten julkaisuja. Sellaisia yhdistyksiä kuin Helsingin yömakkarakauppiaat ry onkin Suomessa ollut runsaasti. Kronologista etenemistä tauottavat tietolaatikot esimerkiksi etikasta säilöntäaineena ja valtaisan suosion saavuttaneista ruotsinlaivakatkaravuista. Kirjan tyyli on neutraali ja lukijaystävällinen, kieli täsmällistä ja selkeää.
Matkaruoan salavihkainen merkitys on niin suuri, että se on päässyt moniin sanontoihin. Kotoa otettu ruoka edustaa koko talon pystyvyyttä ja kunnollisuutta. Olisihan noloa, jos lapsi saisi huonot eväät elämään! Ja kun maalta on lähdetty ihmisten ilmoille myymään kotitilan antimia, kuormasta syöminen aiheutti turhaa rahanmenoa. Näkyypä tähteitä eväistä suomalaisessa paikannimistössäkin Voikoskina ja Puurolahtina!
Vaivalloinen liikkeellelähtö
Suomi kaupungistui muuta Eurooppaa myöhemmin. Ympäriinsä kuljeskelua pidettiin vielä turhana hevosten väsyttämisenä, ja liikkuvaa elämäntapaa viettäviä romaneita katsottiin karsaasti (mutta heille ei myöskään annettu työtä ja pysyvää kotipaikkaa). Enemmistön oli helpompaa pysyä siellä missä asui, kun infrastruktuuria ei ollut: ei kunnollisia teitä, ei jätehuoltoa. Muuta syötävää kuin leipää, piimää ja suolakalaa majataloista sai tuskin rahallakaan. 1800-luvun lopulla matkustaminen huvin vuoksi yleistyi, ja ruoan ja palvelun puutteet alkoivat käydä tiettäviksi. Ulkomaalaisten Suomi-kuva oli karu.
Lainsäädäntö on asettanut rajoituksensa matkaruoalle. Vielä 1980-luvun puolessavälissä alkoholia ei saanut ravintoloissa myydä ilman ruoka-annosta, joten sama reissussa rähjääntynyt voileipä saattoi kiertää asiakkaalta toiselle! Ravintoloissa valvottiin myös asiakkaiden sukupuolta. Ilman omaa miesseuralaista liikkuneet naiset eivät olleet niihin tervetulleita lainkaan ennen 1960-luvun loppua, sillä heidät oletettiin seksityöläisiksi.
Muiden hankaluuksien lisäksi saniteettitilojen puute tuotti ongelmia. Tähän on tarttunut myös Anna Kortelainen, joka teoksessaan Päivä naisten paratiisissa (2005) kertoo tavarataloista naisten turvapaikkoina, rauhassa miehiltä. Kortelaisen mukaan ensimmäiset julkiset naistenvessat rakennettiin juuri tavarataloihin helpottamaan naisten oleskelua kodin ulkopuolella.

Erilaiset eväät
Junamatkailun kehittyessä tarvittiin asemaravintoloita. Veturin tiheillä huoltotauoilla matkustajat kiiruhtivat oman matkustusluokkansa mukaiseen ravitsemusliikkeeseen. Kun junat paranivat ja ravintolavaunut otettiin käyttöön, varakkaan väen matkat muuttuivat mukaviksi ja nopeiksi. Alemmille luokille eivät vielä ravintolavaunun ovet auenneet.
Polkupyörät ja linja-autot tulivat aiemmin pitkätkin matkansa kävelleiden kulkijoiden avuksi. Tavallinen kansa oudoksui yhä ravintoloita, majoittui kotimaanmatkoilla omassa teltassa ja aterioi huoltamoilla. Nopeasti yksityisautoilu kuitenkin näivetti maaseudun linja-autoliikenteen ja ajoi pyöräilyn ahtaalle. Pyöräilyn valtakaudesta, marginalisoitumisesta ja uudesta noususta kerrotaan lisää Tiitu Takalon ja Tiina Männistö-Funkin vuonna 2023 ilmestyneessä sarjakuvakirjassa Polkimilla.
Jos joku lounastaa huippuravintolassa, joku toinen on kiillottanut hopeat ja valmistanut hänen ruokansa, kenties jo yöllä. Suuri osa ruokanautinnoista perustuu keittiöpiikojen ja uupuneiden wolttikuskien piiloon jäävään vaivannäköön. Eväskorissaan matkustaja kuljettaa huomaamatta mukanaan yhteiskuntaluokkaansa, sukupuoltaan ja kansallisuuttaan. ”Matkustaminen on tarjonnut mahdollisuuden oman aseman alleviivaamiseen – kokeneet matkailijat ovat osoittaneet käyttäytymisellään, että kulkuvälineessä tarjottu ruoka on heille varsin arkipäiväinen asia eikä mikään erityinen ihmettelyn aihe”, Ritva Kylli muotoilee.
Aidon kokemuksen perässä
Eväitä tarvitaan yleensä paljon. Reippailu kasvattaa ruokahalua, ja kulkija kaipaa muutenkin välillä lohtua. Voidapa ojentaa kätensä suoraan jalkakäytävältä tai pyörän selästä kioskin luukulle ja pullaa tai banaania kohti! Vielä sata vuotta sitten kaduilla päivysti rinkeleineen ja nakkikärryineen leskinaisia, joille pienimuotoinen myynti ulkona oli yksi harvoista sallituista elinkeinoista. Mutta kun julkinen katutila alettiin mieltää ainoastaan autoille kuuluvaksi yksityisalueeksi, ruokakulttuurimme menetti nämä katujen rinkelieukot.
Viidensadan sivun jykevä Ruokaa reissussa muistuttaa, että syöminen ja liikkuminen ovat aina olleet osa isompaa kokonaisuutta. Halpalentely turistikohteisiin oli massojen muotia pari vuosikymmentä, ja hintaa siitä maksetaan ilmastokatastrofina. Nyt maata pitkin matkustaminen ja autenttiset ruokaelämykset ovat alkaneet taas houkutella.
Opettavaista ja viihdyttävää teosta voi suositella knoppitietojen ystäville, seuraavaa junareissuaan suunnitteleville ja kaikille, joita kiehtovat arkisten käytäntöjen ja yhteiskunnallisten muutosten väliset kytkökset. Matkalukemiseksi paperikirja on ihan liian painava, mutta se on saatavilla myös äänikirjamuodossa. Kannattaa joka tapauksessa varata käden ulottuville valmiiksi pientä syötävää.

Ritva Kylli: Ruokaa reissussa. Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiin (508 s.)
Gaudeamus 2024.
Arvostelukappale saatu kustantajalta.