Keuhkopuiden uni kertoo maailmasta, jossa jokainen homo arboriksen edustaja on riippuvainen omasta keuhkopuustaan. Tämä puukansa palaa joka yö oman puunsa luo, riisuuntuu ja kiinnittyy sen oksiin nukkumaan. He eivät pysty matkustamaan kovin kauas, sillä he eivät selviä yöstä ilman puutaan. Esivanhemmat sentään pystyivät lentämään, mutta puukansan siivet ovat surkastuneet, eikä niillä pysty kuin korkeintaan näyttämään tunteita. Riippuvaisuus puista on johtanut järjestettyihin avioliittoihin sekä siihen, että ylimystönkin täytyy olla omavaraisia ja kuokkia omia peltojaan.
Pääosassa on Aikaterine de Rosetta Caesonus, tutuille Katica. Hän on valovoimainen nuori nainen, huikentelevainen, impulsiivinen ylimystön jäsen. Hänen päivänsä täyttyvät tanssiaisista, vannehameista, korseteista, peruukeista, flirttailusta, kujeilusta, kepposista. Hänen normaalin päivärytminsä rikkoo kuitenkin kaksi asiaa. Ensinnäkin eräissä juhlissa hän tutustuu pyörätuolilla kulkevaan taidemesenaatti Seraan, jonka kanssa hän aloittaa suhteen. Toisekseen auttaessaan veljeään, hän joutuu napit vastakkain tohtorimarkiisin kanssa, joka valmistaa siirappia, jonka avulla ylimystö voi tanssia melkein koko yön puistaan vapaana. Hyvät aikomukset johtavat julmaan koston kierteeseen, joka taas johtaa arvaamattomiin lopputuloksiin koko kansan kannalta.
Keuhkopuiden uni tuo jonkin verran mieleen Enorannan Kesämyrsky-romaanin, joka sekin käsitteli ylimystön mädännäisyyttä. Tässä teoksessa näkökulma on kuitenkin laajempi ja spefielementit huomattavampia, josta pidin kovasti. Tampereen kirjafestareilla Enoranta kertoi, että hän näkee homo arboriksen vaihtoehtohistoriallisena kehitysvaiheena ihmisille ja se on havaittavissa tarinassakin. Kirjan tarina kerrotaan myös epälineaarisesti, hyppien tapahtumien ja vuosien välillä. Kirjafestarien haastattelussa Enoranta kertoikin, että osioiden siirtelyssä omille paikoilleen oli iso työ. Suurimmaksi osaksi tämä kerrontaratkaisu toimii, tuoden tarinaan melankoliaa ja synkkää odotusta. Kuitenkin noin puolivälissä kirjaa on Katican ja Seran sadomasokistinen seksikohtaus, joka olisi toiminut paljon paremmin aiemmin tarinassa. Vaikka se onkin hyvin kirjoitettu (ja naisten keskinäinen suhde on rakastava ja mielenkiintoinen), tuossa kohdassa se pysäyttää juonen kuljetuksen takaumineen.
Kirjafestareilla Enoranta kertoi myös Katican synnystä. Häntä oli inspiroinut kaksi asiaa. Ensimmäinen oli kenties elokuvayhtiön logo, jossa mekkoon pukeutunut tyttö pitää selkänsä takana saksia. Toinen oli yksi Vampyyripäiväkirjat-televisiosarjan pahiksista, Katherine. Enorannan mielestä Katherine ei saanut arvoistaan kohtelua tai loppua sarjassa, joten hän halusi kirjoittaa kirjan ”pahiksen” näkökulmasta. Tämän kuultuani teki mieli lukea kirja uudestaan, sillä itse en tulkinnut Katicaa pahikseksi aiemmin, mutta näen kyllä miten se näkökulma tuo tarinaan mielenkiintoista lisää.
Mikään hyvänmielen tarina ei ole kyseessä, mutta raskaista teemoistaan huolimatta kirja oli helppo ja nopea lukea, sillä sen maailma tempaisi mukaansa. Katica on itsekkyydessään kiehtova päähenkilö, maailmankuvaus rikasta ja sivuhenkilöt sopivan vihattavia ja ihastuttavia. Kirjaa voin huoletta suositella Enorannan faneille, mutta myös niille, joita taidokkaasti kerrottu synkkä fantasia kiinnostaa.
Siiri Enoranta: Keuhkopuiden Uni (288 s.)
Gummerus, 2024.
Kirja saatu ilmaisena arvostelukappaleena.
