Liisa Kasken kirjoittama ja Apila Pepitan kuvittama Antiikin jumalattaret on kattava ja puhutteleva kokonaisuus antiikin ajan jumalattarista. Tekstin ja kuvituksen keskiössä on monipuolinen ja kunnioittava tapa katsoa ja sanoittaa antiikin naisia. Teoksen lähteet on koottu hyvin loppuun, ja tarkasta lähteiden käytöstä huolimatta teksti on äärettömän pehmeästi soljuvaa, ja kuiva faktat tiskiin -asenne puuttuu teoksesta kokonaan.
Antiikin jumalattaria lukiessa tuli tunne, että tekijät ovat pyrkineet ymmärtämään jumalattariin ja heidän seuraajiinsa liittyviä kertomuksia todella syvällisellä tasolla. Kuvien ja kerronnan kautta tulee tunne, että kirjassa haetaan lempeää yhteyttä kauan sitten eläneisiin ihmisiin, joiden ajattelusta ja uskosta ei ole jäänyt jäljelle paljoa omia kirjallisia lähteitä. Pepitan kuvitus tuo jumalattariin monipuolisuutta, ja arvostan erityisesti sitä, että jumalattaret kuvataan myös vailla ihmispiirteitä silloin, kun lähteet tuovat esiin, että heihin liittyy ei-ihmismäisiä piirteitä kuten vaikkapa Heran lehmänkasvot tai Hekaten monet petomaiset kasvot.
Rick Riordanin Kreikan ja Rooman jumalista kertovista kirjasarjoista pitävänä nautin paljon siitä, että tässä Kasken ja Pepitan teoksessa oli paljon yhteistä Riordanin kirjojen tunnelman kanssa. Sekä Riordan että Kaski ja Pepita pyrkivät kunnioittamaan kertomustensa kohteita, mutta eivät myöskään piilottele antiikin jumaltarinoihin liittyvää väkivaltaa ja brutaaliutta. Kasken ja Pepitan teoksessa väkivalta tuodaan esiin selkein sanankääntein, mutta se ei missään kohtaa ole keskiössä tai mässäilyn aiheena, vaan kertomuksen ydin pysyy antiikin jumalattaren teoissa. Esimerkiksi Zeuksen Nemesikselle tekemä väkivalta käydään asiallisesti läpi, koska Nemesiksen munimasta munasta syntyi Helena, ja Troijan Helenan tarina on yksi antiikin ajan tunnetuimmista. Mutta kertomuksen näkökulma pysyy koko ajan Nemesiksessä ja Helenassa.
Teologina pidän Antiikin jumalattaret -teoksessa siitä, että se käsittelee antiikkia ajanjaksona laajasti ja eri kulttuuripiirien vaikutukset huomioiden. Erityisesti pidin siitä, että teoksessa käsiteltiin Isis-jumalatarta ja Neitsyt Mariaa. Isis tuodaan esiin antiikin maailman maantieteellisen laajuuden ilmentymänä; Rooman imperiumissa yhdistyivät niin Kreikan, Lähi-idän, osittain nykyisen Euroopan alueen kuin myös Pohjois-Afrikan kertomukset ja perinteet. Maria, Jumalansynnyttäjä, puolestaan nousee antiikin ajan loppupuolelta, ja häneen yhdistyy eri jumalatarkertomusten piirteitä. Mariaan liittyvää kunnioitusta käydään läpi nimenomaan eletyn uskonnollisuuden kautta, mitä pidän itse hyvänä ratkaisuna, koska teologisesti Mariaan liittyvät opit eivät varhaisille kristityille olleet kiistakysymyksiä, vaan Marian asema Jumalansynnyttäjänä on ollut varhaisille kristityille hyvin luonnollinen asia (kun taas esimerkiksi Jeesuksen kaksi luontoa eli se, että Jeesus nähdään sekä tosi ihmisenä että tosi Jumalana herätti paljon enemmän kirjallista pohdintaa).
Antiikin jumalattaret oli lempeä ja eheä lukukokemus, ja perheeni media-assari luki teoksen ihan vain kuvien takia. Suosittelen Antiikin jumalattaria informatiivisena ja mukavan tiiviinä luettavana kaikille, joita antiikin jumalattaret kiinnostavat.
Teos on saatu arvostelukappaleena tekijöiltä.
Antiikin jumalattaret, SKS kirjat 2024
Liisa Kaski, kuvittanut Apila Pepita
sivumäärä: 139
