Tänään 11.10. vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää.
Nörttitytöt-blogin päätoimitus ja Nörttitytöt ry:n hallitus saivat aiemmin syksyllä hienoja uutisia: meitä oli ehdotettu Plan International Suomen tyttöpalkinnon saajaksi! Vaikka mahtavien finalistien joukkoon emme lopulta valikoituneet, jo ehdokkuus lämmitti mieltämme suuresti. Erityisesti siksi, että Nörttitytöt ry ja Nörttitytöt-blogi on alkujaan perustettu nimenomaan edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa ja tuomaan moninaisen tyttöyden representaatiota niin nörttikentälle kuin laajemminkin maailmaan. Feministiset arvot ovat sekä blogi- että yhdistystekemisemme ytimessä.
Ehdokkuus kirvoitti meidät myös pohtimaan, mitä tyttöys ja nörttiys oikein tarkoittaakaan Nörttityttöjen kirjoittajille tässä ajassa. Tässä päivän postauksessa pääset lukemaan joidenkin kirjoittajiemme mietteitä aiheesta.
Onnittelut Mimmit koodaa -ohjelmalle Planin tyttöpalkinnon voitosta! Nörttitytöt toivottaa postauksen myötä myös kaikille hyvää tyttöjen päivää – ollaan nyt ja aina #TyttöjenPuolella!
—
Sain lapsena kasvaa juuri sellaisten harrastusten parissa, jotka minua kiinnostivat. Isäni opetti minut kokoamaan tietokoneen ja rakastamaan tietokonepelejä. Kävimme yhdessä judo-kurssilla. Pääsin myös kuviskerhoon ja musiikkiharrastusten pariin, partiossakin pyörähdin. Pyöräiltiin yhdessä, pelattiin joskus lautapelejä, koottiin pari pienoismallia. Teininä esittelin vanhemmille hiki otsalla Megazone-pistekortteja.
Omassa lapsuudessani tyttöys ei ollut este, hidaste eikä normi. Sain olla tyttö, mutta sain olla myös mitä tahansa muuta. Olen vasta aikuisena kunnolla ymmärtänyt, miten valtavan suuri positiivinen vaikutus tällä kaikella on ollut luovuuteeni, itsetuntooni ja onnellisuuteeni.
Seurasin taannoin erästä uskonnollista tv-ohjelmaa, jonka vetäjä totesi että tytöt “kasvavat kieroon”, jos heidän antaa lapsena leikkiä autoilla. Samaan hengenvetoon todettiin, että vanhemmat jotka sallivat “poikatyttöyden” ovat syypäitä siihen, jos heidän tyttärensä eivät vartu heteroseksuaaleiksi. Ohjelma oli vuodelta 2010. Minusta on surullista ajatella, että maailmassa on ihmisiä, jotka ajattelevat että queer on yhtä kuin kiero tai että tytöt pitää kasvattaa heidän leikkejään ja kiinnostuksensa kohteita rajoittaen.
Mielestäni olisi tärkeää, että yhteiskunta tarjoaisi kaikenlaisille lapsille (erityisesti vähävaraisten perheiden lapset huomioiden) erilaisia harrastusmahdollisuuksia, ruohonjuuritason kerhotoimintaa, monipuolista kulttuurin ja liikunnan iloa. Nörtteilyä voin lämpimästi suositella ihan kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta!
Tuuli H.
—
Pakoon.
Se on spontaani reaktioni, kun keskustelu alkaa pyöriä liikaa tyttöyden ja naiseuden määritelmien ympärillä. Käsitteet luovat ahtaan ilmapiirin, jossa en viihdy.
Kun alun perin mietin Nörttityttöihin kirjoittamista, blogin nimi askarrutti minua kaikista pisimpään. Haluanko, että minut yhdistetään sanaan, jolla olen kieltänyt lähipiiriäni viiittaamasta minuun?
En halua, että minusta käytetään sanaa “tyttö”, sen synonyymejä tai muitakaan vastaavia ilmaisuja, sillä en samaistu syntymässä minulle määriteltyyn sukupuoleen. Passin “F” tuntuu virheeltä, jonkun toisen henkilöllisyydeltä.
Kuvailen kokemustani ennemmin sanalla “muunsukupuolinen”. Jonkin sukupuolen edustaminen ylipäätään on minulle ajatuksena vieras. En ajattele, että minulla pohjimmiltaan voi olla minkäänlaista sukupuolta, vaan ainoastaan joitakin kulttuurissamme sukupuolitettuja piirteitä. Niitä on kaksinapaisen katseen läpitunkemassa maailmassa mahdotonta välttää.
Sama kokemus minulla on ollut aina, mutta vasta viime vuosina olen löytänyt sille sopivat sanat. Ja vasta hiljattain olen alkanut tuoda näkökulmaani enemmän esiin. Binäärin ulkopuolisen identiteetin kuvaileminen on sateenkaarenkirjavan satuhevosen tavoittelemista sanoin. Humma on uniikki eikä sitä voi paljaalla silmällä nähdä. Silti se on yhtä tosi kuin sydämen syke: sitä ei saa irti minusta ilman tuhoisia seurauksia.
Blogin idea avautui paremmin nörttiyden kautta. Perinteisesti intohimoinen paneutuminen hyvinkin pikkutarkasti rajattuihin aiheisiin on tulkittu mieheksi määriteltyjen maaperäksi. Sen myötä nörttityttöys on pikemminkin aluevaltaus, ei niinkään käsitys sukupuolesta. Myöskään blogin sisällöt eivät jää kapeasti ymmärrettyjen identiteettinimikkeiden kehyksiin, vaan painopiste on omistautuneessa tekemisessä.
Nörttityttöjen toimintaan osallistuminen vaati siitä huolimatta pohdintaa, voinko käsitellä väkisinkin vastaani tulevia, erityisesti naisiin liitettyjä aihepiirejä, kun en kerran kuulu kyseiseen ryhmään. Olisi ankeaa, jos yhdenvertaisuuden kysymyksiä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta saisivat tuoda esiin vain ne ihmiset, joita ongelmat koskevat suoraan. Sitä paitsi yhteiskunnan miljoonat tietämättömät silmäparit näkevät minut joka tapauksessa naisena – sitä kautta sama ilmiökenttä koskettaa minuakin.
Miellän tyttöjen päivän idean lopulta samaksi kuin omat arvoni: jokainen on arvokas, oli sukupuoli mikä tahansa. Arvojeni mukaisessa maailmassa jokainen saa seurata kiinnostuksenkohteitaan ja on vapaa poistumaan ympäristöistä, joissa yksilöitä yritetään puristaa epäinhimillisiin muotteihin.
Toivon, että elämme vielä joskus sellaisessa todellisuudessa, jossa tiedostamme havaintomme vastaantulijan ulkomuodosta pelkiksi vaikutelmiksi sen sijaan, että uskoisimme välittömästi mielessä muodostuviin odotuksiin, päätelmiin ja virheellisiin faktoihin. Näemme ihmisen, emme oletusta sukupuolesta.
Toki haluaisin, että myös heinäkuussa vietettävä kansainvälinen muunsukupuolisten päivä saisi yhtä paljon näkyvyyttä. Sitä kohti.
Ilona Vuori
—
Olen ollut nörtti varmaan ihan pikku tyttösestä asti. Luin ensin satuja, joista siirryin hiukan vanhempana fantasiaan, sitten anime otti otteen teininä ja aikuisempana leffat veivät mukanaan. Olen aika obsessiivinen, joten nämä kaudet kestivät aina useamman vuoden.
Kasvoin sellaisessa yhteisössä, jossa katsottiin pahalla silmällä sitä, jos tyttöä kiinnosti asiat, jotka nähtiin “poikien juttuina”, ja nörttijutut, joista tykkäsin kakarana kuuluivat juuri siihen kastiin. Vasta paljon myöhemmin, kun olin kasvanut aikuiseksi, tajusin, että ei ole olemassa mitään poikien tai tyttöjen nörttijuttuja, on vain nörttijuttuja. Mutta valitettavasti vielä nykyäänkin monissa nörttiyhteisöissä halutaan “testata” tyttöjä, jotka tykkäävät nörttiasioista, koska halutaan nähdä ovatko he “oikeita” faneja, mutta samoja “testejä” ei tehdä pojille. Tyttöjä vastaan hyökätään erityisesti netissä nörttiyhteisöissä ja heille lähetetään jopa väkivaltaisia viestejä. Lisäksi muutenkin enimmäkseen tyttöjen fanittamia nörttiasioita saatetaan halveksua, juuri koska tytöt tykkäävät niistä.
Toivon, että joskus voin elää maailmassa, jossa nörtit vain pitävät asioista, eikä niitä mitenkään “leimattaisi” tyttöjen tai poikien nörttijutuiksi. Mutta koska emme vielä elä sellaisessa tulevaisuudessa, nörttitytöille on tärkeää olla turvallisia tiloja, joissa he voivat rauhassa pitää nörttiasioista – ilman että kukaan kyseenalaistaa heidän fanittamistaan tai nauraa nörttiasioille joista tytöt pitävät. Puhumattakaan, että omassa tilassaan nörttitytöt voivat puhua nörttiasioista pelkäämättä uhkauksia ja väkivaltaisia kommentteja.
Itse olen vanhempana hyväksynyt täysin nörttipuolen itsessäni ja uskon, että jokaisella tytöllä on oikeus nörteillä niin paljon kuin haluaa missä muodossa tahansa, koska ei ole olemassa oikeaa tapaa olla nörtti.
Jenni Virkamäki
—
Pohtiessani nörttiyttä ja tyttöyttä huomaan, että minun on paljon mieluisampaa kuvailla itseäni nörtiksi kuin tytöksi. Tunnistan myös, että isoilta osin tämä liittyy hyvin kapeaan tyttöyden käsitykseen, jonka läpi kipuilin lapsuudessa ja nuoruudessa. Vielä tänäkään päivänä se ei tunnu olevan ihan riittävän aava kaikelle sille, mitä itse koen ja ajattelen.
Miksi tytöt ei saisi leikkiä Prätkähiiriä?
Miten niin tytöt on huonompia matematiikassa?
Miksi Pleikkarin tappelupeleistä tykkäävä tyttö on ”hyvä jätkä” eikä ”nasta mimmi”?
Nörttiys on omalla tavallaan ollut minulle se helpompi lokero. Nörtti voi olla kiinnostunut ihan mistä vaan: avaruudesta, musiikista, peleistä, kirjoista, kaikenmaailman käsillä tekemisestä. Kunhan jokin aihe tai asia herättää polttavan, intohimoisen uteliaisuuden, jota on pakottava tarve päästä ruokkimaan, on melko varmasti silloin aihealueen nörtti. Esteitä ilmeni avarassa nörttimaailmassakin vasta kun mukaan soppaan sekoittui oma tyttöys.
Oho, miten nainen on eksynyt tällaiselle keikalle?
Ai olet pelannut ton läpi, et varmasti kuitenkaan vaikeimmalla tasolla?
Niin toi on jotain tyttökirjallisuutta vai?
Toisaalta haluan olla ylpeä tyttöydestä. Siinä itsessään ei ole mitään huonoa tai heikkoa. Paskamaisia ovat vain sellaiset ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan asenteet, joissa näin halutaan uskotella. En silti löydä oikein peilipintaa myöskään mistään erityisestä naisvoimaantumisesta. Kaikkein mieluiten haluaisin vain olla itseni, omine heikkouksineni ja vahvuuksineni. Niin etten joutuisi miettimään vaikka videopelatessa, edustanko nyt osaamisellani kaikkia maailman tyttöjä ja naisia; kalahtaako epäonnistumiseni jokaisen mimmin nilkkaan, joka vain haluaisi pitää hauskaa pelin parissa ilman ennakkoluuloja tai syrjintää. Niin etten joutuisi miettimään yksin pimeällä kotiin kulkiessani, ettei vaan kävisi kuinkaan.
Vaikka minulla on onneksi ollut enenevässä määrin myös korjaavia kokemuksia vuosien varrella ja näen maailman monella tapaa liikkuneen inklusiivisempaan suuntaan, emme valitettavasti ole vielä perillä. Päinvastoin ihan viime aikoina polarisaatio on tuntunut vain lisääntyvän, mikä ei kurjista pelkästään tyttöjen vaan ihan kaikkien elämää ja asemaa. Siksi ajattelen, että on entistä tärkeämpää ajaa tasa-arvoisemman maailman asiaa juuri tässä hetkessä. Meissä nörteissä on ihan uskomaton voima muutokseen – käytetäänhän sitä yhdessä hyvään?
Ella Lopperi
—
