Julkaistu: 20.9.2024
Alustat: Windows (testattu), macOS, Playstation 5, Xbox Series X/S
Kehittäjä: 11 bit studios
Julkaisija: 11 bit studios
Genre: kaupunginrakennus, selviytyminen, strategia
Ikäraja: PEGI 16
Koskakohan olen viimeksi odottanut minkään pelin jatko-osaa näin hartaasti? Kun Frostpunk 2:n julkaisua vielä kertaalleen melko viime metreillä siirrettiin eteenpäin, ei hirveästi edes harmittanut – hyvää kannattaa odottaa, vakuuttelin itselleni. On oikeastaan jopa virkistävää, että pelinkehittäjä kuuntelee testaajien palautetta ja haluaa vielä hioa huurteisen timanttinsa kulmat kuntoon. Vaan lunastaako 11 bit studiosin uusin tulokas lupauksensa?
Liukasta kaupunkisuunnittelua
Tyypillisemmistä kaupunginrakennuspeleistä Frostpunk 2 erottautuu heti kärkeen heittämällä soppaan globaalin vulkaanisen talven. Tässä karussa maailmassa jäljelle jääneen ihmiskunnan pitäisi jokseenkin sulassa sovussa selviytyä. Kun pakkasta on leudoimmillaankin -20°C ja horisontissa häämöttää jatkuvasti megamyräkän uhka, pistävät ihmisten välille syntyvä kitka sekä krooninen resurssipula pelaajan työjononhallintataidot ja diplomaattiset kyvyt koetukselle.
Tarinamoodin prologi johdattelee pelaajat kuitenkin suht lempeästi uuden, uljaan, lumen saartaman maailman keskelle. Veteraani-frostpunkkaajalle tahti saattaa olla liiankin verkkainen, mutta tuoreemmalle pelaajalle tässä varmasti riittää omaksuttavaa. Pelin keskeisten toimintojen ja syy-seuraus-suhteiden pariin opastetaan askel kerrallaan. Tästäkin huolimatta käyttöliittymässä on melkoisen paljon tavaraa, ja ymmärrys erilaisten tuotantoketjujen hierarkiasta tuskin avautuu ensivilkaisulla.
Tutoriaalitekstit tekevät toki parhaansa valaistakseen mitä konepellin alta löytyy, mutta hetkittäin itse kunkin pelikenttä vilisee kaikenlaisia symboleita, joiden parissa saa tovin raapia päätään. Täysin intuitiivinen ja helppolukuinen pelin käyttöliittymä ei siis ensikosketuksella ole. Myöhemmissäkin vaiheissa jää välillä olennaisia seikkoja turhankin helposti huomaamatta.
Itse kaupunkia aletaan – luonnollisesti pienen jäänmurtamisoperaation jälkeen – rakentaa piiri kerrallaan. Pelaajan käytössä on erilaisia keskittymiä ruoka- ja asuinalueista keräävään ja valmistavaan teollisuuteen. Alueet antavat naapureilleen erilaisia hyötyjä tai haittoja, ja niitä voi pelin edetessä laajentaa sekä täydentää erilaisilla lisäbonuksia antavilla rakennuksilla tai toiminnoilla. Jotta elämänpiiri ei jäisi pelkästään pääkallopaikan resurssien varaan, tarjoutuu pelaajalle mahdollisuus myös lähettää retkikuntia kartoittamaan suurta tuntematonta kotipesän ympäriltä. Tutkimusretkeily oli keskeinen toiminto jo ensimmäisessä Frostpunkissa, mutta kakkososaan sen merkitystä ja tarinallisuutta on lisätty entisestään.
Vastakkainasettelun aika on nyt
Onkin varsin ilahduttavaa, miten paljon Frostpunk 2 laajentaa ensimmäisestä osastaan. Taktikoinnin taso on siirtynyt hökkelikämppien optimaalisesta sijoittelusta ja kahden huonon vaihtoehdon välillä puntaroinnista kokonaisen siirtokuntaverkoston väliseen resurssien tasapainotteluun sekä usean kilpailevan kansalaisryhmittymän politikointiin. Toisaalta siinä missä pelin maailma avartuu, katoaa ensimmäistä osaa mainiosti hallinnut eristäytynyt ja intiimi, suorastaan (hyvällä tavalla) klaustrofobinen tunnelma.
Sen sijaan peliä värittävät eri ryhmittymien ristiriitaiset tavoitteet ja niiden täyttymisen seuraukset. Frostpunk 2 alleviivaa pelaajalleen, ettei ole sellaista yhden ryhmän agendaa edistävää päätöstä, jolla ei olisi mitään seuraamuksia muille. Helpommilla vaikeustasoilla pelaavalle mekanismi on melkoisen anteeksiantava: neuvottelupöydässä on aina tilaa sille, joka pyhästi lupaa seuraavaksi edistää kimpaantuneen ryhmän toiveita. Ykkösosassa jo kertaalleen tasapainoilleen taas kannattaa suosiolla nostaa pelin vaikeustasoja jo lähdössä, jottei lepyttely kävisi turhan stressittömäksi.
Päätösten jälkipyykkiä tarjotaan pelaajan pestäväksi ryhmien edustajien luottamuksen menetyksen lisäksi myös yksittäisiä kohtaloita esiin nostamalla. Siitäs sait, kun ajattelit tehneesi reilun post-apokalyptisen päätöksen sallimalla vain työkykyiset kaupunkiisi – nyt saat sitten luvan kuulla, mitä mieltä orvoksi jäänyt teini asiasta on. Tai ehkä päätitkin noudattaa avoimien ovien politiikkaa, josta juontuva resurssipula ajaa epätoivoista kansaasi nyt rötösten tielle.
Motiikka ja eraali – vai mitä näitä nyt on
Pelin parasta ja omintakeisinta antia onkin eittämättä sen lumenvalkeaa maisemaa varjostava moraalinen harmaus. Frostpunk 2 ei maalaa järin ruusuista kuvaa siitä, miten maltillisesti ihmiset jaksaisivat puhaltaa yhteen hiileen ja säilyttää eettiset periaatteensa, kun maailmanlaajuinen jääkausi on pyyhkinyt 1800-luvun lopun yhteiskunnan rakenteet mennessään. Kun resurssit käyvät yhä niukemmiksi ja pakkanen nipistää nenänpäitä, myös päätöksenteko pelissä radikalisoituu hiljalleen.
Pelin ideapuu tarjoilee monta näkökulmaa kehitykseen. Eri ryhmittymillä on usein vähintään kaksi, joskus useampikin eriävä mielipide ihmiskunnan seuraavasta loogisesta suunnasta. Kehityskohteet vaihtelevat rakennusalueiden pienestä parantelusta raflaaviin lakiehdotuksiin, ja niiden edistäminen vie aina samalla myös kaupungin arvopohjaa tiettyyn suuntaan. Alkupään ideat ovat vielä verrattain maltillisia ja tietysti aina jonkun mielestä selviytymisen kannalta ehdottomia. Pikkuhiljaa pelaajalle alkaa kuitenkin avautua, miten nopeasti kriisistä kriisiin lasketteleva yhteiskunta on valmis vaikkapa tekemään ihmiskokeita pikkurikollisilla tai hyödyntämään edesmenneitä tovereitaan sopan ryydittäjinä.
Lakeja näiden ideoiden pohjalta säätäessään pelaajalle esitetään selkeästi, miten todennäköistä niiden läpimeno alkutilanteessa on. Tällöin tarjoutuu myös mahdollisuus neuvotella ryhmien edustajiston kanssa tai jopa suoranaisesti ohjailla tulosta mieluisampaan suuntaan. Ovelimmat pelaaja-poliitikot tasapainottelevatkin ryhmittymien suosion välillä ja petaavat siinä sivussa perustuslakiin diktatuuria. Mikä voisikaan mennä pieleen?
Näyttää upealta, kuulostaa vielä paremmalta
Siinä missä moraalin rajat venyvät ja paukkuvat, jää pelin ydin kenties kuitenkin välillä kuuran peittoon. Selviytymisen perusedellytykset siirtyvät pois keskiöstä suuruusluokan hypätessä kymmeniin tuhansiin kansalaisiin ja useisiin siirtokuntiin. Samalla poliittinen näyttämö valtaa alaa kaupunkisuunnittelulta. Alkumatkan otsa hiessä suunniteltu resurssien tasapainottaminen alkaa pian muistuttaa taulukkolaskentaa, jonka yhteyttä kansalaisten onneen tai kärsimykseen on tässä mittakaavassa entistä vaikeampaa hahmottaa.
Onneksi pelin erinomainen äänimaailma ja loistavat grafiikat rientävät paikkaamaan tunnelmaa silloinkin, kun se hetkittäin uhkaa latistua. Pakkasen paukkuessa ruudun reunat huurtuvat ja pohjoistuuli nousee ujeltamaan vaskipuhaltimien rinnalle. Uuden maailman menoa pääsee seuraamaan aavan karttanäkymän kimmeltäviltä lumikentiltä aina yksittäisten rakennusalueiden elämöintiin. Pienenä miinuksena näiden visuaalisesti vaikuttavien alueiden laatua on hieman vaikeaa erottaa toisistaan turvautumatta välillä rakennusmoodin selkeämpään, vahvemmin värikoodattuun esitystapaan – mutta tasojen välillä zoomailun pelaaja kyllä omaksuu hyvin nopeasti.
Piotr Musiałin Frostpunkiin säveltämä musiikki taas tekee loistokkaan paluun kakkososassa. Tutut, niskakarvoja nostattavat teemat ovat läsnä uusin maustein ja aiempaa suuremmalla orkesterilla vahvistettuna. Musiikki on ehdottomassa avainasemassa pelin tunnelman johdattelijana, heijastellen monimutkaistuvaa yhteiskuntaa ja sen alati laajenevaa maailmankarttaa. Myös muu äänimaailma elää ja hengittää yhdessä musiikin kanssa. Valtavat koneistot kolisevat, nitisevät ja rätisevät; pienet ihmiset kutsuvat johtajaansa kuulemaan hätäänsä.
Uskallan väittää, että peli ei olisi puoliksikaan niin vaikuttava ilman Musiałin taitavaa tatsia. Niin onnistunut on hänen musiikillinen tulkintansa maailmanlopun talven epävarmuudesta, uhista, kurjuudesta – ja sittenkin kaiken keskellä lepattavasta toivon liekistä.
Lyhyesti
Frostpunk 2:sta uskaltaa suositella lämpimästi niin edeltäjänsä parissa viihtyneille kuin sarjaan ensimmäistä kertaa tarttuville. Sen ainutlaatuinen tunnelma, hyinen valtapeli ja jäätävä selviytymiskamppailu tarjoavat kosolti tutkittavaa ja koettavaa kaupunginrakentelun ja strategisoinnin parissa. Kaiken kruunaa ihan menettelevä käyttöliittymä, upea visuaalinen ilme sekä erinomainen musiikki ja äänimaailma.
Teräsjäätä
+ Kaupunginrakennuspeliksi ainutlaatuinen tunnelma
+ Vaikeustasoa on mahdollista säätää eri painotuksin itselle mieluisaksi
+ Visuaalisuus: jäinen erämaa vaihtoehtohistorian näyttämönä
+ Pelattavuudeltaan oikein sulava, kunhan jyvälle pääsee
+ Musiikki! Äänisuunnittelu! Sanoinko jo musiikki?
Jääriitettä
– Käyttöliittymä kaipaisi paikoin pieniä selkeytyksiä
Peli on saatu arvostelukappaleena julkaisijalta.
