Barbie (2023)
Ohjaus: Greta Gerwig
Tuotanto: Warner Bros., Mattel
Pääosissa: Margot Robbie, Ryan Gosling, America Ferrera, Issa Rae, Simu Liu, Kate McKinnon, Will Ferrell
Suomen ensi-ilta: 21.7.2023
“Barbie girl in a Barbie world”
Barbie on aina ollut itselleni hyvin ristiriitainen käsite. Vaikka olen pienenä leikkinyt Barbeilla, nämä leikit olivat aina varsin makaabereja, kuten “Kuolema kauneuskisoissa”, missä kaikki Barbiet tapetaan ja voiton kilpailussa saavuttaa itse tekemämme “pehmolelu” – rikkinäisistä sukkahousuista ommeltu nukke, jolla on kaksi eriväristä nappisilmää ja kangasriekaleet hiuksina. En koskaan ollut kiinnostunut Barbiesta naiseuden ilmentymänä mutta en myöskään ajatellut että Barbie rajoittaa naisia muovisen täydellisellä olemuksellaan. Barbie – elokuva ottaa nämä kaksi käsitystä ja leikkii niillä niin kuin pikkulapsi leikkii nukeilla. Tuloksena on kekseliäs ja hauska leffa feministisillä sävyillä, mutta joka kuitenkin pysyy aina turvallisen tilan sisällä feminismissään. Vähän niinkuin Barbie Barbie – maailmassa. Annan kuitenkin elokuvalle paljon anteeksi, koska on ollut erittäin pitkä aika hyvän komedian ilmestymisestä. Elokuvan feministisyys on aika muovista, totta, mutta Barbie itsessään on muovinen idea, joten Barbie hahmona toimii antamaan leffan huumorille uniikin “muovisen” kosketuksen.
Oma suosikkihahmoni oli kuitenkin Ken. Ryan Goslingin nerokas koominen ajoitus roolissa muistuttaa minua kuinka hyvä Gosling on komedianäyttelijänä (The Nice Guys on tästä loistava esimerkki). Oli myös kiinnostavaa nähdä, että Ken sai oman stoorin Barbien rinnalle ja toivottavasti sai elokuvan mieskatsojat kyyneliin “I am Kenough” – oivalluksellaan. Konservatiivien hapatus Barbiesta on todella outo tässä mielessä, koska mieshahmoja ei kohdella elokuvassa loppujen lopuksi samalla tavalla mitä naishahmoja on kohdeltu vuosikymmeniä viihteessä. Ken saa sivuhahmona oman narratiivin ja tarkoituksen, ainoastaan hevonen puuttuu. Naishahmot ovat onnekkaita, jos ovat saaneet edes tarkoituksen tarinoissa, joissa mieshahmo on pääosassa.
Kaiken kaikkiaan Barbie on hattarankeveä huumorileffa eikä ota itseään liian vakavasti. Tekniseltä puolelta elokuva on taitavasti ohjattu, värit ovat pinkki, pinkempi ja pinkein ja lavasteet vielä muovisempia kuin Barbie. Barbie sopii loistavasti kesäleffaksi ja rohkaisen katsomaan elokuvan erityisesti teinien kanssa tai kaveriporukassa (ja tietysti vaaleanpunaisissa hepenissä), niin ilo irtoaa katsomiskokemuksesta moninkertaisesti.
Jenni Virkamäki
Barbieta katsomaan mennessä hieman jännitti, että pilaako kaikki ennakko hypetys katselukokemuksen ja odotanko liikoja. Feminismi ei leffassa ollut lopulta mitenkään mullistavaa, mutta kuitenkin sopivalla tavalla virkistävää.
Parasta antia itselleni olikin se miten nukkejen maailma oli kuvattu; että ne jalat tosiaan pysyy “korkkari asennossa” silloinkin, kun kenkiä ei ole ja että ruokaa on oikeastaan vain yhdenlaista eli sitä mitä kyseiseen Barbie -settiin on sattunut kuulumaan. Monet muutkin leluihin ja niillä leikkimisen tapoihin viittaavat asiat olivat mielestäni Barbie leffan parasta antia. Kaikki se muovisuus ja ne vesitarrat sun muut, aah!
Ja entäs Ken? Ja siis, että kaikilla Barbieilla oli leffassa Ken. Oliko jollain Barbiella toinen Barbie? Kenien määrä oli kuitenkin lähempänä todellisen maailman lukuja, kuin leikin lukuja, eikä sen vuoksi vastannut kuvitelmieni Barbie-maailmaa. Ei meidän leikeissä lapsena ollut, kuin maksimissaan pari Ken-nukkea, jotka nekin monesti saivat aika ärsyttävän luonteen osakseen. Niillä leikittiin vähän niinkun väkisin ja jokainen joutui vuorollaan olemaan Ken.
Oman lapsuuden Barbie-leikkien tyyli kyllä hieman hirvittää tätä nykyfeministiä. Siellä se Ken oli tekemässä kaikenlaisia juoksupojan hommia, kun Barbiet vaan juhli ja piti hauskaa. Mitä nyt välillä otettiin jostain huoneen nurkasta vähän hommailemaan milloin kenenkin Barbien kanssa. Kehittyykö uuden sukupolven leikkeihin Kenillekin oma, tasa-arvoinen paikkansa?
Lopuksi kiinnostaisi tietää kenellä teistä lukijoista on ollut “Weird-Barbie”? Ja miten hänelle kävi niin?
Liisa Korhonen
Menin katsomaan elokuvan pelkästään Ryan Goslingin vuoksi, enkä tiennyt siitä oikeastaan mitään. Kun sitä alettiin hypettää, odotin parhaimmillaankin jotain kädenlämpöistä kivaa ja muutamaa nokkelaa feminististä juonenkäännettä, jotka hieman rikkoisivat muuten perinteistä tarinaa. Siksi yllätyin iloisesti kun kyseessä olikin vaaleanpunainen karnevaali ja ajassa elävä puheenvuoro feminismistä.
Minusta elokuva onnistui tulkitsemaan kapitalismin ja feminismin nykytilaa ja kipupisteitä hauskalla ja oivaltavalla tavalla. Se ei ehkä opeta mitään uutta sellaisille ihmisille, jotka ovat viettäneet puolet elämästään nenä kiinni Simone de Beavuoirin tuotannossa, mutta madaltaa kynnystä osallistua feministiseen keskusteluun.
Vaikka elokuva oli kaupallinen tuote kaupallisesta tuotteesta, se oli kunnianpalautus tyttöjen leikeille (etenkin weird Barbien muodossa) ja muistutti siitä että myös aikuiset kaipaavat toisinaan satuja.
Ella Luoma
