Jokaisella on omat “guilty pleasures”, eli “syyllinen huvi” mistä nauttii. Syyllinen huvi koetaan yleensä sellaisena, josta ei välttämättä miellä kertoa ihan joka iikalle. Oli kyse sitten Twilight – romaaneista, Transformers – elokuvista tai Chicago – bändistä, niin suurin osa löytää jostain syyllisen huvin rapsuttamaan tuota halua tykätä jostain, josta kaiken järjen mukaan ei pitäisi pitää. Itselleni tämä nolouden lähde on Fast & Furious – elokuvat, joista onkin sopivasti tullut juuri 10:s osa viikonloppuna.
Feministinä on vaikea myöntää, että elokuvat, jotka keskittyvät tasan kahteen asiaan – autokaahailuun ja naisten perseisiin – herättävät minkäänlaista kiinnostusta. Olen kuitenkin ollut action-junkie pikkukakarasta lähtien, joten ei ole sinänsä ihme, että syyllinen huvini löytyy jostain toimintaelokuvien uumenista. Ehkä myös jokin leffojen hyvin pliisussa perhepalvonnassa iskee minuun, koska oma perheeni on kovin tärkeä ja vaikka en allekirjoita päähenkilö Dom Toretton ajatuksia “minulla ei ole kavereita, minulla on perhe”, jokin siinä ajatuksessa, että ystävistä voi tulla yhtä läheisiä kuin perhe vetoaa minuun. Plus elokuvien mättö äksöni puhuttelee sisäistä raivotartani. Uskon, että moni muukin löytää syyllisistä huveistaan jotain itseensä vetoavaa, ja ehkä tärkeääkin, vaikka lähde olisi kuinka aivoton.
Nautin myös elokuvien täysin naurunalaisista ja järjettömistä stunteista kaarojen suhteen. Seitsemännen osan autojen tiputus lentokoneesta laskuvarjojen kera, joka muutti autot kuin saippuakupliksi pikkulapsen leikissä, on ehdottomasti yksi sarjan huippuhetkiä tyhmyydessään. Ja nautin joka hetkestä kuin taapero teddyn löytäessään. Mitä luultavimmin, jos ei samanlaisia, niin samanvertaisia idioottimaisen häpeällisiä kohtauksia ilmenee myös muiden syyllisissä huveissa. Nämä kohtaukset saattavat olla myös iso syy siihen, miksi huonoja elokuvia digataan ja järjestetään jopa kimppakatsomisia leffojen huonouden arvostukselle.
Naisten jatkuva esineellistäminen Fast & Furious – sarjassa on tietysti feministille varsin ongelmallista. Autokaahailuun elokuvissa kuuluu oleellisena osana ei vain uhkarohkeat nopeudet ja manööverit mutta myös naisten peffojen ehdoton esittely. Valitettavasti pyllyjä ei kuitenkaan löydy joka makuun vaan ainoastaan laihat ja luikeat hyväksytään joukkoon. Olen sitä mieltä, että jos naisia kerran aiotaan esineellistää, niin näyttäkää nyt ainakin jotain diversiteettiä ruumiinmuodoissa. Leffojen naishahmot pärjäävät hiukan paremmin ja saavat sentään jotain tekemistä tarinoissa, mutta heitäkin uhkaa jatkuva rintojen pursuaminen ulos vaatteista tai takapuolen kohoaminen tiukoissa farkuissa. Feministin vaistoni kolkuttaa soimaten omatuntoni ovelle, mutta syylliset huvit ovat varsin ketteriä karkaamaan järkeä pakoon. Loppujen lopuksi, sitähän syylliset huvit ovat – fiktiota, joka antaa heittää aivot narikkaan, mutta tuntee syyllisyyttä niistä problemaattisista aspekteista, joita tarinassa on. Ja ehkä salaisesti myös nauttii niistä tai ainakin niiden totaalisesta surkeudesta. Pysyköön se kuitenkin salaisuutena 🙂.
Jenni Virkamäki
