
Maailman tyttäret
Siiri Enoranta
WSOY 2022
391 s.
Kirja hankittu itse
Maailman tyttäret on Siiri Enorannan uusin nuortenkirja, joka kertoo 2100-luvulla Maailmankodissa seikkailevasta viidestä tytöstä. Vuoden 2028 romahduksena tunnetusta maailmanlopusta on kulunut sata vuotta, maa alkaa elpyä hiljalleen, ja ihmiset ovat oppineet, että ainoastaan epäitsekkyydellä ja toisia auttamalla ihmiskunta voi selviytyä ja välttää toistamasta virheitään. Kaikki ei kuitenkaan ole täyttä autuutta. Jokainen kirjan viidestä päähenkilöstä on kohdannut surua, menetyksiä ja vastoinkäymisiä, ja hakeutunut sopusointu-leirille yksinäisille löytääkseen elämäänsä uuden suunnan. Lise-Lotten vanhemmat ovat kuolleet, Kaian välit äitiin ovat pahasti tulehtuneet, Ritva inhoaa Maailmankodin tekopyhyttä, Zerinda kantaa päässään maailmanlopun kokeneen esiäitinsä muistoja ja Joselinan veljen ovat tappaneet mystiset konehyönteiset. Tytöt päättävät lähteä yhdessä selvittämään hyönteisten salaisuutta.
Nopeatempoisempien tekstien ystävänä minulla kesti hyvä tovi päästä kunnolla sisälle kirjan kauniin maalailevaan tyyliin, mutta viimeinen puolikas tuli suorastaan ahmittua. Jokaisen kertojan ääni erottuu tekstistä selkeänä ja omanlaisenaan, ja kiinnostus konehyönteisten arvoitusta kohtaan jaksaa kantaa, vaikka päähenkilöt itse välillä harhautuvatkin polultaan, kun vastaan osuu liian mielenkiintoisia bileitä, liikkuvia linnoja ja innokkaita rakastajia. Maailmankoti aukeaa lukijalle kutsuvana ja lempeänä paikkana, jossa kuka tahansa on tervetullut toisen olohuoneeseen yöpymään matkallaan, mistään ei tarvitse maksaa enempää kuin on varaa, ja kaikki auttavat toisiaan. Taustalla häilyy silti ahdistavana muisto ihmiskunnan menneistä virheistä, romahduksesta, joka näin 2020-luvun alkupuolelta katsottuna näyttää vähän liiankin todennäköiseltä tulevaisuuden skenaariolta. Tyttöjen tanssiessa, ratsastaessa ja hyppiessä trampoliinitietä pitkin kohti uusia seikkailuja, lukija jää jatkuvasti pohtimaan, että olisipa kiva, kun tällainen utopia saavutettaisiin ilman niin valtavia menetyksiä.
Nuortenkirja-luokituksesta huolimatta suosittelen Maailman tyttäriä kesälukemiseksi myös aikuisille, joita korventavat poikkeussäät ahdistavat, ja jotka toivovat kohtaavansa omassa ajassamme lisää suvaitsevaisuutta. Utopian pinnan alla kytevistä rankoista aihepiireistä huolimatta Maailman tyttäret on hyvän mielen luettavaa, jonka jäljiltä olo on vähän kevyempi kuin aikaisemmin.