Nörttitytöt

Pappi nousee seisomaan ja laulaa luikauttaa virren kiitokseksi ja kunniaksi. Äiti hiplaa kaulassaan olevaa huivia tyhjyyteen tuijottaen. Äiti on itkenyt surusammionsa tyhjäksi.

Mutta ei suru tähän pääty. Kyyneliä on tulossa lisää, eikä minään pieninä pisaroina tai puroina vaan valtavana tulvana.
Seuraavat hautajaiset pidetään minulle. Syksyllä alkaa seitsemäs luokka, mutta en koskaan mene yläkouluun.
Tämä on minun viimeinen kesäni.
Ylläni on kirous.
Elokuussa minä kuolen.

Elokuussa minä kuolen kirja petroolin sinisen kankaan päällä. Kirjan ympäristö on koristeltu mustilla muovihelmillä, joissa on punainen nauha somussa, jäkällä ja sammaleella sekä kävyllä.
Kuva: Marras

Alman isoäiti on kuollut. Hän on perinyt tältä mustat helmet, joiden hän tietää ennustavan montako elinpäivää hänellä on jäljellä. Kuolemaan valmistautuminen häiriintyy kun naapuriin muuttaa vakavasti sairas Mia, joka vie Alman vierailulle Juurankomaahan. Hän kertoo sen olevan maahisten maa. Juurankojen maassa kaikki vaikuttaa olevan kuin maailmassa josta he lähtivät, mutta hiukan erilaista: Alman kodin ovi on erivärinen kuin maailmassa josta hän lähti ja hänen vanha lempipaitansa, joka oli liian pieni ja täynnä reikiä on täällä kuin uusi. Mutta Juurankomaa kätkee sisälleen jotain kauhistuttavaa…

Pitkän kirjoittajauran niin nuortenkirjojen kuin aikuisten kirjojen parissa tehneen Anne Leinosen uusin kirja Elokuussa minä kuolen (Haamu Kustannus, 2022) on suunnattu alakoulun vanhimmista oppilaista yläkoulun nuorimpiin, mutta sopii luettavaksi myös aikuiselle, joka kaipaa hetkeä vauhdikkaamman tekstin parissa.

Kuolema teemana on varmasti kaikkia koskettava. Leinonen kulkee Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen tavoin teemaa kohdeyleisölle sopivasti avaten: Alma miettii millaiset hautajaiset hän haluaa, mitä hän haluaa tehdä ennen kuolemaansa ja kaikenlaista asiaan liittyvää. Välillä seikkailut Mian kanssa sekä orastava ystävyys tai jokin muu hiukan Almaa vanhemman Kuuran kanssa vievät ajatukset toisaalle. Tässä onkin hyvä mainita kiinnostava asia Kuurasta; hänen sukupuoltaan ei nimittäin määritellä kirjassa, vaan se jätetään lukijan päätettäväksi.

Elokuussa minä kuolen sisältää kauhuelementtejä, mutta en ole ihan varma laskisinko sen täysiveriseksi kauhukirjaksi. Kauhuelementit kirjassa ovat yllättävän intensiivisiä ja jättävät hivenen epämukavan tunteen iholle, mutta kirjassa on kuitenkin kepeyttä ja vauhtia, joiden takia ne eivät jää mielenpäälle turhan pitkäksi aikaa. Tekstin vahvuutena onkin sen helppolukuisuus yhdistettynä värikkääseen ja moniaistiseen tunnelmaan, joka vie menneessään. Välillä teksti oli vähän turhankin nopeaa; olisin toivonut että muutama lisäsivu olisi käytetty esimerkiksi Mian ja Alman ystävyyden käsittelyyn Juurankojen maan ulkopuolella.

Tekstin värikyyden lisäksi kirjan ansio on se, kuinka pitkään se onnistuu pitämään yllä mysteerisyyttä Juurankojen maan olemuksesta, ja kuinka kenties synkkänä pidetystä teemastaan huolimatta se on täynnä elämää ja toivoa.

Loppukäänne tuo mieleen kuuluisan kohtauksen vuoden 1986 Labyrintti fantasiamusikaalista, jossa 16-vuotias Sarah kohtaa peikkokuningas Jarethin. Mutta mikä se käänne on? Sen saat tietää vain kirjan lukemalla.

Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.