Heidi Kalmarin teos Lumen jäljillä syöksyy aihepiiriin, jota olen viime viikkoina pohtinut paljon katsellessani omaa ympäristöäni. Lumen jäljillä on moniääninen teos, jossa tarkastellaan lunta ja sen puutetta ja mitä lumi merkitsee. Kalmarin tapaan muistan omasta lapsuudestani lumiset talvet, ja vuosia Itä-Suomessa asuneena totuin siihen, että on lunta. Nyt kun asun Etelä-Suomessa, lumen puutos iskee kasvoja vasten hyvin suoraan.

Kuvassa Lumen jäljillä -kirjan kansikuva
Kuva: Docendo

Kalmari on teosta varten käynyt läpi paljon tietokirjallisuutta ja haastatellut monipuolisesti ihmisiä, niin luonnontieteilijöitä kuin urheilijoita. Teoksesta kuultaa läpi kaikkien haastateltujen suhde lumeen. Toisille se on ammattiin ja elantoon liittyvä asia, toisille kulttuurinen asia, ja myös joillekin asia, josta ei pidetä. Pidän teoksen moniäänisyydestä, koska se tuo esiin sen, miten eri tavalla lumi voidaan nähdä ja miten eri tavalla lumeen suhtaudutaan.

Itselleni lumen katoaminen on surullinen asia, ja Lumen jäljillä sai minut huomaamaan tähän suruun myös uusia aiheita, sillä siinä käydään läpi myös sitä, miten lumen katoaminen vaikuttaa kulttuuriperinteeseen, tarinoihin, lauluihin ja kaikkeen sukupolvelta toiselle välitettävään. Teos käsittelee myös tätä surua, ilmastonmuutosta ja ilmastonmuutoksen vastustamiseksi tehtävissä olevia toimia. Vaikka lukiessa heräsi uudenlaista surua, niin kirjan lukemisen jälkeen oloni on surun sijaan toiveikas ja sellainen, että olen oppinut jotain uutta lumesta.

Lumen jäljillä on syvän inhimillinen ja ihmettelevä kirja, joka antoi sekä uutta faktatietoa että tilaa käsitellä omia tunteitani lumeen liittyen. Lumen jäljillä on visuaalisesti hyvin kaunis teos, jota on miellyttävä lukea. Kirjan kuvat ovat Harri Tarvaisen ottamia, ja ne ovat henkeäsalpaavan upeita. Lukujen vaihtuessa jäin aina ihastelemaan uuden luvun kuvaa. Kokonaisuutena Lumen jäljillä oli faktatiedon täyttämä kaunis ja herkkä teos.

Heidi Kalmari: Lumen jäljillä. (208 sivua)

Kansi: Elina Reineck ja Harri Tarvainen

Docendo 2021

Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.