Liikenne aiheuttaa noin viidenneksen Suomen kasvihuonepäästöistä. Polttoaineen hinta on nyt ennätyskorkealla, mutta kulutuksessa se ei näy. Mediassa ja politiikassa keskustellaan jatkuvasti siitä, kuinka muun muassa autoiluun voitaisiin vaikuttaa päästöjä vähentävästi ja esimerkiksi kävelyn ja pyöräilyn määrää kasvatettua. Suomi on kuitenkin suuri maa, ja välimatkat ovat helposti pitkät eikä julkista liikennettä kaupunkikeskusten ulkopuolella juuri ole. Myös jotkut kaupunkikeskukset (esimerkiksi pääkaupunkiseutu) ovat niin isoja, että matka-ajat julkisella liikenteellä saattavat olla moninkertaiset oman auton käyttöön verrattuna, mikä taas voi aiheuttaa vaikeuksia esimerkiksi lasten huoltamiseen. Myös julkisen liikenneverkon laidoilla olevat alueet voivat olla haastavasti saavutettavia tai täysin saavuttamattomia (esimerkiksi luontokohteet). Kuitenkin esimerkiksi pyöräilemään oppii ja tottuu yllättävän hyvin, jos siihen on mahdollisuus. Tulevaisuudessa niin sähköpyörien kuin -autojen käyttö lienee kasvavan vahvasti (esim. Teslan sähköautot ovat jo nyt Euroopan myydyimpiä).

Kirjoittajamme kertovat omista kokemuksistaan autoilun, julkisen liikenteen ja pyöräilyn osalta.

Ajajan kädet näkyvät edessä rattia pidellen, taustalla luminen metsämaisema ja tie.

Kokemuksia autoilun, julkisten ja pyöräilyn vaikutuksesta omaan arkeen

Sanna:

Asun pääkaupunkiseudulla kohtalaisten kulkuyhteyksien varrella: bussipysäkille kävelee noin 10 min, junalle on vähän pidempi matka. Autollakin pääsee juna-asemalle kätevästi muutamassa minuutissa, ja pysäköintipaikat ovat ainakin vielä toistaiseksi ilmaisia. Silti kuljen suurimman osan matkoistani autolla, vaikka julkisen liikenteen käyttäminen olisi huomattavasti ympäristöystävällisempää. Nykyisillä bensan hinnoilla saattaisi julkisten käyttö lisäksi tulla halvemmaksikin, ainakin joissain tapauksissa. 

Pääkaupunkiseudun ja julkisen liikenteen yhteydessä puhutaan aina siitä, kuinka meillä täällä on niin hyvä verkosto kulkea paikasta toiseen. Niin onkin, jos asuu keskustassa tai sen liepeillä. Keskustasta pääsee suhteellisen nopeasti ja helposti melkein mihin vain pääkaupunkiseudun alueelle, ja vastaavasti keskustaan pääsee mistä vaan suhteellisen helposti.. Mutta kun asuu laita-alueilla, ei liikkuminen enää olekaan niin helppoa.

Avasin tätä kirjoittaessani HSL:n reittioppaan ja katsoin reittiä toiselle puolelle Vantaata, koululleni. Jos haluaisin lähteä heti, reittiopas tarjoaa 1 h 11 min kestävää reittiä, jossa käveltävää tulisi 2,5 km (37 min) ja junaa pitäisi vaihtaa kerran, odotusaika tietysti välissä. Miksi ikinä valitsisin tämän vaihtoehdon sen sijaan, että hyppään kotipihalta autoon ja ajan koululle 20-25min, parkkeeraan siellä ilmaiseksi ja kävelymatkaakin tulee yhteensä noin 200 metriä? Kun vielä lasketaan, että sama reitti pitäisi mennä kumpaankin suuntaan, tulee julkisilla matkan kestoksi – siinäkin tapauksessa, että autolla juuttuisin ruuhkaan – reilusti yli kaksi kertaa niin paljon kuin autolla. En innostu siitä, että 8-9 tunnin koulupäivän päälle istuisin vielä tunnin julkisissa, sekä ennen että jälkeen koulupäivän. 

Epätarkka näkymä bussin sisällä.

Stina:

Asun Oulussa kohtuullisten joukkoliikenneyhteyksien päässä niistä paikoista, joissa minun yleensä tarvitsee käydä. Kuljen kuitenkin pääasiassa pyörällä, koska olen laskeskellut, että alle 7 km matkat pääsee nopeammin kahdella renkaalla ja siinä tulee päivän liikunnat samalla. 

Toisaalta mietin, että onko riski, että jos me pyöräilijät vähennämme entuudestaan joukkoliikenteen käyttöä – Oulussahan pyritään satsaamaan kevyeen liikenteeseen – kutistuuko bussiverkosto, vähenevätkö vuorot? Tuleeko osalle ihmisistä täten pakkosauma ostaa auto esim. vuorotyön takia?  

Minulla ei ole nykyään autoa, mutta silloin kun oli, käytin sitä aika surutta pienilläkin matkoilla. Toki silloin saattoi optimoida kuljetettavat tavarat, esim. ostaa viikon ruuat kerralla. Pienen lapsen kanssa pikkukaupungissa, siis ennen Ouluun muuttoa, ajatus elämästä ilman autoa oli täysin mahdoton. Kortti minulla oli jo, mutta ajokokemusta aivan minimaalisesti. 

Kyllä maaseudulla vaan on niin, että ilman autoa ei pärjää. Usein talouden aikuiset tarvitsisivat jokainen oman autonsa, siitä ei vaan pääse yli eikä ympäri. Omalta kylältä kun saa vain minimaaliset palvelut. Ei siinä ole paljon mahdollisuutta miettiä autotonta elämää todellisena vaihtoehtona.

Nykyisin kaipaan autoa lähinnä silloin, kun haluaisin lähteä vaikkapa Oulun laidoilla oleviin luontokohteisiin. Bussit eivät kulje sinne, pyörällä taas ei jaksa sekä matkaa että patikointia. Hyvällä tuurilla saa jonkun autollisen kaveriksi, mutta kyllä ne retket jäävät nykyisin aika vähiin, kun ei pysty omatoimisesti lähtemään. Harmi!

Pienistä puroista syntyy isompia virtoja. Ajattelen, että kukin voimavaroillaan. Ihanne olisi, että autoilu vähentyisi, mutta jos syystä tai toisesta siihen ei pysty, voisiko sitten kompensoida muilla tavoilla?

Ihminen pyöräilee kaupunkimaisemassa.

Sara:

Asun Koillis-Helsingissä hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Aiemmin asuin vieläkin kätevämmin, koska kotini oli Kampin lähellä eli aivan keskustassa. Minulla on ajokortti, mutta olen käytännössä menettänyt ajotaitoni, koska en lapsuudenkodista muuttamisen jälkeen ole ajanut lähes lainkaan – keskustassa asuessa sille ei ollut kuin satunnaisesti tarvetta. Olen siis koko Suomessa asumiseni ajan käyttänyt joukkoliikennettä Helsingissä, ja olen enimmäkseen ollut siihen tyytyväinen. Enkä missään nimessä haluaisi omistaa autoa, ympäristö- ja hintasyistä. Yhteiskäyttöautot ja vuokra-autot ovat sen sijaan varteenotettava vaihtoehto, jos joskus onnistun taas palauttamaan ajotaitoni. Autoa kaipaan lähinnä, jos tarvitsee kuljettaa jotain isompaa huonekalua.

Mieluisin kulkuväline kaupungissa on minulle pyörä. Helsingissä on omat ongelmansa pyöräilyinfran suhteen, mutta onneksi paljon kehitystä on tapahtunut positiivisempaan suuntaan. On esimerkiksi mukavaa ja helppoa viilettää Pohjoisbaanaa (pyöräilyyn suunniteltu väylä) pitkin keskustaan radanvartta seuraten, ja keskustassa asuessani alkuperäinen Baana helpotti elämääni välittömästi tullessaan käyttöön. 

Aloin pyöräillä enemmän jo noin kymmenen vuotta sitten, myös hieman kauemmas kuin vain keskustan alueella. Kahdeksisen vuotta sitten ajauduin puolivahingossa pyöräilemään ympärivuotisesti, kun ei ollut varaa hankkia HSL:n kuukausilippua. Talvipyöräily oli aluksi hurjaa, mutta kun on liukkaalla kelillä nastarenkaat alla ja sopivat vaatteet yllä, on sekin aivan miellyttävää, ja pyöräily kurjallakin säällä on minusta nykyään usein mukavampaa kuin mennä hikiseen junaan. 

Minusta on vaivihkaa kehittynyt innokas pyöräilijä – joskin vieroksun hieman sanaa pyöräilijä. Minähän vaan käytän pyörää liikkuakseni paikasta toiseen. Pyörä ei ole minulle harrastus, vaan kulkuneuvo. 

Nykyään pyöräilen lähes aina, jos kyseessä on alle 10 km matka. Helsingissä pienillä etäisyyksillä pyöräily on nopeampaa ja kätevämpää kuin joukkoliikenne. Korona-aikana aloin siedättää itseäni pidemmillekin välimatkoille, koska en halunnut mennä muiden joukkoon juniin ja busseihin. Sain arkipyöräilyn avulla kaupan päälle ylläpidettyä edes jotenkin kuntoani aikana, jolloin tanssituntini olivat tauolla.

Olen kuitenkin myös ottanut omakseni pyöräilyn ja joukkoliikenteen yhdistelmän. Hieman pidemmille matkoille pääkaupunkiseudulla voin aivan hyvin ottaa pyörän junaan (asun aivan juna-aseman vieressä) ja mennä vain osan matkasta pyöräillen. Tai sitten voin pyöräillä toiseen suuntaan ja tulla junalla takaisin. Olen opetellut olemaan armollinen itselleni: ei ole mikään itseisarvo sisseillä pyörällä kaatosateessa, jos voi mennä junallakin.