Nörttitytöt

Tekoäly ja keinotekoinen älykäs kone ovat monelle tuttua kauraa tieteiskirjallisuudesta. Vaikka osaan tieteiskirjallisuuden visioista keinotekoisesta älystä on vielä matkaa, niin keinotekoinen äly on nyt ja tulevaisuudessa osa elämäämme. Tämä on herättänyt filosofit pohtimaan tekoälyä ja siihen liittyviä kysymyksiä. Tekoäly, ihminen ja yhteiskunta on rautainen katsaus tekoälyn synnyttämiin kysymyksiin.

Kuva: Gaudeamus, Ville Karppanen

Teoksen artikkelit on koostettu hyvin eheäksi kokonaisuudeksi. Olen itse kiinnostunut filosofiasta, koneoppimisesta, psykologiasta ja tekoälystä, mutta vaikka minulta löytyi jonkin verran pohjatietoa aiheesta, teoksen looginen etenemistapa ja artikkelien kirjoittajien selkeä esitystapa helpottivat teoksen ymmärtämistä. Mielestäni kokonaisuus on kirjoitettu myös sellaiset lukijat huomioiden, joille tämä teos on ensimmäisiä kosketuksia tekoälyyn liittyviin kysymyksiin.

Keinotekoisen älykkään koneen rakentaminen on aina kiehtonut ihmiskuntaa, ja teos valottaa aluksi tällaisten koneiden rakentamisen taustaa. Tämän jälkeen käydään läpi mitä tekoäly on, voiko keinotekoista mieltä rakentaa ja millaisia ongelmia ja haasteita tähän kokonaisuuteen liittyy. Itseäni kiehtoi lukea keinotekoisen mielen rakentamisesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Erityisen kiinnostavana pidin Telakiven ja Arstilan ajatusta siitä, että koneella tarvitsee olla ruumis, jotta sillä voisi olla mieli. Ajatus siitä, että mieltä ei voi olla ilman yhteyttä ympäröivään maailmaan on keinotekoista mieltä konkretisoiva, samoin kuin se, että keinotekoista mieltä tulisi perustekijöiltään verrata aikuisen sijaan lapsen tai eläimen mieleen. Teos tuo hyvin esiin sen, että nämä kysymykset ovat olennaisia juuri nyt, sillä kehitysrobotiikan tekoälyn toimintatapa muistuttaa lapsen toimintaa.

Tekoäly ei ole ongelmaton kysymys. Tekoäly voisi olla työkalu esimerkiksi yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, mutta siihen liittyy aivan omanlaisiaan haasteita. Teoksen artikkelit käyvät hyvin läpi näitä haasteita, joihin lukeutuu se, että vaikka tekoäly olisi hyvä renki, olisiko se hyvä isäntä. Niiniluoto esittääkin puhuttelevan kysymyksen siitä, että olisiko tekoäly lääkäri tai pankkiiri jotain mihin olisimme valmiita. Tekoälyn syväoppiva tiedonkäsittely on taas Laitisen mukaan liian monimutkaista ihmisen ymmärtää. Kuitenkin ihmisillä pitää olla oikeus saada tietää tekoälyn tekemistä päätöksistä, eikä ainoastaan tietää, vaan myös oikeus tulla kohdelluksi oikein tällaisessa päätöksenteossa. Tämä on iso kysymys nopeasti kehittyvän teknologian kanssa.

Tekoälyyn liittyvää moraalia ja ihmisyyden rajanvetoa pohditaan teoksessa laajasti. Itseäni puhutteli erityisesti kysymys koneesta juridisena henkilönä ja kysymys ihmisen parantelusta koneoppimisalgoritmien avulla. Molemmat ovat kysymyksiä, jotka pureutuvat hyvin vaikeaan aiheeseen. Näiden kysymysten pyörittelyyn olen aiemmin törmännyt lähinnä tieteiskirjallisuudessa, joten niistä oli virkistävää lukea filosofisessa teoksessa.

Kokonaisuutena Tekoäly, ihminen ja yhteiskunta on teos, jota suosittelen lämpimästi kaikille tekoälyyn liittyvistä kysymyksistä kiinnostuneille.

Toimittanut Panu Raatikainen: Tekoäly, ihminen ja yhteiskunta. Filosofisia näkökulmia. (300 sivua)
Kansi: Ville Karppanen
Gaudeamus 2021
Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.