Luin teini-ikäisenä ultrajuoksija Dean Karnazesin kirjan “Ultramarathon Man – Confessions of All Night Runner“. Kirja ei itsessään ollut kovin merkillinen, mutta jotain se jätti rintaan kaihertamaan. Miksi ihmeessä kukaan vapaaehtoisesti käyttäisi aikaansa maratoniakin pitemmille matkoille valmistautumiseen ja vieläpä kerta toisensa jälkeen? Ajatus tuntui älyttömältä ja ehkä juuri älyttömyydessään niin viehättävältä. Silloin haaveilin ultrajuoksijuudesta ainakin viikon, ennen kuin muut teini-iän murheet ja toisenlaiset unelmat pyyhkäisivät ajatuksen mielestäni.

Pakasaivon jylhää maisemaa. Kuva: Kirjoittaja.

Toisin kuin moni muu teini-iässä mahdottomalta tuntunut unelmoinnin kohde, ajatus ultramatkalla kisaamisesta ei ottanut kadotakseen. Se piipahti paikalle säännöllisesti ja aina painui ennemmin tai myöhemmin unholaan palatakseen seuraavalla kerralla taas vähän vahvempana. Koskaan en haaveeseen tarttunut, sillä eihän minulla, tavallisella pulliaisella, jonka urheiluharrastus määrittyi vahvasti kulloisenkin päivän mielentilan mukaan ja jolla on taipumuksena innostua ja pian myös lannistua uusista jännittävistä asioista, olisi mitään mahdollisuutta harjoitella niin kärsivällisesti. Ja silti…

Näin reilu vuosikymmen myöhemmin haaveeni ultramatkan juoksemisesta elää edelleen, kenties vahvempana kuin koskaan, ja päätin vihdoin ja viimein tehdä asian eteen jotain. Nyt minulla on treeniohjelma, ensimmäistä kertaa sitten teini-iän kilpaurheiluhaaveiden, ja se itsessään tuntuu kaltaiselleni tuuliviirille suurelta saavutukselta. Kyseistä ohjelmaa noudattamalla ensimmäisen välietappini, lokakuun alussa kisattavan Helsinki City Running Dayn puolimaratonin pitäisi sujua suhteellisen leppoisasti. Jos kantti kestää sinne asti, aion tähdätä vuoden 2022 kesällä lapsuuden kotiseudullani pidettävään (ainakin toivon mukaan, riippuu miten pandemiatilanne suo) NUTS Ylläs Pallas -polkujuoksutapahtumaan.

Ehkä tästä operaatiosta ei koskaan tule mitään, ehkä en viitsi noudattaa harjoitteluohjelmaani edes kesän loppuun asti ja jätän leikin kesken ennen kuin se on kunnolla ehtinyt alkaakaan. Tulevaisuus kertoo miten käy, mutta tällä kertaa olen ainakin yrittänyt tavoitella unelmaani. Sekin on jo paljon.