Yksi elämä kertoo jalkapalloilija Megan Rapinoen urasta ja matkasta lajinsa huipulle: Yhdysvaltojen erittäin menestyksekkään naisten maajoukkueen kapteeniksi. Se kertoo siitä, miten harjoittelulla ja kurinalaisuudella on väliä, mutta kuinka myös sattuma, olosuhteet ja ympäristön tuki vaikuttavat vahvasti lopputulokseen. Yhtä paljon, jos ei enemmänkin, kirja kertoo myös vahvasta palosta vaikuttaa oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman tulevaisuuden puolesta.

Jo heti kirjan esipuheessa Rapinoe tiedostaa monet etuoikeutensa samalla, kun tunnustaa yhteiskunnallisten rakenteiden tuomat lisähaasteet ponnistaessaan konservatiiviselta ja jopa takapajuiselta kalskahtavalta asuinalueelta.

“Se, että puhun sinulle kirjassa, josta sain etukäteen rutkasti rahaa ja jonka kirjoittamisen aloittamisvuonna olin jo voittanut kaikki mahdolliset palkinnot, ei johdu pelkästään siitä, että olen hyvä jalkapalloilija, tai siitä että olen tehnyt ankarasti töitä, kuten urheilijat mielellään sanovat. (Tiedätkö kuka muu tekee ankarasti töitä? Kaikki.)”

Rapinoe nostaa kirjassa esiin oman jalkapalloilijana kehittymisen rinnalla myös oman havahtumisensa seksuaalivähemmistöön kuulumisesta, perheettään koskettavat huumeongelmat, sekä naisten ja miesten huippu-urheilun räikeät epäkohdat rahallisen arvostuksen kohdalla. Samalla hän osoittaa kirjassaan näitä ja monia muita epäkohtia myös laajempina yhteiskunnallisina kipupisteinä. Asioina, joihin hän nyt saavutettuaan arvostetun asemansa, kokee voivansa puuttua. Kokee velvollisuudekseen puuttua.

Tarina alkaa ja päättyy erään Rapinoen elämän merkittävään tapahtumaan: vuoden 2016 syyskuisen FC Seattle Reign vs. Chigago Red Stars pelin alussa tapahtuneeseen polvistumiseen. Tarkemmin sanottuna siihen, kuinka Megan Rapinoe oli pelin alussa soitettavan kansallislaulun aikana polvistunut mielenosoituksellisesti, seuraten amerikkalaista jalkapalloa pelaavan pelinrakentaja Colin Kaepernickin viikon takaista esimerkkiä. Polvistuminen liittyi Black Lives Matter -liikkeeseen, ja kirjassa kohtausta kuvaillaan seuraavasti:

“”Minä en aio seistä ylpeänä lippua katsellen, jos sen edustama maa sortaa mustia ja ylipäänsä muita kun valkoisia” hän sanoi.”

Kirjan teksti soljuu sujuvasti ja ensimmäiseksi kirjoittajaksi merkitty Emma Brockes on taitava ammattikirjoittaja. Hänen ja Rapinoen yhteiskirjoittamisen tulos on vaivattoman oloista. Myös suomentaja Tero Valkonen ansaitsee kiitokset käännöstyöstä – epäilemättä paljolti juuri hänen ansioistaan kirjan paikoittainen jenkkihenkisyys (kuten tietyt ilmaukset ja tapahtumien toisto) ei tunnu mitenkään ylitsepääsemättömältä.

Megan Rapinoesta piirtyy kuva turhia nöyristelemättömänä ja lahjakkaana urheilijana, mutta myös varsin inhimillisenä henkilönä jolle tasa-arvo ja reiluus ovat tärkeitä arvoja elämässä. Hän on ihminen, joka haluaa käyttää saavuttamaansa asemaa hyvän tekemiseen. Elämänmakuista tarinaa lukiessa tulee kuitenkin mieleen paikoitellen, kuinka muut osapuolet kertoisivat samoista tilanteista? Esimerkiksi entiset seurustelukumppanit tai vaikka Rapinoen omat konservatiiviset sukulaiset? Heillä saattaisi olisi hieman eri sävyillä maalattu kuva tapahtumista.

Läpi kirjan esiin tulee myös Rapinoen kaksoissisar Rachael. Tämä tarjoaa kiinnostavan kurkistuksen siihen, kuinka elämää ja minuutta hahmottaa, jos rinnalla kulkee läpi vuosien joku, joka tuntuu olevan lähes joka suhteessa vielä enemmän kuin pelkkä sisar.

“Monesti on tapana ajatella, että kaksosilla on erityinen side, ja kyllähän heillä on, mutta ei se ole sellainen kuin yleensä luullaan. Rachael ja minä emme suinkaan lue toistemme ajatuksia. Emmekä me myöskään täydennä toistemme aloittamia lauseita… Kaksosten välinen suhde on joka tapauksessa ainutlaatuinen. Pelkästään se, että käytän itsestäni usein sanaa ”me”, on aika outoa, kun sitä ajattelee.”

Kantavana teemana on kirjan nimen mukaisesti se, että meillä jokaisella on ainoastaan yksi ainutlaatuinen elämä: on meidän tehtävämme päättää, kuinka sen haluamme käyttää. Millaisia valintoja haluamme tehdä, millaisen jäljen jättää maailmaan?
Elämäkertoja kirjoitetaan yhä voittopuolisesti miehistä, joten jo pelkästään se, että kirja kertoo naisesta (etenkin naisurheilijasta) tekee siitä piristävän poikkeuksen. Kun kirja vielä on hyvin kirjoitettu ja käsittelee suurina teemoina tasa-arvoa ja etuoikeuksien mukanaan tuomaa vastuuta sekä maalaa kuvan varsin jalat maassa -tyyppisestä julkisuuden henkilöstä, on se todellakin lukemisen arvoinen… Myös heille, jotka eivät varsinaisesti ole kiinnostuneita jalkapallosta!

Emma Brockes ja Megan Rapinoe
(Suomentanut Tero Valkonen):
Yksi elämä. Megan Rapinoen tarina (260 s.) WSOY 2021
Kirja on saatu kustantajalta arvostelukappaleena.