Nörttityttöjen harrastussarjan toisessa osassa tutustutaan nörtien viljelyharrastuksiin.

Parvekeviljelyä ja pastakeulintaa

Olen asunut koko lapsuuteni maalla omakotitalossa, jonka valtavan nurmikon ja syvien kukkapenkkien hoitaminen tuntui nielevän kaikki lapsuuteni kesät isovanhempien tilalla tehtyjen heinätöiden lisäksi. Kun muutin pois kotoa, en halunnut mukaani mitään rehua, jonka hoitaminen sitoisi ja veisi aikaani, ja ylipäätään kerrostaloasuminen oli kaikkea sitä, mitä halusin tuolloin elämääni: vaivatonta, helppoa, ja kaiken nihkeän kitkemisen ja lumenluonnin hoitaisi Joku Muu. 

Tulppaaneja palstalla. Kuva: Milla-Magia Katariina

13 vuotta myöhemmin olen toipuva viherkasviaddikti ja nykyinen palstakeulija.  

Kasvatteluhomma lähti käsistä, kun muutin puolisoni kanssa yhteen ja asuntoon, jossa oli valtava, koko asunnon pituinen lasitettu parveke. Parvekkeesta kasvoi puutarha, joka käsitti yksivuotisia kukkia, yrttejä, köynnöksiä ja kirsikkapuun. Syksyllä puutarha työntyi asuntoon: ensin viherkasvit valloittivat yhden ikkunalaudan, sitten toisen ja lopulta keittiön ja makuuhuoneen pöydät ja tasot.  

Niin paljon kuin kasveja rakastankin, totesin, että joku roti pitää tässäkin hommassa olla. Ensimmäinen vinkkini huonekasviharrastajalle onkin, että älä hommaa kymmeniä kasveja kerralla. Kun saat ensimmäiset ripsiäisesi tai vihannespunkkisi, joudut joko kippaamaan valtavan määrän kasveja ja käyttämääsi rahaa kompostiin tai sitten polttamaan käteistä kaupan myrkkyhyllyllä. Tuholaisia tulee myös sitä varmemmin, mitä malttamattomampi olet kasvikaupoilla ja uusien kasvien pitämisessä karanteenissa, lisäksi monet tuholaiset voivat horrostella viikko- ja kuukausitolkulla ennen ilmestymistään, jolloin se onkin jo menoa. 

Säästä itseäsi ja mahdollista perhettäsi, osta maltilla.  

Koska itse olen parempi opettamaan muita kuin itseäni, en ottanut tästäkään neuvosta vaaria, kun sain mäihällä palstani viime kesän alussa. Muuttokiireiden vuoksi paras kylvö- ja kasvatusaika meni meiltä aivan huti, mutta yritin silti vielä heinäkuun loppupuolella vasta-alkajan innolla saada satoa sekä perunasta että kesäkurpitsasta, sillä olin niin lopen kyllästynyt pelkkään rytöytyneen palstani kitkemiseen. Yllättäen en tietenkään saanut satoa, vaan luultavasti härmän kesäkurpitsaani. Rahaa ei onneksi tuhlautunut hirveästi, mutta olisin voinut yhtä hyvin haudata setelit penkkeihin perunoiden sijaan.

Kasvimaa viljelykauden alussa (11.5.2021). Kuva: Milla-Magia Katariina

Toinen kauteni palstalla on kuitenkin alkanut upeasti, sillä viime vuoden kitkeminen näkyy nyt, ja pääsin aloittamaan kauden ajoissa. Viileän kevään lämpenemistä odotellessa sain keskittyä uusien penkkien rakenteluun. 

Toinen vinkkini aloittelevalle palstaharrastajalle onkin seuraava: Jos pääset aloittamaan palstan kanssa vasta kesäkuussa, suosi no digiä. No digissä on kyse metodista, jolla vältellään kitkemistraumojen syntyä skippaamalla kitkentävaihe lähes kokonaan, ja rikat pidetään hallinnassa estämällä niiden valonsaanti peittämällä ne pahvi- tai sanomalehtikerroksella, lannalla ja mullalla. Lähinnä juurten avulla leviävät juolavehnät ja muut juurten avulla leviävät maanvaivat kannattaa repiä maasta, mutta moni rikka pysyy kurissa, kun kannat taloyhtiön pahvilaatikot palstallesi, kippaat niskaan mullat ja pistät viljelyksi. Poista teipit pahveista, sillä maaperä ei mikromuovia kaipaa. Kitkemisen lisäksi säästät no digillä muutenkin itseäsi, kun et joudu turhia kaivamaan ja kääntämään maata. Samalla kastemadot ja muut pieneliöt saavat jatkaa rauhassa maanparannustyötään pahvien alla. Hiukan samaan sarjaan menee myös kateviljelyn suosiminen, eli ne pahveja uhmaavat rikat ja viljelykasvien naatit voi riipiä penkkien päälle maatumaan ja suojaamaan multaa kuivumiselta, jolloin kasteluvälikin pitenee. 

Kolmas vinkkini on sekin palstaviljelijälle: Tutustu palsta-alueen muihin viljelijöihin. Heiltä saat arvokasta oppia juuri teidän alueellenne tyypillisistä ongelmista ja ilmiöistä ja parhaimmillaan myös ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi paitsi siemeniä, myös monivuotisia kasveja. Tämä vinkki on tietysti sopivin ekstrovertille viljelijälle, mutta itse olisin luultavasti säästänyt paitsi siemenperuna- ja istukassipulirahoissa, myös kukansiemenkaupoilla sievoisen summan, mikäli olisi malttanut hiukan odotella, että muut palstakeulijat ovat huomanneet, etteivät saakaan kaikkea mahtumaan palstalleen. Itse olen jakanut naapureilleni esimerkiksi spagettikurpitsaa, sipulia ja perunaa ja saanut muun muassa akileijaa, tuoksuhernettä, vadelmaa ja laventelia. 

Kasvu vahvasti käynnissä (7.6.2021). Kuva: Milla-Magia Katariina

Palstanaapureiden kanssa bondaamisessa on sekin hyvä puoli, että heidän kanssaan voi jakaa tai ostaa yhdessä työkaluja ja välineitä. Itse olen sopinut toisen puolen rajanaapurin kanssa, että he saavat käyttää meidän lapiotamme, talikkoamme ja kottikärryämme, me puolestamme saamme lainata toiselta naapurilta heidän letkuaan, kolmannen kanssa meillä on yhteinen vesitynnyri, ja olen saanut häneltä autottomana useamman kyydin jokaisen urbaanin viljelijän unelmakohteisiin kuten Puuiloon, K-rautaan ja Hankkijalle. Kasteluapua omien lomien aikaan saa myös helpommin, kun tunnet kanssaviljelijäsi.

Neljäs vinkkini on palstasta haaveilevalle: Palstan voi myös vuokrata kimpassa kavereiden kanssa. Etenkin suurempien kaupunkien palstoille voi olla järkyttävät jonot. Voitte ilmoittautua eri yhdistysten jonoihin ja ottaa vastaan kimppapalstan ensimmäisestä paikasta, josta sellainen vapautuu. Näin viljelyyn voi päästä kiinni hiukan nopeammin kuin yksin palstaa etsiessä. Lähipalsta-alue on varmasti jokaisen haave ja helpoin vaihtoehto, mutta kannattaa katsella myös oman kaupungin muita alueita, sillä eri alueiden jonotilanteessa saman kaupungin sisällä on merkittäviä eroja. Toisille alueille jonottajia on satoja, toisille muutamia kymmeniä. 

Keulimisiin! 

– Milla-Maria

Kirsikkapuusta se lähti…

Yksi keskeinen elämäntavoitteeni on joskus omistaa kirsikkapuu. Meillä itse asiassa oli sellainen nuoruudessani mökillä Etelä-Savossa, mutta niillä korkeuksilla ainakaan se laji ei oikein ottanut menestyäkseen. Kirsikkapuuta odotellessa olen kuitenkin ehtinyt kokeilla monenlaista.

Etelä-Savon mökillämme meillä oli epäonnisen kirsikkapuun ohella myös erilaisia marjapensaita ja jopa pieni kasvimaa, jotka tuottivat melko mukavasti satoa. Tätä ennen olin nauttinut pienviljelyn antimista isovanhempieni palstalla ja puutarhassa, joten osasin arvostaa tuoreita herkkuja. Tässä kohtaa en kuitenkaan ollut kovin kiinnostunut viljelyn saloista vaan keskityin mökillä hoitamaan kanoja ja luuhaamaan paikallisella tallilla herkkujen nauttimisen lomassa. Vasta mökkivuosien jälkeen viljely alkoi kiinnostaa enemmän.

Tutustuin palstaviljelyyn teini-ikäisenä, kun vuokrasimme äitini kanssa palstan kotimme läheltä. Alueella on itse asiassa kaksikin palstayhdistystä, mutta satuimme valikoimaan niistä sen, jonka palstoja reunustaa melko korkea metsä. Saimme palstan melko läheltä metsän rajaa, joten varjoisista olosuhteista johtuen viljelykokeilumme ei ollut menestys. Siirsimme palstalta raparperin ja mökiltä syreenin asuntoamme edustavalle piha-alueella ja ja olimme tyytyväisiä lopputulokseen. Ensimmäinen vinkkini onkin: Valo on viljelijän ystävä. Liian varjoisassa paikassa suurin osa syötävistä kasveista ei oikein menesty.

Taloyhtiön viljelypenkin perustaminen saatu lähes valmiiksi. (2.5.2021) Kuva: Emilia Uusitalo

Muutimme äitini kanssa molemmat samaaan aikaan tuosta asunnosta omiin koteihimme, eikä kummallakaan enää ole terassilta aukeavaa piha-aluetta. Kummankin asunnossa on sen sijaan lasitettu parveke, mikä on mahdollistanut esimerkiksi tomaatin ja chilin viljelyn. Molempiin tulee helposti kirvoja, joten parvekeviljelijä saa olla aika tarkkana ei-toivottujen tihulaisten suhteen. Toinen vinkkini tai pikemmin varoitus: Parvekkeelle tulee helposti kirvoja. Minulla ei ole kirvanpitävää vinkkiä kirvojen torjumiseen, mutta esimerkiksi suihkussa kylvettäminen tai nokkosvesi tuntuvat olevan suosittuja vinkkejä. Myös jonkinlaisesta öljyä sisältävästä kirvoja torjuvasta nesteestä olen kuullut, mutta sitä en ole testannut itse. Yrtit sen sijaan ovat varsin helppoja parvekeviljeltäviä. Suunnitelmissani olisi ehkä ensi vuonna kokeilla vesimelonien kasvattamista parvekkeella.

Joitain vuosia omillani asuttuani aloin kaipaamaan viinimarjoja ja erilaisia jännempiä vihanneksia. Päädyin hankkimaan palstan alueemme toiselta yhdistykseltä. Ero edelliseen palstaan oli huima, sillä vaikka etäisyyttä alueiden välillä on muutama hassu kymmenen metriä, tätä aluetta ei varjostanut yhtään mikään ja ongelma olikin sitten paahtava aurinko. Tätä palstaa pidin viitisen vuotta. Usein minulla oli apunani joku, mutta viimeisen vuoden hoidin palstaa pääasiassa yksin. Tässä kohtaa minulle kävi selväksi, etten jaksa hoitaa kokonaista palstaa yksin, vaikka kuinka haluaisin, ja palstan pitäminen jäi. 

Kannattaa siis miettiä omia voimavarojaan ja tutustua myös palstayhdistyksen vaatimuksiin. Tällä jälkimmäisellä yhdistyksellä oli hyvin tiukat säännöt tiealueen kitkemisestä ja monista muista asioista; ensimmäisen yhdistyksen säännöt olivat paljon löyhemmät. Suurpiiteisempi ihminen saattaa helposti turhautua kovin säännellyllä alueella viljelemiseen. Yhdistykset ovat erilaisia, joten kannattaa kartoittaa hieman laajemmin oman lähialueensa tarjontaa. Kolmas vinkkini tai ehkä enemmän huomio: Kannattaa miettiä, miten pitkän matkan jaksaa palstalle kulkea, sillä palstalla puuhastelu on melko raskasta, palstalla voi kuumimpana aikana joutua käymään lähes päivittäin ja usein olisi myös kotiin päin raahattavaa.

Vihdoin saatiin siemenetkin maahan. Raparperi pilkistää metsän reunasta. (23.5.2021) Kuva: Emilia Uusitalo

Olen nyt muutaman palstattoman vuoden alkanut taas kaivata viljelyä. Sattumalta eräs taloyhtiössämme asuva oli myös miettinyt samaa ja laittoi asiasta kyselyn taloyhtiömme Facebook-ryhmään. Meitä löytyi useampikin innokas. Alun perin ajattelimme viljellä viljelylaatikoita, mutta koska taloyhtiömme hallitus ei ollut ajatuksesta yhtä innoissaan, päädyimme valtaamaan olemassa olevan, villiintyneen kukkapenkin. Kaivoimme penkistä rikkaruohot ja itseäni korkeamman vesan ja lykkäsimme perään siemeniä. Sain tädiltäni myös vanhan raparperin, joka jakautui näppärästi useammaksi pieneksi taimeksi, jotka istutimme penkin viereen. Olemme saaneet muilta asukkailta paljon positiivista huomiota, joten pieni kikkailu selvästi kannatti. Neljäs vinkkini onkin: Kerrostaloissa tai muissa taloyhtiöissä kannattaa rohkeasti huhuilla viljelytovereita. Kaupunkiviljely on suosittua ja vaikka taloyhtiö ensin suhtautuisi nihkeästi, saattaa jokin ratkaisu löytyä, kun tarpeeksi monta päätä pannaan yhteen.

Ei tämä vielä ole kirsikkapuu, mutta kenties salaattia, yrttejä ja tulevina vuosina myös raparperia. Joskin olenpa tässä tullut jutelleeksi erään naapurin kanssa marjapensaista ja hedelmäpuista – muutama omenapuu meillä jo on!

– Emppu

Yllättävän hyvin kasvu lähti käyntiin, vaikka osa siemenistä oli ensimmäisen palstakokeilun ajoilta. (8.6.2021) Kuva: Emilia Uusitalo