Siitä on nyt noin kaksi vuotta, kun Noora julkaisi artikkelin rintaliivittömästä elämästään. Osallistuin aikanaan juttuun toteamalla, että rintaliivittömyys jännittää minua liikaa, koska olin silloin asiakaspalvelutyössä ja ajattelin, että saisin asiakkailta epähaluttua huomiota tai aiheuttaisin heille epämukavaa oloa, jos en käyttäisi liivejä. Suivaannuin kuitenkin omista ajatuksistani niin, että jätin rintaliivit ihan uhallanikin pois!

Minulla on varsin pienet kartionmalliset töppörinnat, jotka eivät lähtökohtaisesti vedä huomiota puoleensa. Rintani ovat kuitenkin inhokkikohtani omassa kehossani, ja häpeän näyttää niitä kenellekään. Ne eivät edusta sellaisia rintoja, joita mediassa näkyy (= kiinteät, pyöreät), joten olen aina kokenut ne rumiksi. Se olikin varmasti suuri syy siihen, miksen ennen Nooran artikkelin lukemista ajatellut rintaliiveistä luopumista, vaikkei minulla ole ollut koskaan mitään fyysistä syytä käyttää rintaliivejä. Myös rintojen ja etenkin nännien yltiöpäinen seksualisoiminen vaikutti, sillä olisihan nyt todella häpeällistä näytellä ”paljaita” rintojaan ja nännejään julkisilla paikoilla!

Kuvassa kauluspaitainen ihminen, jonka rinnat erottuvat paidan läpi.
Apua, tissit erottuvat!

Aluksi rintaliivittömyys hävettikin todella paljon. Pidin töissä löysiä paksuja paitoja ja seisoin kumarassa, etteivät rintani erityisemmin näkyisi. Jännitin kesää ja sitä, että kuumalla ilmalla haluaisin käyttää toppeja, etten läkähtyisi. Onneksi kesäkuu 2019 oli silloisella asuinpaikallani koko Suomen kylmin, ja heinäkuussa pääsin jo lomalle, joten rintaliivittömyyttä ei tullut haastettua liikaa. Sittemmin siirryin syksyllä toiseen aspatyöhön, mutta asiasta stressaaminen vähentyi ja käytin niitä vaatteita, joita halusin. Välillä pohdin, miettivätkö asiakkaat jotain rinnoistani, jos ne jotenkin sattuivat näkymään vaatteiden alta. Missään vaiheessa en kuitenkaan kokenut saavani yhtään minkäänlaista huomiota rintavarustukseni takia. Järkyttävää!

Ihmiset ovatkin suhtautuneet joko aivan täysin neutraalisti tai positiivisesti liivittömyyteeni. Yleisesti ottaen ihmiset eivät kommentoi tai edes välttämättä huomaa asiaa (näin oletan). Tähän vaikuttaa varmasti se, että rintani eivät ole isot eivätkä siten vedä stereotyyppisesti huomiota puoleensa. Olen myös ulkonäöltäni perusnätti, normatiivisesti pukeutuva valkoihoinen ihminen, joten senkään puolesta en herätä erityistä huomiota. Kun olen kertonut rintaliivittömyydestäni, yleisin vastaus on ollut ”ihanaa, voisinpa itsekin olla ilman, mutta rintani ovat niin isot, että tarvitsen rintaliivien tuen”.

Nykyään olen jo niin tottunut liivittömyyteeni, etten useimmiten ajattele asiaa. Olen viimeksi käyttänyt rintaliivejä muuhun kuin urheilutarkoitukseen yli vuosi sitten työhaastattelussa käydessäni. Silloin en uskaltanut mennä paikalle ilman liivejä, mutta nykyään ei kävisi edes mielessä pukea niitä päälle. En omista enää kuin yhdet topatut urheiluliivit, joita voisi käyttää myös (omasta näkökulmastani) rintoja piilottavana vaatteena. En usko palaavani rintaliivilliseen elämään, ellei kehossani tapahtuisi joitain muutoksia niin, että rintani kasvaisivat niin merkittävästi, että ilman liivejä liikkumisesta tulisi kivuliasta.

Shane.

Pari viikkoa sitten tapahtui ensimmäistä kertaa se, että katsoin rintojani vaatteen läpi peilistä ja ajattelin: ”Nehän ovat ihan hyvät tuollaisenaan.” Sovitin Kierrätyskeskuksessa huviksenit paitaa, joka korosti rintojeni törröttävää muotoa. Aina aiemmin olen inhonnut sitä, jos rintojeni luontainen muoto näkyy selvästi, mutta ehkä olen nyt kahden vuoden aikana altistunut omille rinnoilleni niin paljon, että alan hyväksyä sen, miltä ne näyttävät, vaikkei se sovikaan yhteiskunnan määräämään ”kauniiden” rintojen muottiin. Järkyttävää ajatella, että minun täytyy erikseen tottua omiin rintoihini ja niiden ulkonäköön, mutta niin se taitaa nyky-yhteiskunnassa olla. Samoin kävi silloin, kun lakkasin sheivaamasta sääriäni kuutisen vuotta sitten – aluksi karvaiset jalat hävettivät kesäisin, ja koin tarvetta käyttää sukkahousuja peittääkseni luontaisen karvoitukseni. Nykyään en muista juuri edes ajatella asiaa.

Ellen Ripley ase kädessään.
Ellen Ripley.

Toivon, että rintaliivittömyys normalisoituisi taas. Kuten Noora jutussaan jo sanoi, aikaisemmin rintaliivittömyys on ollut huomattavasti normaalimpaa kuin nykyään. Muistan teini-ikäisenä ihailleeni L-koodin Shanea, joka ei käyttänyt rintaliivejä, koska ei pienirintaisena niitä tarvinnut. Vastikään katsoin ensimmäisen Alien-leffan (1979), jonka päähenkilö Ellen Ripley ei käytä rintaliivejä. Ilahduin sen huomaamisesta! Huomasin kuitenkin Ripleyn kuvia googlettaessani, että hänen rintavarustuksestaan on tehty varsin seksualisoivia replikoita tai action figureita. Että joopa joo.