Kirosielu, rajanhaltia yhdistelee kauhua, vanhan ajan maalaiselämän kuvausta ja sotien aikaa Suomessa. Kirjassa on sekä paikallista suomalaisuutta keskipohjanmaalaisuuden muodossa että spefi-elementtejä. Mielestäni Kirosielu, rajanhaltia ei ole kovin pelottava kirja, mutta hyvin rakennettu ja kiinnostava tarina se on.
Kirja etenee kahdessa aikatasossa, jotka sota erottaa toisistaan. Päähenkilö menettää rintamalla muistinsa ja muistamattomaan aikaan liittyvät tapahtumat selviävät pikkuhiljaa. Mysteerin selvittely ja kauhu eivät kuitenkaan ole tässä tarinassa päällimmäisenä eivätkä ehkä niin selkeinä kuin voisivat olla. Päähenkilö ei etsi johtolankoja vaan tapahtumat etenevät omalla painollaan, ja kauhunväristyksen tunsin ehkä kerran tai kahdesti. Kirja on omintakeisempi näkökulma näihin tarinan osasiin. Pääpaino on kylän elämän kuvaamisessa.
Palonkylä sijaitsee Keski-Pohjanmaalla sotien aikana, mutta elämä siellä on erilaista kuin ympäröivässä todellisuudessa. Sukupuoliroolit ovat erilaisia. Naiset ovat pitempiä ja vahvempia kuin miehet, tekevät työt ja päättävät asioista. Naisten kehoja ei seksualisoida: jos housut repeävät peltotöissä haaruksista, sellaista sattuu. Seksuaalisuus ei ole demonisoinnin kohde. Äitimyyttiäkään ei esiinny. On erittäin positiivinen kokemus lukea kerrankin tällaisesta sukupuolen ja seksuaalisuuden asetelmasta.
Teoksen maalaisuus on toinen viehättävän erilainen piirre: milloin ollaan auraamassa peltoa, milloin nostamassa laitumelta eksynyttä sonnia joesta. En ole lukenut suomalaista spefiä niin paljon, että osaisin sanoa, onko maalaisuus siinä yleistä. Termin ”metsäspefi” olemassaolo antaisi ymmärtää, että on. Joka tapauksessa viime aikoina lukemiini kirjoihin nuorista, akateemisista, kaupungissa asuvista naisista Kirosielu, rajanhaltia tekee virkistävän poikkeuksen.
Kirjan tapahtumapaikka on selkeästi Keski-Pohjanmaalla, sillä läheiseksi kaupungiksi nimetään Gamlakarleby. Nimen käyttäminen oudoksutti minua aluksi, mutta sittemmin opin, että Kokkolan kaupungin ruotsinkielisen nimen muutokseen liittyy vahvoja tunteita (Ylen juttu). Gamlakarleby muutettiin siis Karlebyksi vuonna 1977, ja sen jälkeen nimen muuttamista takaisin on käsitelty useamman kerran. Mielestäni tämä on tärkeä esimerkki paikallishistorian kirjoittamisesta mukaan fiktioon. Tuntuu aivan erilaiselta lukea spefiä, joka sijoittuu tietylle alueelle Suomessa, kuin spefiä, joka sijoittuu epämääräisesti maaseudulle.
Kirjan teemat käsittelevät vastuuta ja velvollisuudentuntoa, johtamisen taakkaa ja nautintoa. Olen kahden vaiheilla sen suhteen, tekeekö tämä näkökulma päähenkilöstä kapea-alaisen. Toisaalta teos pysyy napakkana, kun se ei lähde tutkailemaan päähenkilön muita puolia. Lisäksi päähenkilön sukupuoli johtamisen yhteydessä on jälleen asia, jollaisesta en muista lukeneeni pitkään aikaan. Erittäin tervetullut lisä kirjavalikoimiin siis.
Kaiken kaikkiaan Kirosielu, rajanhaltia on kiehtova ja eheä teos. Rakenteensa ansiosta se avautuu hitaasti ja kirjan tapahtumia jää miettimään vielä lukemisen jälkeen. Pauliina Mustolan tekemä kansi on myös hieno ja sopii kirjan sisältöön erityisen hyvin.
Kirjailija Mia Myllymäen haastattelu
Teksteillesi on ominaista leimallinen keskipohjanmaalaisuus, vaikka Palonkylä on ilmeisesti sinänsä keksitty paikka. Mitä keskipohjanmaalaisuus merkitsee sinulle kirjailijana?
”Sijoitan usein tekstejäni kotiseudulleni ihan senkin takia, että spefissä Keski-Pohjanmaa näkyy muuten hyvin vähän. Kotikulmillani sijaitsee vanha kylä, joka tunnetaan nimellä Palo. Kirosielu, rajanhaltiassa toki annoin Palonkylän kasvaa omanlaisiinsa mittasuhteisiin, esikuvia sillä kuitenkin riittää, koska pienet sisäänpäin kääntyneet kylät eivät ole täälläpäin mikään harvinaisuus.
Juureni ovat vahvasti Keski-Pohjanmaalla ja olen asunut täällä koko elämäni. Keskipohjalaiset ovat pääosin rauhallista ja rehellistä sakkia, jotka pusertavat ahkerasti töitä ja pitävät kunnia-asianaan lupaamansa pitämistä. Puolustamme kiivaasti omiamme, mutta emme aina saa suutamme auki silloin kun pitäisi tai sanottua oikeita sanoja.”
Palonkylän sukupuoliroolit ovat erilaiset kuin 1940-luvun suomalaiskuvauksissa on totuttu näkemään. Halusitko kommentoida jotain tiettyä asiaa sukupuolen rakentumisessa?
”Sukupuoliroolit syntyivät Palonkylään hyvin luonnostaan. Halusin kirjoittaa naisista, joita kerrankin ei väheksyttäisi ruumiillisten voimiensa vuoksi. Ehkä jollain tasolla otan kantaa siihen, miten ihmisistä tehdään johtopäätöksiä heidän ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella. Halusin että Palonkylän naiset saisivat rehellisesti tehdä sitä mitä haluavat: suojella rakkaitaan ja elättää perheensä.”
Oliko sinulla kauhun kirjoittamiselle joitain tiettyjä esikuvia mielessä? Esimerkiksi teoksen rakenteen suhteen?
”Luen paljon ja kaikenlaista, ja varmasti eri lähteistä saamani vaikutteet näkyvät jollain tavalla tyylissäni ja ratkaisuissani, mutta kovinkaan tietoisesti ei. Kirosielu, rajanhaltian syntyyn on vaikuttanut se, että osallistuin Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry:n järjestämälle rakennekurssille. Siellä hioin käsikirjoituksen rakennetta Anne Leinosen ja ryhmän kanssa sekä pohdimme muita tyylillisiä juttuja.
Alussa minulla oli vain voimakas päähenkilö Peija, jonka kautta romaania oli lähdettävä suunnittelemaan. Pian minulle selvisi, että hänen tarinansa vaatii kaksi aikatasoa. Yritän aina olla mahdollisimman herkkä sen suhteen mitä tarina ja henkilöhahmot minulta pyytävät. Vaikka teen paljon suunnittelutyötä tekstieni kanssa, olen valmis myös muuttamaan asioita, jos huomaan, että jokin osa kokonaisuudesta vaatii muutoksia. Tavallaan siis rakenne syntyi sekä alitajuisesti että työstettynä. Ehkä romaanin kirjoittamisessa on yleensäkin kyse siitä, miten tuoda näkymätöntä näkyväksi.”
Teos: Kirosielu, rajanhaltia (246 s.)
Kirjailija: Mia Myllymäki
Kustantaja: Osuuskumma 2020
Arvostelukappale saatu kustantajalta.
