Neljä hyllyä täynnä hyvin monenlaisia pehmoleluja.
Kuva: Ilona Riekkola.

Minun nörttihyllyni on täynnä pehmoleluja. Olen keräillyt pehmoleluja jostain parikymppisestä alkaen, mutta hulluksi homma repesi vasta kolmikymppisenä. Nyt 35-vuotiaana (päivälleen!) pehmolelujen määrä on jossain sadan ja kahdensadan välissä, tähän hyllyyn niitä mahtui 111. Lapsuuden leluja lukuunottamatta ne ovat kaikki jotenkin erikoisia: nörttiaiheisia, harvinaisia lajeja tai monessa tapauksessa yksinkertaisesti niin hämmentävän näköisiä, että ne oli pakko saada.

Puolisoni rakensi pehmoleluille hyllyt makuuhuoneemme seinälle, kun vuosien varrella taipui jopa melkein tukemaan keräilyäni. Kaikki siihen eivät mahtuneet tai pysyneet, etenkin pienimpiä pehmoja on vielä korillinen toisessa huoneessa. Tästä hyllystä löytyy esimerkiksi kolme Chibithulhua, söpöjä pöpöjä koronaviruksesta pusutautiin (kahdessa eri koossa), possuksi pukeutunut kissa, Lontoon Towerin Beefeater-nalle, Schrödingerin kissa, Uranus, jerboa, Skyrimin mudcrab, gelatiinikuutio, lammaskaali, ja taipuva lonkero. Koska yleinen ohjeeni lahjoista on, että minulle voi ostaa jonkun erikoisen pehmon, voi olla että hyllyyn täytyy joulun jälkeen mahduttaa vielä muutama… 

Hyllyn pehmoleluja on esiintynyt tänä vuonna myös puolisoni joulukalenterissa: Luovaruho.