Kirjahyllyni, tai ehkä pikemminkin kaaoshyllyni, on paikka tärkeille asioille. Se on hylly minun oman pienen maailmani tärkeimmille kokemuksille ja rakkaudelle niitä kohtaan.

Hyllystä löytyy itseoikeutetusti Walter Moersin koko suomennettu tuotanto (ja yksi suomentamatta jäänyt kirja), sillä hänen Kapteeni Sinikarhun 13 1/2 elämää on yksi niistä kirjoista, joista koen syntyneeni; Paljonpa tiesi se noin kymmenvuotias itseni napatessaan kirjan mukaan kirjastosta ja kokiessaan maata järisyttävän lukukokemuksen.

Ylähyllyltä taas löytyy toinen maailmaa järisteleviä kokemuksia aiheuttanut asia, eli lempibändini Seeming, tässä tapauksessa edustuksessa vinyylinsä. Seeming ja tekijöiden entinen bändi Thoushaltnot ovat nyt olleet elämässäni nyt noin kymmenen vuotta, enkä voisi olla kiitollisempi siitä, millaisia kokemuksia heidän elokuussa julkaistu The Birdwatcher’s Guide to Atrocity -albuminsa on antanut siitä lähtien, kun ensimmäinen single Go Small tuli ulos. Vietin kesän kävellen luonnossa ja odottaen albumia, ja tekisin saman uudestaan vaikka heti. Se oli hieno kesä, ja kaikkea omituista tapahtui, kuin musiikin magia olisi vetänyt asioita puoleensa.

Vinyylien vieressä on noin sata sulkaa jotka keräsin kävellessäni, melkein kaikki kerätty elokuun alun ja syyskuun lopun aikana. Vähän alempaa hyllyltä löytyy pata kaksi -pelikortti ja siru posliinikupista, jotka niin ikään löysin kävellessäni ja koin tarpeellisiksi ottaa matkaani. En tiedä miksi.

Hyllyiltä löytyy Doctor Who ja The Phantom of the Opera -tavaraa, siellä kumpikin auttoi minua hyvin vaikeina hetkinä noin kymmenen vuotta sitten. Lisäksi siellä on monta muutakin muistoa, niin monta, että niitä ei voi tässä edes kertoa.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä siellä on Unipupu, pehmolelu joka on yhtä vanha kuin minä. Nykyään se viettää eläkepäiviään hyllyssä ettei kuluisi puhki, mutta se on nähnyt monia unelmia, unia, kyyneliä ja melkein jokaisen elämäni yön.