Tämä on jatkoa jutulleni Harrastuksena sukututkimus – miksi ja miten harrastaa sukututkimusta?

Esittelen tässä muutamia sukututkimuksen puolia, kuten DNA-testejä. Aluksi kuitenkin sukellus kirkonkirjoihin ja digitaalisiin arkistoihin!

Digitaaliset arkistot: kirkonkirjat

Kerron tässä ensin digitaalisista arkistoista kiinnostuneille. Seuraavan alaotsikon alla hyppään suoraan itse tutkimukseen, joten sinne siis, jos käytännön esimerkki kiinnostaa enemmän.

Sukututkimuksessa historiakirjat eli seurakuntien kastettujen, avioliittoon vihittyjen ja kuolleiden kirjat ovat oiva lähde, jonka kautta seurata esivanhempien elämää. Ne tarkoittavat käytännössä paksuja kirjoja, joihin seurakunnan pappi kirjoitti toimittamiensa kasteiden, vihkimisten ja hautaan siunaamisten tiedot.

Syntyneiden ja kastettujen kirjassa luetellaan siis uudet seurakuntalaiset ja yleensä myös näiden syntymäpäivä, vanhempien nimet ja ammatit sekä kummit ja näiden ammatit. Niistä saa osviittaa siis paitsi sukulinjoista myös perheen ystävyyssuhteista kummien kautta. Vihittyjen ja haudattujen kirjat kertovat yleensä vähemmän lisätietoja, tosin vihittyjen kirjassa kerrotaan joskus vihkimispaikka. Kuolleiden ja haudattujen kirjassa mainitaan henkilön kuolinpäivä ja hautauspäivä, ja yleensä myös kuolinsyy mainitaan, jos se oli tiedossa.

Kansallisarkistolla on huima määrä digitoituja arkistoja, mutta itse en ole tullut vielä oikein sinuiksi sivuston hakutoiminnon kanssa. Sen sijaan Digihakemisto on käyttäjäystävällisempi hakemistopalvelu seurakuntien luetteloille. Sivustolla luetellaan arkistot aakkosjärjestyksessä ja seurakuntien arkistot löytyvät loogisesti. Seurakuntien alasivuille on koottu erikseen historiakirjat ja muut seurakunnan kirjat, esimerkiksi rippikirjat (luettelot perheistä kylittäin ja taloittain, vuosi vuodelta) ja lastenkirjat (jonne merkittiin perheittäin syntyneet lapset). Sinänsä kuvat näiden kirjojen sivuista ovat Digihakemistossa samat kuin Kansallisarkiston sivuilla, joten erona on vain käytettävyys.

Digihakemisto on vapaaehtoisten pyörittämä sivusto, ja sillä pyritään helppoon haettavuuteen: kirjat aukeavat linkkihakemistona, jossa yksi linkki vastaa yhtä kirjan aukeamaa, ja hakemistoon on kirjoitettu, mitä aukeamalta löytyy. Nämä ovat tietysti enemmän tai vähemmän tarkkoja sen mukaan, mitä vapaaehtoiset ovat ehtineet tehdä. Niissä saattaa lukea, miltä ajalta aukeamalla on tietoja, tai mitä perheitä aukeamalla on mainittu. Se helpottaa suunnattomasti tietyn tiedon etsimistä.

Kansallisarkiston ja sitä kautta Digihakemiston tiedot päättyvät yleensä 1800-luvun puoliväliin, mutta tuoreempia tietoja on saatavilla ainakin Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry:n kautta. Yhdistyksen jäsenille tarkoitetuilla sivuilla on jopa pitkälle 1900-luvulle ulottuvaa aineistoa. Yhdistys perii aineiston käytöstä kertaluonteisen liittymismaksun sekä vuosittaisen jäsenmaksun, joka on pari kymppiä. SSHY:n sivustolla haettavuus on Digihakemiston luokkaa, eli kuvat ainestoista on luokiteltu selkeästi seurakunnittain ja kirjatyypeittäin.

Erityyppinen hakusivusto on sen sijaan Suomen Sukututkimusseuran projekti, Historiakirjojen hakuohjelma eli HisKi. HisKiin on käytännössä kirjoitettu Kansallisarkiston historiakirjojen tiedot, ja se merkitsee, että HisKistä voi hakea suoraan henkilön nimellä. Tämä on erinomainen palvelu silloin, kun tiedossa on esimerkiksi ihmisen nimi ja syntymäpaikkakunta, mutta ei tarkkaa syntymäaikaa. Sen sijaan, että kahlaisi läpi paikkakunnan syntyneiden ja kastettujen kirjaa – sivu sivulta, tiiraillen milloin minkäkinlaista vanhahtavaa käsialaa – voi HisKiin kirjoittaa suoraan ihmisen nimen tai hakea vaikka molempien vanhempien nimillä ja katsoa, montako lasta HisKi kertoo heidän saaneen.

HisKi on aivan oivallinen työkalu varhaisten esivanhempien etsimiseen. Toki siinä on myös puutteensa, eli koska inhimillinen tekijä on naputellut tietoja koneelle, siellä voi olla lyöntivirheitä, väärintulkintoja ynnä muuta. Tiedot pitää joka kerta tarkistaa alkuperäisistä lähteistä ja tarkastella niitä kriittisesti. Mutta se on pieni vaiva siihen verrattuna, että joutuisi kahlaamaan alkuperäislähteitä kymmeniä sivuja.

Esimerkkitapaus: jahti paikkakunnalta toiseen

Huom. tämä osio on lisätty hieman alkuperäisen julkaisuajankohdan jälkeen.

Michel Jakobsson, eli Mikko Jaakonpoika Ylivieskasta jäi mieleeni, koska hänen perässään sai välillä selata kirkonkirjoja ihan tosissaan, että pääsi takaisin jäljille. Hän oli isoisäni sedän vaimon isoisän isä. Jälleen yksi esimerkki siitä, että sukututkimuksessa helposti eksyy vähän asian viereen…

En ole löytänyt Michelin syntymä- ja kastemerkintää. Ylivieskan kirkonkirjojen aukeama, jolla hänen pitäisi olla 30.8.1780, on niukan oloinen. Mahdollisesti seurakunnassa oli silloin jokin kriisi päällä, eikä kaikkia kastettuja pystytty merkitsemään. Sen sijaan on merkitty avioliittoon vihkiminen, jossa Michel Jakobsson Rahkola meni naimisiin Elisabeth Henricsdotter Helala eller Mattilan kanssa 21.12.1808. Morsian lienee ollut kansankielellä Liisa Heikintytär ja kotoisin talosta, jonka nimi on vanhastaan ollut Helaala, mutta siinä on ilmeisesti asunut myös Mattiloita.

Michel on muuttanut vävyksi taloon. Hänet on lisätty rippikirjaan Elisabethin puolisoksi omalle rivilleen sivun alimmaiseksi, ja alle on merkitty lapset. Ensimmäinen, Henric Jakob, on syntynyt heinäkuussa 1809 ja kuollut seuraavana vuonna.

Perhe on muuttanut vuonna 1819 Kalajoelle Ängilän taloon (linkki rippikirjaan) ja sukunimikin lienee tässä vaiheessa Ängilä. Heistä mainitaan, että he ovat muuttaneet Helalasta. Michelin alkuperäistä nimeä Rahkolaa ei ole merkitty minnekään. Sukunimi tuli Länsi-Suomessa yleensä talon mukaan.

Ylivieskan seurakuntaan muuttaneiden luettelosta saamme selville, että vuonna 1823 perhe muutti takaisin Ylivieskaan. Päivämääräksi on merkitty 1.6. (Junii) ja perhekunnaksi luetteloitu talonpoika Michel Jakobsson Ängilä vaimon ja lasten kanssa. Rippikirjaan heidät on merkitty Männistön taloon, nimi Ängilä on kirjoitettu marginaaliin. Lapsia on tässä vaiheessa seitsemän.

Jotta ei menisi liian helpoksi, perhe muutti vielä takaisin Helala Mattilan taloon (linkki rippikirjaan vuosilta 1827-1833). Vuonna 1834 Michel Jakobsson kuoli. Kuolleiden kirjassa (Kansallisarkistossa nimetty Vihittyjen kirjaksi, varmaan sen mukaan, mitä toimituksia kirjaan on ensimmäiseksi merkitty) hänen koruton rivinsä on 18.4.1834 kohdalla. Jos oikein tulkitsen papin käsialaa, siinä lukee “Gift. Inhysesman. Slägtnamnet Helala Mattila. Bröstfeber” eli että Michel Jakobsson oli naimisissa, hänellä ei ollut omaa taloa (sanan loinen/itsellinen merkityksistä enemmän täällä), hänen sukunimensä oli Helala Mattila ja että hän kuoli rintakuumeeseen.

Mitä kaikkea kätkeytyy näiden tarkkaan merkittyjen, mutta lopulta aika pintapuolisten merkintöjen taakse? Sitä voimme vain arvailla. Seuraavassa osiossa pyrin selvittämään oman verisukulaiseni alkuperää kirkonkirjojen avulla. Vaikka Michel Jakobssonin kohtalo koskettaa, omien sukulaisten kohdalla mielenkiinto kasvaa vielä suuremmaksi – ja myös arvailut lisääntyvät.

Esimerkkitapaus: Johan Ruonalan vanhemmat

Perimätietona tiesin, että minulla on esivanhempi nimeltä Johan Ruonala, joka on syntynyt vuonna 1879. Tiesin myös hänen vanhempiensa nimet. Halusin etsiä lisää tietoja hänen alkuperästään, joten halusin löytää hänet kirkonkirjoista.

HisKistä ei valitettavasti tässä tapauksessa ollut apua, sillä sekä Johan että hänen vanhempansa olivat syntyneet vasta vuoden 1850 jälkeen: kriittisesti sen jälkeen, kun suurin osa HisKiin syötetyistä tiedoista ehtii päättyä. Lähdin siis hakuammunnalla tutkimaan Johan Ruonalan aikuisiän asuinpaikan Kemin kirkonkirjoja ja toivoin, että hänen vanhempansa asuivat Kemissä jo vuonna 1879.

Kansallisarkiston Oulun toimipisteessä on kirkonkirjojen kuvia mikrokorteilla, ja pääsin tuntemaan autenttista tutkijafiilistä etsimällä mikrokorteista Kemin kirkonkirjoja. En tässä vaiheessa ollut vielä älynnyt, että näitä mikrokorttien tietoja löytyy myös SSHY:n jäsenille tarkoitetulta sivustolta, eikä niitä tutkiakseen tarvitse poistua kotikoneen äärestä. Selasin Kemin lastenkirjoja, jotka on kiitollista kyllä järjestetty osittain talojen mukaan, osittain aakkostettuna sukunimen mukaan. (Pahoittelen, että kaikki seuraavat linkit kirkonkirjoihin näkyvät vain SSHY:n jäsenille!)

Kemin lastenkirjojen R-sivuilla, Ruonalan kohdalla komeilivatkin Johan Ruonalan vanhemmat, tosin Maria Elisabeth oli Greta Lisa, eikä Johania näkynyt missään. Ymmälläni tavailin sivua pitkän aikaa ennen kuin hoksasin, että rivien väliin, ensimmäisen lapsen yläpuolelle oli kirjoitettu Johanin nimi kysymysmerkin kera. Näytti siltä, että se oli kirjoitettu lyijykynällä. Voisiko olla, että Johanin isän ensimmäinen vaimo oli Maria ja tämä olisi kuollut, jolloin Johan olisi jäänyt tuolla lailla lastenkirjan rivien väliin? Olin hämmentynyt.

Jossain vaiheessa SSHY:n jäsensivutkin avautuivat minulle (monet kiitokset tästä sukututkijakollegalle) ja pääsin perehtymään Kemin muihinkin kirkonkirjoihin. Rippikirjoista selvisi, että Johanin isä oli todella mennyt naimisiin Margaretha Elisabethin kanssa. Päättelin, että tämän oli pakko olla sama Johanin äiti, vaikka nimi ei ollutkaan Maria. Mutta en löytänyt mistään Johanin syntymämerkintää, vaikka sen olisi pitänyt olla Kemin syntyneiden ja kastettujen kirjassa. Etsin eri vuosilta ja eri kohdista. Ei mitään.

Lopulta lähdin tutkimaan Johanin äidin Margarethan taustaa. (Nimi on kirjoitettu ruotsalaisittain kirkonkirjoihin, kuka tietää miksi häntä oikeasti kutsuttiin. Hän saattoi olla Greta tai Kreeta tai Reetta.) Hän muutti Kemiin vuonna 1878, mistä Kemin seurakuntaan muuttaneiden kirjassa on pitkä ja kaunis merkintä. Siinä kuvaillaan häntä sekä fyysisesti (“tiettäviä ruumiinvikoja ei ole”) että uskontokasvatuksen ja kunniallisuuden osalta. Myös rokotuksista ja lukutaidosta mainitaan. Hänen kerrottiin ”tulleen” vuonna 1875, mikä tarkoitti tulkintani mukaan, että hän oli tullut silloin Simoon ja oli nyt muuttamassa Simosta Kemiin.

Muuttaneiden kirjasta sain selville, että Margaretha oli syntynyt Tyrnävällä, joten suuntasin seuraavaksi Tyrnävän kirkonkirjoja tutkimaan. Sieltä löytyikin merkintä hänen syntymästään ja rippikirjoissa oli merkintöjä hänen perheensä elämästä. Hänen isänsä oli muuttanut paikkakunnalle muualta ja mennyt naimisiin hänen äitinsä kanssa, naisen, joka oli 9 vuotta isää vanhempi ja jolla oli kolme avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta. Olisipa hauskaa tietää siitä liitosta enemmän! Mutta suurempi yllätys seurasi: Margaretha oli merkitty vuosien 1877–1880 rippikirjaan, vaikka hän tuolloin ei asunut enää Tyrnävällä, ja niin oli myös hänen avioton poikansa Johan!

Ja kuinka ollakaan, Johanin kadonnut syntymämerkintä olikin ollut kaiken aikaa Tyrnävän syntyneiden ja kastettujen kirjassa. Silti kastemerkinnässä lukee, että Johan on kastettu Kemissä. Kummeja oli kirjattu peräti kahdeksan, ja puolet näistä oli Ruonaloita. Läheiset suhteet oli siis Ruonaloihin tuolloin 30.10.1879, ja Johanin isän kanssa Margaretha menikin naimisiin huhtikuussa 1881. Myöhemmin huomasin, että Kemin seuraavassa lastenkirjassa Johan oli jo saanut oman rivinsä ja huomautuksiin oli kirjattu, että isä oli ”tunnustanut omaksi pojakseen”.

Mutta oliko Johanin isä todella Johanin isä? Kun vanhemmat eivät olleet naimisissa, ja kirkonkirjat eivät juuri tarjoa tietoja ihmisten käytännön elämästä, tämä kysymys voi jäädä vaivaamaan. Mielestäni todisteet puhuvat vahvasti sen puolesta, että Margaretha oli tavannut Johanin isän ja tämän perheen aiemmin ja heillä oli läheiset välit, ehkä he olivat naapureita tai työtovereita. Heille tuli suhde ja syntyi lapsi. Margaretha ja lapsi olivat osa perhettä, minkä näkee siitä, että Johanilla oli paljon kummeja Ruonaloista. Myöhemmin Margaretha ja Johan saivat mentyä vihille ja he saivat vielä lisääkin lapsia.

On toisaalta humoristista pohtia isyyttä juuri tässä tapauksessa, sillä eihän avioliittokaan ole tae siitä, että lapsen isä on tiedossa. Aviottomat lapset, saati sitten avioliitossa toiselle miehelle syntyneet, ovat useimmiten pelkkien kirjallisten lähteiden valossa suuri mysteeri. On sattumankauppaa, selviääkö biologinen sukulaisuussuhde. Sen sijaan DNA-testit eivät valehtele. DNA-testauksen avulla on periaatteessa mahdollista selvittää, kuka on sukua kenelle. Mutta valitettavasti sekään ei tarjoa helppoja, valmiita vastauksia.

DNA-palvelut sukututkimuksen kannalta

Kerron tässä omasta näkökulmastani käsin netin DNA-palveluista. DNA-testit toimivat siten, että yritys lähettää postitse testituubin, johon annetaan näyte esimerkiksi pyöräyttämällä vanupuikkoa posken sisäpuolta vasten. Tuubi lähetetään takaisin yritykselle, joka analysoi sen ja tarjoaa sitten erilaista dataa näytteen pohjalta. Yritys tarjoaa myös raakadatan, jonka voi ladata halutessaan muille palveluille.

Oman DNA:n jakaminen ylipäätään kenellekään ja saati sitten kaupallisille yrityksille on aina riski. Itse kunkin on punnittava, kannattaako se riski ottaa. Kun kysyin muilta Nörttityttöjen kirjoittajilta, mitä he haluaisivat tästä aiheesta tietää, yksi kysymys oli, kloonataanko syljestämme tietämättämme kantasoluja Teksasissa. En tiedä! En olisi yllättynyt, vaikka jotain hämärää tehtäisiinkin. Kukaan ei voi luvata, etteikö näitä tietoja voitaisi käyttää joskus epämiellyttäviin tai epäeettisiin tarkoituksiin, joko firmojen taholta tai tietomurron seurauksena.

23and me

23andme tarjoaa paitsi tietoja esivanhemmista ja sukulinjoista myös terveys- ja persoonallisuustietoja. Käsittääkseni tulokset perustuvat osittain tutkittuun tietoon, esimerkiksi että jokin osa ihmisen DNA:ssa on yhdistetty tiettyyn sairauteen. Osittain taas tulokset vaikuttavat olevan kyselypohjaisia, eli palvelussa kysytään tilaajalta, onko tämä vaikka aamuvirkku tai pitääkö kahvista. Sitten näiden kyselyiden perusteella kerrotaan, että näin monta prosenttia ihmisistä, joilla on yhtäläisyyksiä juuri tilaajan DNA:n kanssa, on aamuvirkkuja. Nämä ovat tietysti viihdyttäviä tuloksia, mutta eivät ehkä kauhean vakavasti otettavia.

23andme tarjoaa myös tietoja esimerkiksi kaukaisesta esivanhemmasta, josta tilaaja polveutuu, ja alueista, joilla tilaajan esivanhemmat ovat asuneet. Lisäksi tilaaja voi suostua siihen, että hänen tietonsa verkottuvat muiden tietojen kanssa. Hän saa nähtäväkseen listan muista palvelun käyttäjistä, jotka ovat hyväksyneet tietojensa jaon, ja prosenttiosuuden jaetusta DNA:sta näiden muiden palvelun käyttäjien kanssa. Eli tällä tavalla voi löytää sukulaisiaan. Muille käyttäjille voi lähettää viestejä ja yrittää selvittää yhdessä, mitä kautta ollaan sukua.

FamilyTreeDNA

FamilyTreessä voi erotella, ovatko osumat sukua isän vai äidin kautta, vai molempien, niin kuin kaksi keskimmäistä tässä. Ohjelma myös yrittää arvata, mitä sukua voisimme olla.

FamilyTree on enemmän sukututkimukseen ja suvun selvittelyyn keskittynyt palvelu. Sivustolla voi rakentaa oman sukupuun, ja jos muissa käyttäjissä on tunnettuja sukulaisia, heidät voi liittää sukupuuhun. Se auttaa ohjelmaa laskemaan muita sukulaisuuksia ja esimerkiksi erottelemaan isän ja äidin kautta sukua olevia DNA-osumia. Sivusto myös kertoo tarkemmin, kuinka paljon yhteistä DNA:ta on, mikä auttaa erottelemaan oikeasti läheiset sukulaiset ja ihmiset, jotka sattuvat olemaan viittä eri kautta sukua, koska suurin osa suomalaisista nyt vaan on sukua keskenään. Työkaluja esimerkiksi avioliiton ulkopuolella syntyneen esivanhemman tuntemattoman isän etsintään siis on tässä palvelussa, mutta työlästä etsiminen silti on, ja paljolti arvailua.

FamilyTreessä on kokemukseni mukaan eniten suomalaisia.

Geni

Geni on sukututkimus- ja sukupuupalvelu, jossa DNA-testit ovat sivuroolissa. Sivuston tarkoitus on rakentaa yksi yhteinen sukupuu koko maailmaan, eli kun muissa palveluissa käyttäjät tekevät omia puitaan, tässä palvelussa tehdään yhteistä. Kunkin esivanhemman pitäisi olla siellä vain kerran. Esivanhemmille tehdään oma profiilisivu, johon voi ladata kuvia ja lisätä monenmoisia tietoja: syntymä-, vihki- ja kuolinpäivän lisäksi esimerkiksi muutot paikkakunnalta toiselle. Profiileihin lisätään myös linkit lähteisiin, eli lisätyt tiedot perustellaan ja toiset käyttäjät voivat tarkastaa ne.

Genin vahvuus on siinä, että monet ihmiset tekevät samaa sukupuuta. Yleensä ei tarvitse lisätä kuin pari sukupolvea omia esivanhempiaan, kun alkaa jo löytää heidän vanhempiaan valmiiksi lisättynä sivustolle. Heikkous piilee tietysti siinä, että käyttäjät saattavat tehdä virheitä ja töpeksiä. Jos on tärkeää, että oma sukupuu on juuri sellaisessa muodossa kuin itse haluaa, lienee viisaampaa tehdä se eri palveluun. Genin käytettävyyttä lisää se, että kaikki noudattaisivat samoja sääntöjä.

Sukututkijan kannalta Genin viehätys on siinä, että omaa tutkimustaan voi tallentaa sukupuuhun ja ohjelma kertoo siihen tallennetuista yhteyksistä. Kun käyttäjä on tehnyt oman profiilin ja liittänyt sen yhteiseen sukupuuhun, mitä tahansa profiilia katsoessa ohjelma laskee yhteyden kyseiseen profiiliin. Tai eri profiilien välille, jos niin haluaa. Näin voi löytää esimerkiksi omia 12. serkkujaan (eli yhteinen esivanhempi on 14 sukupolven päässä menneisyydessä) tai muita kaukaisempia yhteyksiä, joita olisi todella työlästä etsiä ja laskea käsin. Myös DNA-tulosten listasta voi klikkailla ihmisten profiileja auki ja ohjelma kertoo heti yhteyden. Toki yhteys on silloin se, minkä käyttäjät ovat sattuneet Geniin laittamaan. Jos on sukua toistakin kautta, mutta näitä sukulaisia kukaan ei ole sivustolle vielä lisännyt, ohjelma ei tietenkään siitä mitään tiedä.

Geni tunnistaa siihen syötetyt sukuyhteydet. Ohjelma tarjoaa lähimmän biologisen sukuyhteyden ja lisäksi avioliittojen kautta tulevan yhteyden, joka on enemmän hupinumero kuin hyödyllinen, mutta hupikin on tärkeää.

Lopuksi

Mainitsemieni palveluiden lisäksi netissä on esimerkiksi sukupuupalvelu MyHeritage, jossa voi tehdä oman sukupuun ja jakaa DNA-tietonsa löytääkseen sukulaisia. Sitä en kuitenkaan tunne niin hyvin, saati sitten mitä muita vaihtoehtoja on.

DNA-testauspalveluissa on, kuten muussakin sukututkimuksessa, kutkuttava mahdollisuus löytää jotain hienoa. Elättelen tietysti toivoa, että löydän jonkun Ruonaloiden jälkeläisen, jonka kanssa olisi mahdollista löytää todisteita siitä, oliko Johan Ruonalan isä todella se, joka on kirkonkirjoihin merkitty.

Etsintää hankaloittaa se, että olisimme aika kaukaista sukua. Yhteistä DNA:ta olisi melko vähän, ja vielä vähemmän, jos Johan Ruonalan isä olisikin joku muu. Tällöin olisimme tämän hypoteettisen sukulaiseni kanssa sukua vain Johanin äidin kautta. Näin ollen DNA-osuma olisi palvelun listauksessa melko alhaisella sijalla ja sekoittuisi lukemattomien muiden kanssa. Suomi on pieni maa, joten jos ihmisellä on ollut täällä esivanhempia 1500-luvulla, niistä on todennäköisesti joku ollut myös minun esivanhempani… mahdollisesti useampikin, jolloin yhteistä DNA:ta kyllä on. Sillä ei vain ole kovin läheistä merkitystä.

Sukututkija on kuitenkin väsymätön optimisti, ainakin useimmiten, joten odotan innokkaana, milloin tämäkin arvoitus alkaa selvitä. Sen täytyy olla vain ajan kysymys!