Uunituore Tove-elokuva (2020) valottaa rakastetun ja monilahjakkaan taiteilija Tove Janssonin uran alkuaskeleita sekä nostaa ajatuksia herättävästi esiin teemoja itsensä löytämisestä ja hyväksymisestä. Arvostelu saattaa sisältää pieniä spoilereita. 

Toinen maailmansota on päättynyt ja ihmisten elämä Helsingissä alkaa palautua taas tavallisiin uomiinsa 1940-luvun loppua kohden. Tove Janssonille (Alma Pöysti) tämä tarkoittaa keskittymistä taiteensa läpilyömiseen; arvostetun kuvanveistäjän tyttären odotetaan seuraavan isänsä jalanjäljissä maineeseen perinteisen taidemaalaamisen kautta. Menestys ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys ja alati kasvava paine saavuttaa sekä isänsä hyväksyntä että taloudellinen riippumattomuus tekevät Toven arjesta haastavaa. Tasapainoa ja lohtua tilanteeseen tuovat railakkaat, alkoholin huurtamat juhlaillat sekä omalaatuisten sarjakuvahahmojen piirtäminen. Kun yhtälöön lisätään vielä yllättävä ja palava rakkaus teatterijohtaja Vivica Bandleria (Krista Kosonen) kohtaan, Toven elämä ja ura päätyvät raiteille, jotka kuljettavat hänet lopulta maailmanlaajuiseen suursuosioon. 

Alma Pöysti (vas.) ja Krista Kosonen (oik.) esittävät Tove Janssonia ja Vivica Bandleria

Monesti vuosien varrella palkitut Alma Pöysti ja Krista Kosonen tekevät erinomaisen uskottavat roolisuoritukset elokuvan pääparina. Pöysti tuo Janssoniin boheemia maanläheisyyttä ja Kosonen Bandleriin ylvästä määrätietoisuutta. Vaikka heidän hahmonsa vaikuttavat ensisilmäyksellä melko vastakohtaisilta, elokuvan edetessä käy hyvin ilmi myös, mitkä seikat yhdistävät heitä ja vetävät heitä voimakkaasti toistensa puoleen: kunnianhimo, rakkaus taiteeseen ja kaipaus vapaaseen elämään luovat heille yhteisen pohjan. Heidän toiveensa ja näkemyksensä jaetusta tulevaisuudesta ajautuvat kuitenkin pian myrskyisään aallokkoon ja Tove joutuu tämän seurauksena pohtimaan tarkasti myös omanarvon tuntoaan. 

Tove on tuotettu läheisessä yhteistyössä Amnesty Internationalin kanssa. Toven ja Vivican vaiherikas romanssi tapahtui 1940- ja 1950-luvuilla eli aikaan, jona homoseksuaaliset teot luokiteltiin Suomessa vielä kriminaaliseksi toiminnaksi (kriminaalisuuden status poistettiin rikoslaista vasta vuonna 1971). Tove nähdäänkin hyvin esikuvallisena henkilönä ja henkilöhahmona, sillä hän ei tahdo lopulta luopua omasta itsestään yhteiskunnan painostuksesta huolimatta. Elokuvassa Toven nähdään kamppailevan oman identiteettinsä kanssa ja yrittävän tehdä parhaansa mukautuakseen häntä koskeviin odotuksiin – hän kimpaantuu Muumi-piirrostensa saadessa enemmän kehuja taidemaalausten sijaan ja koettaa sysätä todelliset tunteensa syrjään perinteisemmän parisuhdemallin tieltä. Lopulta hän kuitenkin huomaa todellisen itsensä avaavan hänelle uusia upeiden mahdollisuuksien ovia ja tuovan mielenrauhaa. Vastaavat teemat ja ristiriitaiset tunteet ovat edelleenkin hyvin vahvasti läsnä tämän päivän yhteiskunnassa, jossa tasa-arvoisuuden eteen on vieläkin tehtävää, ja siksi tämä Zaida Bergrothin ohjaama Toven tarina onnistuukin varmasti tavoittamaan ja koskettamaan laaja-alaista yleisöä. 

Elokuvan ohjaaja Zaida Bergroth kertoi produktiosta ja omista fiiliksistään pressinäytöksen yhteydessä

Ajatuksia herättävistä ja monitahoisista aiheistaan huolimatta elokuvasta huokuu kuitenkin lämpöisyys läpi koko melkein kaksituntisen kerronnan. Käsivarakuvaus lisää kotauksiin kevyttä liikettä, mikä saa katsojan tuntemaan olevansa läsnä tapahtumien kulussa ja auttaa pääsemään lähelle hahmojen tuntemuksia. Kuvamateriaalin pehmeä värisävytys sekä Toven boheemi vaate- ja sisustustyyli taas ylläpitävät tarinan sekä hahmon kotoista henkeä. Monille Muumit tuovat varmasti ensimmäisenä mieleen esimerkiksi lapsuuden, perheen keskeisen ajan ja kotiympäristön ja onkin mukava huomata, kuinka elokuvan visuaaliset keinot heijastelevat Tove Janssonin töiden luomia lämpöisen tuttuja mielikuvia. 

Tove Janssonia ei ole käsitelty mediassa viime vuosina kovinkaan paljon, joten elokuva tarjoaa visuaalisesta mediasta nauttiville kansalaisille tuoreelta tuntuvan katselukokemuksen. Janssonin elämästä vähän tai lainkaan tietäville elokuva on todella mieltä avartava ja informatiivinen, mutta osuvien roolitusvalintojen ansiosta se tarjoaa varmasti katsomisen arvoisen kokemuksen myös heille, jotka ovat perehtyneet taiteilijan elämänvaiheisiin jo enemmänkin. Kuten viime vuonna julkaistussa elämänkerrallisessa Tolkien-elokuvassa (Dome Karukoski, 2019), myös Tovessa ehkä mielekkäimmäksi anniksi teemojen ohella nousevat ahaa-elämykset siitä, kuinka tietyt aidot henkilöt ja tapahtumat taiteilijan elämässä ovat vaikuttaneet suoraan tuntemiemme fiktiivisten hahmojen syntyyn ja kehitykseen. Elokuvan juoni ei myöskään harhaile tarpeettomasti sivuraiteille, vaan pitää Janssonin hahmon koko ajan keskiössään. Tove on siis kaiken kaikkiaan hyvin toimivasti toteutettu draamakertomus nimikkohahmonsa elämästä ja täyttää täten Nörttityttöjen “todellinen divarilöytö” -arvosanan vaatimukset. 

Jo viisi vuotta sitten toteutuksensa aloittanut Tove saa Suomen ensi-iltansa tänään 2.10., ja sen levityksestä vastaa Nordisk Film Finland. Nörttitytöt kiittävät ja kumartavat kutsusta elokuvan lehdistönäytökseen, jonka yhteydessä järjestettiin myös elokuvantekijöiden mielenkiintoinen haastattelutilaisuus. 

Tove (2020) traileri