Nörttitytöt

Pieninkin olento on ensimmäinen suomenkielinen fantasiaroolipeli-podcast, joka ilmestyy viikottain osana Jakso.fi -podcastverkostoa. Pieninkin olento -podcastissa pelataan pilke silmäkulmassa Dungeons & Dragons -pöytäroolipeliä pelinjohtaja Oskar Sandqvistin ja kahdeksan pelaaja-seikkailijan voimin. Podcastin julkaisu alkoi helmikuussa 2020, ja tämän blogikirjoituksen ilmestyessä ollaan päästy jo jaksoon numero 15.

Konseptina Dungeons & Dragonsin – tuttavallisemmin D&D:n – pelaaminen, sen taltioiminen ja muiden viihdykkeeksi lataaminen, lienee monelle tuttua esimerkiksi Matthew Mercerin pelinjohtamasta Critical Role -nettisarjasta. Suomalaisestakin skenestä löytyy mm. Noppatuuri, joka julkaisee roolipelaamista video-/striimimuodossa YouTubessa ja Twitchissä, mutta suomenkielinen podcast jossa roolipelataan on uusi aluevaltaus.

Pieninkin olento -esittelyjakso kannattaa muuten kuunnella, etenkin jos roolipelaaminen ja/tai D&D eivät ole ennalta tuttuja aiheita. Itse skippasin sen ensin podcast-konkarina, sillä oletin jakson olevan perinteinen muutaman minuutin teaseri, jossa kuulija koitetaan saada kiinnostumaan podcastista sitä hissipuheen tyylisesti myyden. (Taisin heittää ykkösen selatessani jaksoja, sillä yhtään tarkempi vilkaisu olisi kertonut esittelyjakson pituuden olevan parin minuutin sijaan 23 minuuttia. Hups.)

Sasanian kartta. Kuva: Oskar Sandqvist / Instagram: @pieninkinolento

Esittelyjaksossa paitsi kerrotaan minkälainen peli se D&D oikein on, myös avataan pelin tapahtumapaikka Sasaniaa, sekä esitellään pelaajien hahmot taustatarinoineen. Palasin muutaman tarinajakson kuunneltuani esittelyn pariin, mikä helpotti huomattavasti jatkon hahmottamista, vaikka tarinajaksoissakin alkavat maailma ja sen hahmot pikkuhiljaa taustoittua. Esittelyjakso antaa kuitenkin mukavaa rakennetta tulevalle, ja kuulija voi rentoutua keskittymään tarinan etenemiseen. Podcastin somekanavista löytyy myös Lotta Ignatiuksen hienosti kuvittamat hahmokortit statseineen päivineen.

Ensimmäisessä varsinaisessa tarinajaksossa formaatin uutuus selvästi jännitti vielä niin pelinjohtajaa kuin pelaajiakin, mikä kuulijalle tarkoittaa ajoittaista pihalla olemista äkillisten naurukohtausten ja katkeilevien lauseiden tehdessä tapahtumien seuraamisesta haastavaa. Kuten sanottua, esittelyjakson kuunteleminen pohjalle olisi varmasti hälventänyt itseltäni suurinta hämmennystä. Toisessa jaksossa homma sujui jo huomattavasti luontevammin, ja kolmanteen jaksoon mennessä olin jo ihan myyty! Myöhemmissä jaksoissa sitä pääseekin jo itse pyrskähtelemään nauruun peliporukan mukana, kun bardi Albin Umbra päätyy taas kerran hamuamaan sukkapottuviinaa, tai huolella valmisteltu ja eeppisen elokuvallisesti kuvailtu hyökkäys lässähtääkin eeppisen huonoon noppatuuriin.

Tarinallisesti podcast (ainakin toistaiseksi) sopisi varmasti nuoremmallekin väelle, vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita seikkailijoilla riittääkin. Rauhallisemmat tai humoristisemmat kommellukset tasapainottavat ja vuorottelevat mukavasti tiukempien ja raadollisempien taistojen kanssa. Se täytyy kuitenkin mainita, että pelaajakaarti kiroilee ajoittain hyvinkin vapautuneesti. Itseäni asia ei ole juuri häirinnyt – yleensä ärräpäät tuovat humoristista maustetta hahmon suuhun tai lentävät ilmoille vaikkapa epäonnisten nopanheittojen perässä.

No, osuiko? Se selviää podcastista!
Kuvan graafinen suunnittelu: Deniz Kaya / Instagram: @pieninkinolento

D&D:n ”vitosedikka” eli toistaiseksi viimeisin, 2014 julkaistu versio pelistä tuntuu soveltuvan mukavasti podcastin formaattiin. Vaikka olennaisena osana pöytäroolipeliä noppien silmälukuja sekä hyötyjä ja haittoja välillä ynnäilläänkin, on pääpaino selvästi yhteisen tarinan kudelmassa. Esimerkiksi hahmojen henkilökohtaisten kutsumusten toteuttaminen ja niiden perään ansaittu hahmon tason nousu herättävät kanssapelaajissa aitoa, kuulijaankin tarttuvaa riemua ja ihastuksen huokauksia. Eeppistä!

Kaikista ilahduttavinta onkin toistaiseksi on ollut seurata, miten hienosti maailman- ja hahmonrakennus sujuu luontevassa yhteistyössä koko peliporukan välillä. Pelinjohtaja Oskar paitsi eläytyy erilaisiksi luonnonilmiöiksi maanjärinästä vesiputouksen jylinään, myös puhaltaa henkeä sivuhahmoihin milloin paksulla aksentilla, milloin vaihtamalla kielen (fantsu)ruotsiin. Myös pelaajien omilla hahmoilla on omat äänet ja selkeät keskinäiset suhteet. Välillä ollaan toverillisia, välillä vähän tötöillään, välillä taas herkistellään. Vikkelistä reaktioista hämmentävissäkin tilanteissa huomaa, että niin roolipelaaminen kuin improvisaatio taitavat olla pelaajille tuttuja juttuja.

Pakkasjätti Fryndir jyrisee – ymmärtääkö kukaan?
Kuva: Deniz Kaya / Instagram: @pieninkinolento

Kuten arvata saattaa, suosittelen varauksetta Pieninkin olento -podcastia ihan jokaiselle roolipelaamisesta, tai ihan vain menevästä fantasiatarinoinnista kiinnostuneelle – ihan huikeaa, että tällaista juttua on saatavilla suomenkielisenä. Toivon tälle podcastille monia suuria ja pieniäkin seikkailuja, sekä pitkää ja menestyksekästä ikää!

Ja hei – juhannuksen ollessa ihan ovella, mikäs olisikaan sen leppeämpää mittumaarin puuhaa kuin uppoutua Sasanian fantastiseen maailmaan ja tutustua sen urheisiin, omalaatuisiin seikkailijoihin. Eikä hätää, kuunneltavaa riittää varmasti vielä moneen kesäiseen pyöräretkeen tai raukeaan laiturilla loikoiluun.

Kuuntele Pieninkin olento -podcastia

Seuraa Pieninkin olento -podcastia

Seikkailijat upeassa ryhmäkuvassa. Kuva: Lotta Ignatius / Twitter: @LoscarisArt

Postauksessa esiintyvien kuvien käyttöön on saatu lupa kuvateksteissä kreditoiduilta henkilöiltä.