Huom! Teksti sisältää spoilereita.
Tuntematta H. P. Lovecraftin teoksia sekä niistä tehtyjä adoptioita, Color Out of Space:n näkeminen tuntui kuin minut olisi heitetty kylmään veteen. Ja kun pääsin takaisin pinnalle tärisin pelosta ja ahdistuksesta.
Elokuvan ohjauksesta vastaa Richard Stanley, joka tunnetaan mm. hänen aikaisemmista ohjaustöistään Hardware (1990) ja Dust Devil (1992). Saadessaan potkut hänen viimeisimmästään ohjaustyöstä The Island Of Doctor Moreau eriävien taiteellisten näkemyksien takia, monet kauhuelokuvien fanit ovat innolla odottaneet Stanleyn paluuta.
Color Out of Space perustuu H. P. Lovecraftin samannimiseen novelliin, joka kertoo syrjäseudulle muuttaneesta Gardener -perheestä joiden asuinpaikalla alkaa tapahtua kummallisia ilmiöitä meteoriitin iskeytyessä heidän etupihalle.
Elokuva alkaa hyvin selkeästi, ja sen kerrontatapa pitää katsojan otteessaan. Meteoriitin alkuperää pidettiin hyvin pimennossa ja jännitystä rakennettiin kohtaus kohtaukselta. Mutta kun pääsemme loppua kohti, tunnelma muuttuu ahdistavaksi ja hyvin väkivaltaiseksi, jopa abstraktiksi. Kaipa joku enemmän kauhuelokuvia nähnyt osaisi selittää miksi tämä on suurta taidetta mutta itselleni jäi vain hyvin ahdistunut fiilis.
Siitä huolimatta Color Out of Space on täynnä visuaalista hienoutta, ja sen äänimaailma yltää klassikkojen tasolle. Sävellyksestä vastaa Colin Stetson, joka on myös säveltänyt Hereditary (2018) elokuvan musiikin. Stetson kertoi Vehliggolle antamassa haastattelussaan, että aluksi hänellä oli apunaan vain ohjaajan antamat muistiinpanot, konseptikuvituksia sekä ohjaajan kanssa käydyt keskustelut. Kun Stetson oli lukenut käsikirjoituksen ja listannut ylös tarinan isoimmat aiheet alkoi hän rakentaa sävellystä pyrkien luomaan “luonnottomasta epäluonnottaman.”
Näyttelijävalintojen suhteen on myös onnistuttu loistavasti. Nicolas Cageia on aina ilo katsella ja hänen näyttelijäsuoritus on viihdyttävää. Lisäksi oli positiivista huomata näyttelijöiden joukossa muitakin kuin vain perus valkoihoisia näyttelijöitä. Elliot Knightin näyttelemä hydrologisti Ward Phillips loistaa sympaattisena sankarina, joka yrittää pelastaa päivän.
Elokuvassa esiintyy myös tärkeitä naishahmoja mutta siinäpä se. Joely Richardsonin ja Madeleine Arthurin roolisuoritus olivat mieleenpainuvia mutta hieman kyllä mietitytti että oliko näillä kahdella sen kummempaa merkitystä tarinassa kuin päätyä tragedian uhreiksi? Kaikki tarinan mieshenkilöt menehtyvät traagisesti yrittäessään vaikuttaa tarinan kulkuun mutta naishenkilöt vaan luovuttavat?
Color Out of Space ei siis ole mikään kevytmielinen kokemus, jota mielellään katsoisi toistamiseen. Tarinan edetessä väkivallan määrä lisääntyy ja kaikki rakastamasi hahmot, myös eläimet, ovat vaarassa eikä kellään ole kivaa. Eikä elokuva oikein tiedä mitä tehdä tarinan naishahmoilla. Mutta näinä aikoina kun suurin osa meistä käyttää mielellään striimipalveluja, ja elokuvaliput maksavat hunajaa, elokuvatekijöiden on mietittävä miten saada katsojat teatteriin. Colour Out of Space on yksi niitä harvoja elokuvia, joka rankoista kohtauksista huolimatta onnistuu tekemään luovia ratkaisuja joita voi käyttää ainoastaan elokuvassa.
