Nörttitytöt

Halloween meni jo, mutta vielä ehtii! Vuoden ollessa pimeimmillään on hyvä istahtaa alas ja viettää aikaa vampyyrielokuvien parissa. Nörttinaisten kauhupiiri laatikin iloksemme laajan vinkkilistan, joka alkaa melkein sadan vuoden takaa ja jatkuu nykypäiviin saakka. Poimi joukosta kiinnostavimmat ja nauti!

Nosferatu (1922)

Vuoteen 1983 sijoittuvassa, F. W. Murnaun mykkäkauhuklassikossa kovasti Draculaa muistuttava kreivi Orlok alkaa piinaamaan Hutterin pariskuntaa. Vampyyri nimettiin uudestaan, koska elokuvantekijät halusivat välttää maksamasta tekijänoikeuskorvauksia Bram Stokerin perikunnalle. 

Dracula (1931)

Bela Lugosin esittämä kreivi Dracula saapuu Lontooseen, ja kauheita asioita alkaa pian tapahtua. Universalin 30-luvun menestyselokuviin kuuluvaa pätkää seurasivat  lukuisat jatko-osat. Lugosi uudisti hahmoa dandymaisempään suuntaan, ja Nosferatu-elokuvan vampyyri vaikuttaakin kovin eläimelliseltä Lugosin eksoottisen ja hienostuneen verenimijän rinnalla.

Vampyr (1932) 

Carl Theodor Dreyerin unenomaisessa filmissä otetaan kenties ensi kertaa esille vampyyrigenressä toistuvat eksistentiaaliset kysymykset.

Horror of Dracula (1958)

50-luvulla kauhuelokuvia tahkoava brittiläinen Hammer kokeili menestyksekkäästi onneaan Dracula-hahmon parissa. Christopher Lee otti kreivin viitan kantaakseen, ja Leen tulkinta Draculasta inspiroikin useita jäljittelijöitä esimerkiksi saksalaisessa elokuvateollisuudessa. Ikoniseksi osoittautui myös Peter Cushingin roolityö Draculan nemesiksenä, Van Helsinginä.

Count Yorga, Vampire (1970)

Hammerin Dracula-varioinnit saivat 70-luvun alussa haastajan unkarilaisesta kreivi Yorgasta.

Valerie and Her Week of Wonders (1970)
Hippiajan tšekkoslovakialainen Valerie a týden divu ammentaa inspiraatiota Lewis Carrollin lastenkirjaklassikosta.

Daughters of Darkness (1971)
Belgialainen Les lèvres rouges varioi kreivitär Bathoryn verenjanoista legendaa, kun Delphine Seyrig ja hänen seuralaisensa iskevät silmänsä häämatkalla Oostendin rannoilla olevaan pariskuntaan. Lesbovampyyrielokuvien klassikko.

Martin (1977)
Ohjaaja George A. Romero tunnetaan parhaiten zombie-elokuvistaan, mutta herra ehti perehtyä myös vampyyreihin. Martinissa vampirismi jää kiinnostavalla tavalla huojuvaksi: sukulaisten luokse tyrkätty teini väittää olevansa maallisia vuosirenkaitaan vanhempi romanttinen viittasankari, mutta hyökkäykset näyttävät hyvin erilaisilta katsojan silmin. Tunnelma elokuvassa on poikkeuksellisen karu ja välillä jopa säälittävä.

The Hunger (1983)

Catherine Deneuve, Susan Sarandon ja David Bowie tähdittävät eroottista filmatisointia, jossa tyylikäs estetiikka sävyttää yksinäisyyden, himon ja kaipauksen teemoja. Elokuvan visuaalinen ilme otti vaikutteita etenkin ajan musiikkivideoista.

Fright Night (1985)

Naapuriin muuttaa kummallista yöelämää viettävä. lähes rockstaran kaltainen hemmo, jota teinipojat epäilevät vampyyriksi. Soppaan vedetään vielä mukaan vampyyrinmetsästäjäksi itseään tituleeraava tosi-tv-puoskari. Fright Night on kasarikauhua parhaimmillaan: elokuvassa yhdistyvät saumattomasti gore, äkkisäikytykset, huumori sekä postmodernistinen ote kauhugenreen. Myös elokuvan uusintaversio vuodelta 2011 kannattaa katsastaa.

The Lost Boys (1987)
Joel Schumaherin ohjaamassa The Lost Boysissa pohditaan vampirismin ohella perhesiteiden merkitystä ja valtasuhteita. 80-luvun klassikko sai kaksi jatko-osaa 2000-luvulla, kun Lost Boys: The Tribe ja Thirst kehittelivät alkuperäistä ideaa varsin huonolla menestyksellä.

Near Dark (1987)

Kathtryn Bigelow’n ohjaamassa elokuvassa maatilan poika rakastuu tyttöön. Tavanomainen tarina yltyy sangen mutkikkaaksi, sillä mielitietty kuuluukin asuntovaunussa reissaavaan ja maata terrorisoivaan vampyyrijengiin. Filmin oli tarkoitus olla alkujaan lännenelokuva, mutta koska rahoitusta oli hankala saada, elokuvantekijät päättivät yhdistää westerniinsä kauhua. Lopputuloksena saatiin anarkistista toimintasäikyttelyä, jossa taustalla on melankolinen pohjavire. 

Bram Stoker’s Dracula (1992)

Vaikka Francis For Coppolan ohjaama elokuva on nimetty Bram Stokeria kunnioittaen, elokuva ottaa aikamoisia vapauksia alkuteoksen juonen suhteen. Filmatisointi muun muassa jäljittää Draculan juuret Vlad-seivästäjään ja ammentaa jännitteensä rakkaustarinasta kreivin ja Minan välillä. Eiko Ishiokan toteuttama, historiallisesti oikeaoppinen huikea puvustus palkittiin Oscarilla.

The Addiction (1994)
Abel Ferreran ohjaamassa mustavalkofilmissä vampirismin varjolla pureudutaan riippuvuuden ja sairauden teemoihin. Elokuvan toi tulkita heijastelevan jossakin määrin 80-luvun lopun AIDS-epidemian herättämiä pelkoja. Pääosassa nähdään Lili Taylor.

Interview with the Vampire (1994)

Anne Ricen samannimiseen teokseen perustuvan elokuvan roolitus on vähintäänkin mielenkiintoinen. Pääosia esittävät toimintafilmeistä tutuiksi tulleet Tom Cruise ja Brad Pitt, onpa mukaan mahdutettu vielä Antonio Banderas ja Christian Slaterkin. Homoerotiikkaa ja kaipausta tihkuva pätkä kuuluu kuitenkin 90-luvun parhaimpiin vampyyrituotoksiin: elokuvan esteettinen ilme miellyttää silmää, ja Cruisen ilkikurinen Lestat lienee muutoin kovin monotonisen näyttelijän parhaimpia roolisuorituksia. 

Dracula: Dead and Loving It (1995)

Vähemmän vakavaan verennälkään voi kokeilla Mel Brooksin ohjaamaa vampyyriparodiaa.

Blade (1998)

Bladessa pääosassa on Wesley Snipesin näyttelemä antisankari, joka on puoliksi ihminen ja puoliksi vampyyri. Toimintaa, kauhua ja tieteisfiktiota menevästi sekoittavan pätkän koreografioidut taistelukohtaukset tekevät lähtemättömän vaikutuksen katsojaan. Bladen hahmo pitkine nahkatakkeineen ja aurinkolaseineen ennakoi myös vuosituhannenvaihteessa ilmestyneen Matrix-trilogian estetiikkaa. Snipes palasi roolin pariin kahdessa jatko-osassa: Blade II on vielä varsin pätevää toimintaa, mutta Blade: Trinity irtaantui alkuperäisen elokuvan ajatuksesta jo siinä määrin, ettei Snipes enää kokenut konseptia omakseen.

Shadow of the Vampire (2000)

F. W. Murnaun (John Malkovich) Nosferatun filmaamisesta kertovassa elokuvassa Max Schreck (Willem Dafoe) innostuu liikaa roolistaan.

30 Days of Night (2007)

Josh Hartnettin tähdittämässä elokuvassa joukko alaskalaisia viettää vuoden pimeintä aikaa pienessä kylässä, täysin eristyksissä ympäröivästä maailmasta. Joukko vampyyreita on kuitenkin iskenyt silmänsä helppoon saaliiseen, ja meno muuttuukin pian kovin veriseksi. 30 Days of Night ei ehkä ole kestänyt aikaa kovin hyvin, mutta pätkä pumppasi uutta verta hyytyneisiin verenimijöihin tutkimalla vampyyrien hirviömäistä puolta. Elokuva sai jatkoa vuonna 2010, kun 30 Days of Night: Dark Days sukelsi syvemmäs hirviöitten mytologiaan.

Låt den rätte komma in (2008)

John Ajvide Lindqvistin samannimiseen romaaniin perustuvaa filmatisointia voi pitää vampyyrielokuvien virstanpylväänä. 1980-luvun Ruotsiin sijoittuvan elokuvan keskiössä on koulukiusattu Oskar, jonka naapuriin muuttaa salaperäinen tyttö yrmeän isänsä kanssa. Lapset ystävystyvät, ja Oskarille selviää pian, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää.

Daybreakers (2009)

Tieteisfiktiota ja toimintakauhua yhdistelevässä elokuvassa vampyyrit ovat vallanneet maailman, ja ihmiskunta on sukupuuton partaalla. Yhteiskuntajärjestys uhkaa hajota, kun verenhukasta kärsivät vampyyrit taantuvat eläimellisiksi hirviöiksi. Ethan Hawken esittämä tunteikas vampyyri yrittää kuitenkin löytää vaihtoehtoisen ravinnonlähteen näätyville pimeyden lapsille.

Thirst (2009)
Kenties kaikkien aikojen parhaimpiin korealaisiin kauhuelokuviin kuuluvassa Bakjwissa papin uskoa koetellaan, kun hän alkaa tutkia outoa epidemiaa. Eroottisen trillerin käsikirjoitukseen etsittiin inpsiraatiota muun muassa Emilé Zolan Thérèse Raquinista.

Livide (2011)
Ranskalaisessa goottikauhuelokuvassa vampirismi yhdistyy baletin maailmaan. Elokuvan ohjannut kaksikko, Alexandre Bustillo ja Julien Maury, tunnetaan myös New French Extremity -tyylisuuntaa edustavasta À l’interiur -kodinvaltauskauhuelokuvastaan.

Byzantium (2012)
Moira Buffinin näytelmään perustuvassa elokuvassa kuvataan kahden naisen mutkikasta suhdetta vasten kuolemattomuuden maisemaa. Elokuvassa on myös feminististä twistiä: kuolemattomuus on tarkoitettu ainoastaan miehiä varten, ja niinpä itselleen ikuisen elämän anastaneet naiset näyttäytyvät jossakin määrin kapinallisina sekä suhteessa kuolevaisiin että vampyyreihin. Byzantium myös uudistaa kertomusta vampyyrien synnystä luomalla oman mytologiansa.

Kiss of the Damned (2012)
Xan Cassavetesin elokuva on kunnianosoitus menneiden vuosikymmenten vampyyrielokuville, etenkin The Daughters of Darknessille. Esteettisesti tyylikästä leffaa katselee siis mielellään, vaikka käsikirjoitus onkin täynnä kiusallisen kömpelöä dialogia ja genrelle tyypillisiä kliseitä.

Only Lovers Left Alive (2013)

Hipsterivampyyrit potevat kuolemattomuuden ennui’ta. Välillä käydään rokkibaarissa, noudetaan veripusseja sairaalasta ja luetaan The Infinite Jestiä. Jim Jarmuschin ohjaama elokuva on ottanut vaikutteita The Hungerista ja Ricen klassikosta.

A Girl Walks Home Alone at Night (2014)

Ana Lily Amirpourin Iraniin sijoittuvassa esikoisohjauksessa nuori mies, Arash, kiinnostuu öisin kaduilla skeittaavasta tytöstä. Nuorten rakkaustarina piirtyy mustavalkoelokuvassa vasten synkkää ja autioituvaa teollisuuskaupunkia.

What We Do in the Shadows (2014)

Uusi-seelantilaisessa mockymentaryssa kuvataan vampyyrien surkuhupaisaa arkea. Miten verenimijä pääsee baariin sisään, kun jonkun on ensin kutsuttava tämä sisään?

Doctor Sleep (2019)
Mike Flanaganin filmatisointi jatkaa Hohdon tarinaa. Elokuvassa vampirismi saa uusia muotoja: The True Knot -jengin jäsenet pitkittävät elämäänsä kiduttamalla hohtavia lapsia ja nauttimalla näiden elinvoimaa. Pahikset muistuttavat kovasti Near Dark -elokuvan asuntovaunuissa matkaavia verenimijöitä.

Postaus on toteutettu kollektiivisesti Nörttinaisten kauhupiiri -facebookryhmäläisten kesken. Kiitokset suosituksista Elviira Pullille, Sanna Haukkalalle, Jenni Kuva-Belfragelle, Tenka Issakaiselle, Essi Kakkolalle, Heidi Johannalle, Anna Nyberg-Sukevalle, Terhi Viiaselle ja Nita Saarenpäälle.