Mielenterveysviikolla pureudumme tällä kertaa työuupumukseen eli nk. loppuunpalamiseen (engl. burnout). Työuupumusta on viime vuosina enenevässä määrin alettu nimittää uudeksi kansantaudiksi, eikä syyttä. Omaa kieltään sen yleistymisestä kertoo, että Työterveyslaitos on juuri lokakuun 2019 alussa tiedottanut julkaisevansa työuupumukselle kansalliset raja-arvot, joiden avulla työuupumuksen tunnistaminen helpottuu. Tätä juttua varten pyysimme myös kommentteja työuupumuksen kokeneilta. Kommentit on julkaistu anonyymina henkilöiden luvalla – kiitos jokaiselle osallistuneelle!
Miten näin pääsi käymään?
Työuupumuksessa on perimmiltään kyse pitkittyneestä työstressistä aiheutuvasta häiriötilasta ja oireyhtymästä. Oireiden kirjoon lukeutuvat mm. yleistynyt väsymys ja unen häiriöt sekä kyynistyminen töitä kohtaan ja ammatillisen itsetunnon lasku. Lisäksi uupuneen riski sairastua esim. masennukseen tai päihdehäiriöihin kasvaa. Työuupumuksen sisar-ilmiö on niin kutsuttu boreout, jonka oireet voivat olla samankaltaisia, mutta jonka syntysyy on mielekkäiden tai riittävän haastavien työtehtävien puuttumisessa.
“Päivät venyvät toistuvasti illoiksi. Työviikot kirivät 40 tunnista 50:een, eikä nämä hommat silti lopu koskaan. Muisti pätkii, saan unta nelisen tuntia yössä. Lounaaksi syön eväspatukan koneen ääressä. Heitän seuraavana päivänä jäljelle jääneen puolikkaan roskiin.”
Työuupumuksen kehittymiseen saattaa liittyä myös työn ulkopuolisia tekijöitä (ihmissuhteet, terveydentila jne.), mutta varsinainen burnoutin aiheuttaja on työtilanne. Työssä voi olla ylikuormaa, liian vähän aikaa suorittaa vaaditut työt tai työtehtävät eivät vastaa työntekijän osaamista. Työssä saatava tuki voi olla liian vähäistä tai työntekijän vaikutusmahdollisuudet omaan tilanteeseensa riittämättömät.
“Kehityskeskustelussa esitin toiveen saada tehdä enemmän koulutusta vastaavaa työtä. Arvelin, että se lisäisi innostusta ja jaksamista. Niitä töitä ei vaan koskaan tullut.”
Työntekijä saattaa myös itse asettaa itselleen liian kovia vaatimuksia, tai vastauksena suureen työkuormaan alkaa venyttää omia aikataulujaan, jotta ehtii tehdä kaiken vaaditun. On hyvä myös muistaa, että kivoissakin töissä voi uupua! Ylikuorma on aina ylikuormaa, eikä tilanteen pitkittyessä henkilö kykene enää palautumaan töistä normaalisti, vaikka hän nauttisikin työtehtävistään.
Mikä avuksi?
Jos tunnistat tai edes epäilet itsessäsi työuupumuksen oireita, kannattaa ottaa välittömästi yhteyttä esimieheen tai suoraan työterveyspalveluihin. Tunnollinen, uupunut työntekijä vähättelee herkästi kokemaansa tai syyttelee itseään, joten pidä mieli avoinna. Tunteesi kuormituksesta ovat varmasti valideja, eikä tilanne parane ellet anna muutokselle mahdollisuutta.
“Keskiviikkona pyydän esimieheni jutuille aikeenani ehdottaa, että voisin ottaa seuraavan viikon lomaa töistä. Neuvotteluhuoneessa asiaan päästyäni huomaan ääneni murtuvan ja kyynelten tulvahtavan poskille. Nolottaa. Esimies kehottaa lähtemään heti kotiin ja olemaan yhteydessä työterveyteen.”
Työuupumusta hoidetaan akuuttivaiheessa sairauslomalla. Sairausloman aikana pyrkimys on saada etäisyyttä työhön ja uupumukseen johtaneisiin tekijöihin, tasata tilanne, ja lähteä pala palalta rakentamaan romahtaneita voimavaroja uudelleen.
“Sairauslomalla olo hävetti. Kaupassa kiersin seuraavaan hyllyväliin, jos huomasin työkaverin. Kun olisikin ollut murtunut jalka, mutta murtunut mieli oli jotain, mitä en osannut käsitellä.”
Uupumus ei ole laiskuutta tai luonteen heikkoutta, vaikka ylikierroksilla paahtava mieli saattaa niin kuvitellakin. Sairauslomaan saattaa kuitenkin liittyä paljon virheellisiä olettamuksia. Aivan kuten fyysistenkin sairauksien tapauksessa, on sairausloman tarkoituksena saada ihminen toipumaan ja hänen työkykynsä palautumaan – oli kyseessä sitten influenssa tai burnout.
“Sairauslomalla pohdin ystävälleni, että haluaisin kovasti käydä kirjastossa, mutta en kehtaa lähteä ulos. Mitä jos joku näkee, vaikka minun pitäisi olla sairastamassa? Entä jos joku ajattelee, että olen vaan laiska? Tai heikko? Jotenkin huono?”
Vuodesta 2011 lähtien jokaiselta työpaikalta on edellytetty varhaisen tuen malli, joka tuotetaan yhdessä työterveyshuollon kanssa. Mallin tarkoitus on seurata yhtenäisesti esim. sairauspoissaoloja ja työpaikan olosuhteita, jolloin esimerkiksi potentiaalisen työkyvyn aleneman pitäisi tulla ilmi jo varhaisessa vaiheessa. Mallin aktiivinen noudattaminen on viime kädessä esimiesten ja johdon vastuulla.
Jos tilanne on kuitenkin päässyt jo kärjistymään, uupunut voi hyötyä esimerkiksi keskusteluista työterveyspsykologin tai -lääkärin kanssa. Keskusteluihin voi halutessaan pyytää esimerkiksi oman esimiehen mukaan, mutta alkuvaiheessa vyyhteä voi olla helpompi purkaa yksityisesti. Tärkeää olisi päästä pois ajatuskierteestä, että on itse mokannut jotenkin uupumalla.
Apuja ajatusmallien muutoksen ja stressinhallintakeinojen harjoitteluun löytyy työterveyden lisäksi esimerkiksi vertaisryhmistä tai kirjallisuudesta. Netissä on erilaisia tukichatteja ja isoimmilla paikkakunnilla kriisikeskuksia. Jos olo on todella ahdistava tai tulee esimerkiksi itsetuhoisia ajatuksia, oikea osoite on oman kunnan (mielenterveys)päivystys.
Arjen rutiinit, pienetkin, ovat avuksi kriisin keskellä. Jollekin syyn jaksaa taas uuteen päivään tarjoaa perhe, toiselle lemmikki, kolmannelle rakas harrastus. Ota vastaan apua. Ihminen saa olla uupunut, väsynyt, saamaton. Sairausloman ensimmäisenä tavoitteena on saada lepoa. Sen jälkeen on aika miettiä esimerkiksi työn uudelleenjärjestelyjä.
Miten tästä eteenpäin?
Uupumuksesta toipumiseen vaaditaan toimenpiteitä sekä työntekijältä itseltään että työnantajan/työyhteisön puolelta. Työntekijän on maltettava antaa voimavarojen elpymiselle aikaa sekä annettava mahdollisuus työtehtävien tai -ympäristön muutokselle. Työnantajan puolelta taas vaaditaan kykyä ja halukkuutta tunnistaa uupumukseen johtaneet rakenteet tai toimintamallit. Mikäli työyhteisö tai työtilanne eivät ole valmiita joustamaan ja tukemaan työntekijän jaksamista jatkossa, voi työntekijän olla liki mahdotonta palata takaisin samaan työhön.
“Esimies piti minun puoliani. Hän oli se, joka neuvoi, mitä tukia saan ja miten niitä haetaan, kun teen vajaata työviikkoa osasairauspäivärahalla.”
“Ensimmäisessä palaverissa sairausloman jälkeen jännittää. Käymme yhdessä läpi asioita, joiden on muututtava, jotta työyhteisö voisi jatkossa paremmin. Palaveri päättyy. Seurantapalavereja tilanteesta lykätään pari kertaa, kunnes lopulta niitä ei enää edes yritetä kutsua koolle. Arvottomuuden tunne jatkuu. Päätän hakea toisiin työtehtäviin.”
Työntekijä voi hyötyä keskusteluista työterveyspsykologin tai terapeutin kanssa. (Psst: juttua Kelan tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan hakeutumisesta on tulossa myöhemmin tällä viikolla!) Muista ennen kaikkea olla armollinen itsellesi. Kerran työuupuneen kynnys joutua uudelleen samaan kierteeseen on usein “normaalia” tasoa matalampi, ja mikäli työyhteisössä tai -tehtävissä ei tapahdu selkeästi havaittavaa muutosta, henkilö saattaa olla entistä herkempi reagoimaan ongelmallisiksi kokemiinsa rakenteisiin.
“Olen pitänyt nyrkkisääntönä, että jos en jaksa arkea eli perhettä, kotitöitä tai harrastusta töiden jälkeen, en ole työkykyinen.”
Työuupumus voi olla myös todella kova kolaus työntekijän itsetuntemukselle ja voi jopa johtaa identiteettikriisiin. Kun työ on pitkään ollut se ainoa asia, mitä arkeen ja elämään mahtuu, voi hetkellisesti tuntua siltä kuin elämältä olisi pudonnut pohja pois. Toisaalta uupumus voi avata myös tien itsetutkiskeluun ja sitä kautta positiiviseen muutokseen. Olenko oikeastaan töissä, joissa viihdyn? Miten priorisoin elämäni palikoita? Jotkut saattavat työuupumuksesta toipuessaan lähteä downshiftaamaan, vaihtamaan työpaikkaa tai vaikkapa täysin alaa. Tärkeintä on pysähtyä kuuntelemaan itseään ja hyväksyä se, että me kaikki tarvitsemme joskus muiden apua.
“Uupumus on ravistellut minua perinpohjaisesti. Olen joutunut miettimään identiteettiäni monella tapaa. Ennen elin jotenkin ihan vain työn kautta. Nyt näen itseni ja arvoni laajemmin. Minä olen tärkeä, kaikin tavoin. Ei vain minun ammattiminäni. On ok mokata ja väsyä, ja on tärkeää pyytää apua – ajoissa.”
“Pitkään tein paluuta vanhaan työhöni. Jossain vaiheessa tajusin, että se ei ole minua varten. Vaikka tuttuun olisi omalla tavallaan ollut helppo palata, en halua, että arvoni ovat ristiriidassa tekemäni työn kanssa. Ilman uupumusta en olisi varmaan ikinä uskaltanut riuhtaista itseäni irti pitkään jatkuneesta työsuhteesta.”
Kaikissa työyhteisöissä on ongelmia, mutta se ei automaattisesti tarkoita, että töissä ollaan epäonnistuttu. Tilanne on huono vasta sitten, kun ongelmia ei pystytä ratkaisemaan. Jos työntekijä tai useampi uupuu, on selvä, että “jotain pitäis tehä”. Joskus haasteena voi olla, että ongelmaa muka ratkaistaan jollakin vanhalla kaavamaisella tavalla, mikä ei vain toimi. Joskus taas ongelmat lakaistaan maton alle tai ratkotaan jotakin näennäistä, pinnallista ongelmaa, vaikka isompia asioita on muhimassa.
Tärkein asia työilmapiirin kehittämisessä on, että johto on kiinnostunut asiasta ja tekee konkreettisia asioita sen parantamiseksi. Jos työntekijöiden hyvinvointi on tärkeä asia vain juhlapuheissa, työntekijät kyllä huomaavat sen. Esimiesten tulisi pystyä varaamaan tälle työlle aikaa kalenteristaan eikä sysätä vastuuta esimerkiksi henkilöstöhallinnolle. Työntekijöiden ottamisen mukaan kehitystyöhön tulisi olla itsestäänselvää: se tukee heidän työmotivaatiotaan ja tuo voimavaroja ja erilaisia näkökulmia kehittämiseen. Ulkopuolinen konsultti voi olla tarpeen, mutta vastuu on edelleen työyhteisöllä.
Työn kehittäminen on tärkeää työuupumuksen ehkäisyssä, jotta työ ei kuormita liikaa. Tästä voi, ja kannattaakin, tehdä hyvin arkista toimintaa, jolle varataan aikaa esimerkiksi puoli tuntia viikossa. Jos työntekijä voi tehdä työhönsä pieniä parannuksia ilman että jatkuvasti pitää pyytää esimiehen lupaa, aika kuluu oleelliseen ja työntekijä saa ilmaista itseään, mikä taas vahvistaa motivaatiota ja tukee työpaikan ilmapiiriä.
“Sairauslomani jälkeen pomo on ollut tarkka siitä, etten väsytä itseäni. Ei saa tehdä liikaa, pitää ehtiä palautumaan.”
“Teemme välillä töiden uudelleenorganisointia kollegoiden kesken. Katsomme kiinnostusten ja käytettävissä olevan ajan perusteella, kenen ja miten työt olisi järkevä suorittaa. Näin kukaan ei jää yksin vaikean tai suuren taakan alle. Tälle on “pomojen” siunaus, mikä on tosi tärkeä tuki.”
Miten tunnistan ja puutun läheisen tai kollegan uupumukseen?
“Sunnuntaina puolen päivän jälkeen alkaa ahdistaa. Perhe jatkaa vapaapäivän puuhia rentona ja tyytyväisenä, minun kurkussani kuristaa itku. Huomenna se taas alkaa, viiden päivän rumba. Ei auta kuin porskuttaa. Yritän hoitaa tulevan viikon asioita etukäteen, kärttyilen. Mies ihmettelee. Illalla uni ei tule. Kroppa käy kierroksilla, vaikka olen jo pitkään nukkunut huonosti.”
Ensimmäinen uupumuksen varoitusmerkki on useimmiten väsymys. Harrastukset ja vapaa-ajan menot jäävät, kun ei vaan jaksa. Vapaapäivät eivät riitä työviikosta toipumiseen. Hirvittävästä väsymyksestä huolimatta ihminen ei saa unta, tai herää keskellä yötä, tai sekä että.
“Kodin ovi sulkeutuu takana. Kyyneliä olen nieleskellyt jo toimistolla hissiin astuttuani. Nyt ne purkautuvat toivottoman parahduksen saattelemana. En saa takkia pois päältä, keho ei tottele. Seuraavana päivänä töissä kollega ihmettelee, mikä minua risoo, kun en ole normaali aurinkoinen itseni. Vinoilen tarvitsevani vain lisää kahvia.”
Uupuneen mieliala on matala, ja hän saattaa kiukutella ja äksyillä sekä läheisille että kollegoille. Ennen kahvipöydässä viipynyt höpöttäjä vetoaa kiireisiin ja hörppii kahvinsa työn lomassa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä muisti ja tarkkaavaisuus heikkenevät, jolloin työn laatukin saattaa kärsiä. Samalla työpäivät venyvät. Keskeytys vie huomion varsinaisesta työstä ja sen uudelleen aloittaminen on vaikeaa. Aikataulut tuppaavat venymään ja luovuus on tyystin hukassa.
Jossakin vaiheessa ihminen alkaa kyynistyä. Onko työssäni mitään järkeä? Asiakkaat hoidetaan mekaanisesti liukuhihnalta, työtoverit ja yhteistyökumppanit ovat välttämätön paha työpäivissä. Ei vois vi–u vähempää kiinnostaa! Myös itsetunto alkaa laskea. Pystynkö enää työhöni? Negatiivinen kehä on valmis.
“Tästä on tullut toistuva vitsi: pysähdyn keskelle käytävää koko työomaisuus sylissäni ja tokaisen, että “mun pitäis varmaan olla nyt jossain”. Kollegoita hajamielisyyteni naurattaa. Itselleni ahdistus on täyttä totta – en ihan oikeasti pysy enää kärryillä kalenteristani. Viikkoon jää mustia aukkoja ja tärkeitä, tekemättömiä töitä kasautuu. Onkohan minusta edes korjaamaan tilannetta?”
Ole herkkä huomioimaan toisen olotila. Hyvät välit työpaikalla edesauttavat puheeksi ottamista, etenkin aremmissa asioissa, joihin uupumus kuuluu. Jos deadlinet paukkuvat, hyökkäys ja tenttaus ei ole paras keino. Uupunut syyllistää itseään jo valmiiksi. Kaikilla ei ilmene kaikkia oireita, ja tässä kuvatun lisäksi uupunut voi oireilla jollakin muulla tavalla. Hälytyskellojen tulisi soida, kun työkaverin käytös on jatkuvasti erilaista kuin mihin on totuttu.
“Oma kokemukseni uupumuksesta on johtanut siihen, että seuraan muiden vointia tarkemmin. Jos epäilen yhtään, että kaikki ei ole ok, kysyn jotakin ystävällisesti. Yritän luoda olosuhteet, että kollega uskaltaa halutessaan puhua.”
Uupumuksesta voi selvitä, ja sen voi oikein ajoitetuilla toimenpiteillä jopa välttää. Pidetään toinen toisistamme huolta ja pyritään pala palalta siihen, ettei uusia uupumustapauksia pääse työyhteisöissämme enää syntymään.
Linkkejä:
- Terveyskirjaston artikkeli työuupumuksesta
- Työterveyslaitoksen artikkeli työuupumuksesta
- Työterveyslaitoksen artikkeli työuupumuksen hoidosta
- TTL: Työuupumuksen tunnistaminen helpottuu, tiedote 8.10.2019
Kirjallisuutta:
- Antti Aro: Työilmapiiri kuntoon
- Liisa Uusitalo-Arola: Uuvuksissa
- Arto Pietikäinen: Joustava mieli
- Heli Nurmi: Työuupumuksen itsehoito
Itse olen tehnyt töitä parantumisen eteen nyt pari vuotta. Lähimuisti on korjaantunut hiljalleen, eikä huonoja päiviä enää tule eteen kuin ehkä pari kertaa kuukaudessa. Valitettavasti ei tule hyviäkään, kun voimakas lääkitys nollaa myös hyvänolontunteen.
On tosi helpottavaa lukea samanlaisista kokemuksista!
Se tärkein neuvo on mennä hakemaan apua. Päättäväisesti, lisäisin, koska ainakin omalla kohdallani avunpyyntöjäni ei heti otettu tosissaan. Keski-ikäiselle urallaan hyvin menestyneelle miehelle on todella korkea kynnys myöntää, ettei enää kykene töihinsä. Minulla raja ylittyi vasta kun tajusin, etten enää konkreettisesti kykene hoitamaan tehtäviäni, omasta hyvinvoinnistani puhumattakaan. Mutta apua tosiaan voi saada. Ja sitten tarvitaan uskoa ja jaksamista että voi kohdata koko pitkän paranemisen. En tiedä olenko koskaan “ennallani”, mutta nyt näen että se vanha tapa toimia ei olisi koskaan voinut johtaa mihinkään muuhun kuin pitkään sairaslomaan ja terapiaan.
Mahtavaa kuulla, että teksti puhutteli! Vertaistuki tällaisissa asioissa on äärimmäisen tärkeää. Sinulta tuli myös hyvä lisähuomio, että parantuminen vaatii töitä ja aikaa – ja sitä armollisuutta itseä kohtaan. Uupunut on käynyt henkisesti ja fyysisesti todella rankassa paikassa, joten ei kannata asettaa itselleen odotuksia esimerkiksi “muutamassa viikossa” kuntoutumisesta.
Hienoa, että vaadit ja sait apua tilanteeseesi, ja toipuminen on kaikista ikävistäkin puolista huolimatta etenemään päin. Olen itsekin miettinyt tätä “olenko koskaan ennallani”, ja viimein ehkä hyväksynyt, että ei, en koskaan tule olemaan “ennallani” – mutta ihmiselämä on jatkuvaa muutosta. Uupuminen vei paljon, mutta sen jälkeinen pysähdys ja asioiden puntarointi kantavat koko ajan parempaan suuntaan.
Hyvää vuotta 2020 ja toipumisen tiellä kulkemista sinulle!