Suoja – kaupungit ja paluu on vuonna 2016 julkaistu Laura Luotolan esikoisromaani. Se aloittaa Suoja-trilogian, joka yhdistelee scifiä ja fantasiaa.
Päähenkilö Tiyan Jolkai on saayequtaityttö, jonka heimoa nimitetään halveksivasti tvileiksi. Heillä on ihmistä pidempi nenänvarsi, vihreät hiukset ja laikkuja kehossaan. He erittävät voimakasta tuoksua kiihtyessään ja heidän kanssaan on erityisen nautinnollista harrastaa seksiä. Harva tietää, että heillä on myös parantamisen lahja. Hämärään jääneessä menneisyydessä heidän erikoisista kyvyistään oli kiinnostunut Spiritus Originalis -yhteisö, mutta nykyään sukuihin jakautunut heimo pysyy omissa oloissaan tietyllä alueella ja aikuiset ovat koukuttuneet yera-nimiseen huumausaineeseen.
Tiyan asuu Mahdilain valtakunnassa, Kándu-nimisessä kaupungissa. Se on suurimmaksi osaksi köyhää työläisaluetta ja kuvauksista päätellen sijaitsee maan alla. Siellä järjestystä pitävät yllä julmat jhazugain-partiot ja kansa pidetään tyytyväisinä säännöllisillä hypnoosisessioilla. Jokaisella itseään kunnioittavalla kansalaisella on mésmer-kivi, jonka avulla osallistutaan sessioihin.
Kándusta pääsee kehäteiden kautta pilareille, joista pääsee nousemaan planeetan pinnalle An-kaupunkiin. Siellä asuvat valtakunnan parempi väki ja korkeat virkamiehet Suojan ympäröimänä, turvassa planeetan tuhoisalta ympäristöltä. Tämä kahdeksankulmainen voimakenttä on kuitenkin heikkenemässä ja Mahdlilain hallitsijat, Mahdit, ovat käynnistäneet Projektin, joka tähtää uuden kotiplaneetan löytymiseen.
Seikkailun sysää liikkeelle tiedemies Maxin Soudaní, joka tulee eräänä päivänä tapaamaan Tiyania. Hänen rakkaansa, Tiyanin setä Elhain, on kuolemansairas ja tarvitsee veljentyttöään luokseen. Tiyan lupaa lähteä An’iin, yhdellä ehdolla. Hän haluaa mukaan ihastuksensa Cismarthan eli Cicin. Cici taas lähtee mukaan siksi, että hän on kiinnostunut saayequtain myyttisestä historiasta ja uskoo An’issa olevan muita kollektivisteiksi itseään kutsuvia, jotka yrittävät metsästää lähetinlaitteillaan tietopurskeita menneisyydestä.
Minulle parasta kirjassa oli mielenkiintoinen, scifiä ja fantasiaa sekoittava maailma, josta kaikki tieto kuroutuu pikkuhiljaa auki koko kirjan aikana. Lukijan apuna ei ole sanaluetteloita tai selityksiä kulttuurista ja maailmasta. Se on rohkea ratkaisu, joka toimii suurimmaksi osaksi todella hyvin. Valtakunnan toimintatavat, historia ja kulttuuri on kuin arvoitus, josta lukija saa tietää pala palalta lisää. Kirjassa käytetty kieli on myös herkullisen omaperäistä ja kuvailevaa. Minulle kuitenkin kompastuskiveksi muodostui päähenkilö, jonka kautta maailmaan pääasiassa tutustutaan.
Suhtauduin Tiyan Jolkaihin todella ristiriitaisesti. Toisaalta on hienoa ja tavallisuudesta poikkeavaakin, että päähenkilönainen on aggressiivinen, äkkipikainen, seksinnälkäinen eikä niin kiinnostunut oppimisesta tai lukemisesta. Toisaalta äkkipikaisuus tuntuu usein teini-ikäisen itkupotkuraivarilta, rakkaus Ciciä kohtaan pelkältä halulta päästä hänen pöksyihinsä ja oppimisen halveksunta vain todella typerältä. Välillä lukiessa tuntui, että kirjan päähenkilö on väärä. Olin paljon kiinnostuneempi Cicin tiedonetsinnästä ja millaisia tietopurskeita kollektivistien laitteet löysivät, kuin esimerkiksi Tiyanin mustasukkaisuuspuuskista.
Koska päähenkilö ei ollut tippaakaan kiinnostunut oman kansansa tai planeettansa historiasta eikä Cicin puuhista kollektivistien kanssa, ei näistä asioista saa lukijakaan paljoa tietää. Kuten sanottu, tiettyyn pisteeseen saakka mysteeri ja maailman aukeneminen pienten tietohippusten varassa toimii hyvin. Olisin nauttinut kirjasta kuitenkin enemmän, jos näkökulmahahmona olisi vuorotellut Cici ja Tiyan. Muutaman kerran näkökulmahahmo vaihtuukin ja saamme tietää hieman enemmän esimerkiksi Maxinista ja hänen osuudestaan Projektiin. Se ei kuitenkaan ihan minulle riittänyt.
Lukijana en voi sietää passiivisia päähenkilöitä. Tiyan ei ole ihan pahimmasta päästä, mutta hänen haluttomuutensa tutkia historiaa, maailmaa jossa hän elää tai edes tutustua naiseen jota hän himoitsee, tekee hallaa tarinalle. Impulsiivisuutensa takia hän päätyy kirjan aikana moniin mielenkiintoisiin paikkoihin, mutta alkuhuuman jälkeen hän heittäytyy olosuhteiden vietäviksi ja vain haahuilee ilman mitään selkeää suunnitelmaa tai päämäärää. Positiivista on, että kirjan aikana hänellä on seksisuhteita sekä miesten että naisten kanssa, eikä sitä mitenkään kummeksuta tai moralisoida. Ikävää tosin on, että kaikki hänen suhteensa tuntuvat olevan jossain määrin destruktiivisia ja toksisia. Sisältövaroituksena on myös todettava, että Tiyanin menneisyyteen liittyy todella traumaattinen raiskaus, jota on kuvattu vähän liiankin paljon.
Päähenkilöstä huolimatta Suojan maailma on tarpeeksi kiehtova, että palaan sen pariin itsenäisessä jatko-osassa Suoja – Veteen heijastuvat kivet. Siitä on luvassa arvostelu myöhemmin tässä kuussa. Kokonaisuutena lukukokemus oli kuitenkin sen verran ristiriitainen, että varauksetta en kirjaa voi suositella. Jos hiljalleen avautuva maailma, scifin ja fantasian sekoitus sekä omaperäisen ilmaisuvoimainen teksti kiinnostavat, tähän kannattaa tutustua. Jos ärsyttävät ja passiiviset päähenkilöt eivät innosta, kehotan varovaisuuteen.
Laura Luotola: Suoja – Kaupungit ja paluu
Iris Kustannus 2016, 429 s.
Kirja ostettu itse.
