Suomen suurin science fiction- ja fantasiakirjallisuustapahtuma Finncon on monille nörteille vuoden kohokohta. Vuoden 2019 Finncon on jo takana päin ja seuraavaan on lähes vuosi aikaa. Ensi vuoden tapahtumaa odotellessa nörttitytöt päättivät kirjoittaa parhaat, oudoimmat, mieleenpainuvimmat ja tärkeimmät Finncon-muistonsa ylös.
Olen vieraillut Finnconeissa sekä panelistina että ihan vaan siviiligeekkinä, joka yrittää urhoollisesti tavata kaikki tutut ja kohnata kaikki myyntipöydät yhden päivän aikana.
Tämän kesän Finnconissa minulla oli ilo ja kunnia ohjata humoristista paneelikeskustelua, joka käsitteli huonoja digitaalisia pelejä kautta aikojen. Paneelissa olivat mukana pelialaa edustava käsikirjoittamisen ammattilainen Mikko Rautalahti, kirjailija Anni Nupponen ja Turun Akateemisen Nintendo-seuran aktiivijäsen Johannes Leino. Puhuimme huonouden subjektiivisuudesta ja esittelimme muutamia pelikuriositeetteja vuosien takaa.
Cosplay on myös osa Finnconia. Kuva: Henry Söderlund (CC BY 3.0)
Sali täyttyi hetkessä varsin myötämielisestä yleisöstä. Näyttäisi siltä, että peliaiheiset keskustelut ja tapahtumat ovat hyvin suosittuja. Ihmiset jakavat mielellään peliaiheisia kokemuksia ja ovat sillä tavalla helppoa yleisöä, että antavat kannatuksen näkyä ja kuulua.
Pelikeskustelut rönsyilevät herkästi. On hauskaa nauraa yhdessä vaikka sille, miten hirveää on yrittää löytää se ihan vihoviimeinen aselaatikko tai Tevinter-keräilyposliinilautanen sen jälkeen kun 99.9% pelistä on kohnattu läpi. Oman pikku paneelimme jälkeen Mikko sai kiitokset siitä, miten eloisasti hän kuvaili meidän monien tuntemaa tarvetta täyttää pelihahmon tavaraluettelo kukkasilla siitä huolimatta, että reppu painaa kuin kivireki.
Juttua huonoista pelikalkkunoista olisi riittänyt vaikka kuinka paljon. Pelit saisivat omasta puolestani näkyä Finnconissa enemmänkin, mutta ymmärrän sen, että aika ja tila on rajallista. On suuri haaste yrittää tunkea fantasiaa, scifiä, animea, elokuvia, pelejä ja sarjakuvaa yhteen viikonloppuun. Tästä huolimatta on hyvä, ettei Finncon ole vallan poteroitunut, vaan tarjoaa vähän jotakin kaikille. Suurin osa tuntemistani hörhöistä on leppoista ja kaikkiruokaista väkeä. He eivät närkästy sydänjuuriaan myöten siitä, että heidän scifissään on fantasiaa tai että viereisessä salissa puhutaan roskakirjallisuuden sijaan roskapeleistä.
Mainitaan nyt vielä tähän loppuun, että vuoden 2019 ylevin Finncon-muisto oli se kun astuin Johanna Sinisalon saappaisiin. Kirjaimellisesti. Hän nimittäin luovutti minulle todella hienon ja futuristisesti muotoillun saapasparin, jolle hänellä itsellään ei ollut enää käyttöä. Valitettavasti saappaiden pohjat olivat salakavalasti haurastuneet. Ne eivät kestäneet rehvakasta askellustyyliäni ja sateista säätä, vaan halkesivat spontaanisti kun olin poistumassa con-alueelta. Itsetuhomekanismi! Totaalinen disintegraatio! I AM NOT THE CHOSEN ONE!
– Tuuli H
Finncon/Animecon 2009 on lämpimimpiä con-muistojani. Niillä main olin aloitteleva animeteini, ja Finnconista tuli ensimmäinen con, josta tarttui mukaan ystäviä, joiden kanssa yhteys säilyi vuosia. Tuona kesänä pelasin päivästä toiseen ja tapahtumasta riippumatta gota, vanhaa kiinalaista lautapeliä. Conikin kului pitkälti golaudan äärellä: muistan seurueemme asettuneen pitkäksi aikaa mm. “Ei animehengareille”-kyltin tienoille “scifiloungeen” tai mikä se paikka täsmälleen olikaan nimeltään. (Ei mitään havaintoa, miksi me sinne päädyttiin. Ehkä se oli ainoa paikka, jossa oli tilaa.) Vaikka kyltti oli tarkoitettu varmaankin juuri kaltaisillemme, lautapeliseurueemme sai jäädä, enkä muista edes paheksuvia katseita. Pelilaudan ympäriltä on paljon hyviä muistoja: tein mm. epäilyttävän pukumiehen kanssa kirjallisen sopimuksen, että jos hän voittaa minut, luovutan sieluni hänelle. Onneksi voitin ja sain saman sopimuksen mukaisesti tikkarin. Finncon koostuu juuri tämänkaltaisista satunnaisista kohtaamisista!
– Aino
Finnconissa kunniavieraidenkin kanssa pääsee juttelemaan. Yksi vuoden 2009 kunniavieraista oli George R. R. Martin. Kuva: Pasi Välkkynen (CC BY-SA 2.0)
Minulle Finncon on Se Con – johtuen varmaan siitä, että con-urani aloitin juuri Finnconista (eipä silloin juuri vaihtoehtojakaan ollut). Olen käynyt monessa (monessa!) Finnconissa, niin kävijänä, seuran myyntipöydän takana istujana, vänkärinä, ohjelmantekijänä kuin (pää)järjestäjänäkin, eli siis paljon on myös tullut nähtyä.
Ihan ensimmäisestä vierailemastani Finnconista jäi mieleen “Sitä sovinistisikaa en unohda” -paneeli, jossa panelistit keskustelivat otsikonmukaisista kirjailijoista (tai miten sovinismi näkyy heidän tuotannossaan). Yksi panelisti oli tuonut mukanaan kirjan, kirveen ja halonhakkuupölkyn ja kirja koki kovan kohtalon. Mieleen jäivät conista myös mukavat ihmiset ja se, että kunniavieraidenkin kanssa pystyi juttelemaan vaikka he olivatkin Pelottavia Kuuluisuuksia.
Itselleni tärkeintä Finnconissa ovat nimenomaan kohtaamiset. Aamupalapöydässä kunniavieraan kanssa juttelu, sen tärkeän kotimaisen kirjailijan tai sarjakuvantekijän tapaaminen (ja että pääsee kertomaan heille heidän merkityksellisyytensä!), niiden kavereiden treffaaminen joita näkee vain coneissa. Tunnelma on yleensä lämmin, ja kaikki useimmiten haluavat jäädä juttelemaan. Hienojen naamiaispukujen kehuminen on hauskaa – tosin muistan senkin vuoden jolloin naamiaiskisassa oli vain 4 osallistujaa ja kuinka nuo neljä päättivät Tehdä Asialle Jotain!
Vapaaehtoistyö conissa on joskus raskasta, mutta aina palkitsevaa. Kuva: Henry Söderlund (CC BY 3.0)
Mitä sitten on jäänyt mieleen suurimpina muistoina? Eräälle kirjailijalle tapahtunut kaamea fanityttöavautuminen (minkä jälkeen osasin käyttäytyä ihan normaalisti ja päädyinkin viettämään aikaa ko.kirjailijan kanssa vielä conin jälkeenkin Suomessa), muutamankin kunniavieraan itkettäminen heille räätälöidyn laulun avulla, 7h ohjelmanpitämistä kahden päivän conissa, 2008 Finncon/Animeconia edeltänyt “ei tänne tule ketään!” -paniikki (täysin turha), naamiaiskisaan osallistumisen sijaan sairaalaan lähtö sijoiltaan menneen polven takia – edelleen naamaisasussa, toki, hahmona Harvey “Two-Face” Dent – mikä herättä hieman keskustelua sairaalan henkilökunnan kanssa, aamuun asti scifistä keskustelu, sunnuntaiaamun ensimmäinen “väsynyt mutta hyvä”-esitelmä, dead-dog sauna auringonlaskussa ja -nousussa.
Mutta varoituksen sana! Jos erehtyy menemään mukaan coniin vänkäröimään, ei paluuta välttämättä enää ole! “Pelkkänä” con-kävijänä vierailu tuntuu olevan nykyään minulle vaikeaa ja niinpä aina päädyn jotenkin auttamaan jossain. Ja se onkin se paras tapa kokea conia: faneilta faneille järjestäen!
PS: Finncon 10.-12.7.2020 Tampereella ottaa mielellään vastaan ohjelmantekijöitä ja vänkäreitä…
– Kisu
Löysin Finnconin sanomalehtiartikkelin avulla. Olin käynyt jo vuosia Ropeconissa, mutta jostain syystä tämä con oli pysynyt minulta piilossa. Vuonna 2004 päätin sitten lähteä Jyväskylän Finnconiin. Mukaan sain houkuteltua muutaman paikallisen ystävän, muuten en tuntenut paikalla juuri ketään.
Mieleen siitä conista jäivät erityisesti kunniavieras Robin Hobbin haastattelu, Xena-fanien näytelmä ja iltabileiden alakerran fetish club, joka oli toteutettu yhteistyössä Bizarre Clubin ja Jyväskylän Setan kanssa. Ihmisistä jäi mieleen mukava rintanappeja ja jääkaappimagneetteja myyvä nuori mies, jonka kanssa keskustelin Hobbista. Juttelin hänen kanssaan myös iltabileissä ja ihastelin hänen Battlestar Galactica -naamiaisasuaan. Näin tutustuin ensimmäiseen tuntemattomaan ihmiseen conissa, josta myöhemmin tuli ystäväni.
Conin loppuessa olin hyvin järkyttynyt siitä, että seuraavana vuonna (2005) se pitäisi välivuoden. Juuri nyt, kun olin vasta löytänyt sen pariin! Vasta paljon myöhemmin opin, että tauko johtui Glasgown Worldconista, jonne fandom-aktiivit menivät joukolla. Selvisin kuitenkin tuosta välivuodesta jotenkuten. Finnconista on muodostunut kesän kuin kesän kohokohta, jota ei sovi missata mistään hinnasta. Vuosien varrella olen sitten ollut järjestämässä Tampereen Finnconeja. Olen ollut myös panelistina, haastattelijana sekä esitelmän pitäjänä. Ei sitä Finnconissa enää osaa olla pelkästään kävijänä.
Suurimmat muistot Finnconeista liittyvät jostain syystä laulamiseen. Filkkifriikkien kanssa laulaminen monien conien iltabileissä kunniavieraille ja siitä hyvästä saadut halaukset Hannu Rajaniemeltä ja Kersti Juvalta. Tampereen 2016 conin aikaan oli syntymäpäiväni, joten loppuseremonioissa conitean ollessa lavalla tämä ilmiannettiin ja koko sali kunniavieraita myöten lauloi minulle paljon onnea vaan. Muutama tunti myöhemmin työvoiman ja järjestäjien kaadossa lauloimme muutaman hengen voimin saunassa Cat Valentelle Pikku Kakkosen postilaulun.
Tänä kesänä Jyväskylässä seurasin mielenkiintoista ohjelmaa, olin puheenjohtajana yhdessä akateemisessa sessiossa, filkkasin, iltabiletin puoli kahteen, pidin sunnuntai-aamuna oman ohjelman yhdessä avomieheni kanssa ja dead dog -kaatajaisissakin meni puoli kahteen saunoessa. Oikein onnistunut coni siis. Ensi vuonna sitten Tampereella taas!
– Elisa
