Tanssiharjoitukset menevät överiksi. (c) 2018 Wild Bunch Distribution.
Jo ennen elokuvan alkua on selvää, ettei Climax tule olemaan miellyttävää katsottavaa. Raskaista teemoistaan tunnetun ranskalaisohjaaja Gaspar Noén edellisissä filmeissä on nähty kaikki simuloimattomasta seksistä brutaaleihin raiskauskohtauksiin ja silmittömään väkivaltaan. Shokeerauksen lisäksi Noé tutkiskelee tuotannossaan ihmisyyden peruskysymyksiä, syntymää ja kuolemaa. Elämän alku ja loppu ovat läsnä Climaxissakin, mutta ehkä aiempaa itsetiedostavammassa muodossa.
Elokuva kertoo tanssiryhmästä, joka on koreografeineen vetäytynyt syrjäiseen kouluun harjoittelemaan tulevaa esitystä. Tanssijoihin tutustutaan yksilöllisten haastattelupätkien kautta. Tv-ruudussa hymyilevät kasvot kertovat tanssin merkityksellisyydestä, kunnianhimosta tehdä taidetta ja toteuttaa itseään. Vähitellen kysymykset poikkeavat kuitenkin outoon maastoon. Haastateltavia pyydetään kertomaan seksuaalisuudestaan tai kuvailemaan, kuinka he ovat pahoinpidelleet toisen ihmisen. Outous yhdistyy etäännyttävään vaikutelmaan – tv-ruutua kehystävät klassikoiksi kohonneiden kauhuleffojen vinot pinot. Noé alleviivaa elokuvan olemusta nimenomaan taideteoksena. Silti tanssijoille esitetty kysymys, kuinka pitkälle olet valmis menemään, tuntuu paitsi kiusallisen henkilökohtaiselta myös uhkaavalta.
Tyylittelyn ja viittausten luoma etäännyttäminen onkin Climaxissa huojuvaa. Turvallinen välimatka saattaa rikkoutua milloin tahansa yllättävään kysymykseen tai liikkeeseen, jonka aikaansaama reaktio muistuttaa katsojaa hahmojen inhimillisyydestä, jopa hauraudesta.
Climax on erilaisten kehojen ja seksuaalisuuksien juhlaa. (c) Wild Bunch Distribution 2018.
Noén aiempia teoksia voi moittia pornografisesta kuvastosta ja itsetarkoituksellisesta seksistä, mutta esteettisesti hänen elokuvansa ovat aina erinomaisia. Climaxin alkuun sijoittuva tanssikohtaus iskee suoraan luihin ja ytimiin: koreografia juhlii häpeämättömästi ihmiskehon sekä liikkeen mahdollisuuksia. Aisteja hivelevä episodi alleviivaa esitettyjen seksuaalisuuksien moninaisuutta riemukkaasti. Siinä missä ranskalaisohjaajan aiemmissa elokuvissa pornografinen kuvasto on hellinyt lähinnä heteroseksuaalista mieskatsetta, Climax tarjoaa monenlaisia halun kiertymiä ja toisinkatsomisen vaihtoehtoja. Elokuvaa voikin suositella etenkin niille kauhun ystäville, joita genreä valitettavan usein leimaavat, binääriset seksuaalisuuden kuvaukset ärsyttävät.
Harjoitusten päätteeksi ryhmä antautuu juhlimaan tulevaa esitystä. Nautitaan sangriaa, irrotellaan tanssilattialla ja jutellaan mukavia. Seuraa keskustelupätkien kollaasi, jossa alun tanssikohtauksen riemukas tunnelma tuntuu purkautuvan. Avoimen seksuaaliset, harmittomalta vaikuttavat juttelutuokiot saavat tummia sävyjä, kun kamera poraa yhä syvemmälle henkilöiden tiedostamattomiin haluihin ja pelkoihin. Pitkäksi venyvät, usein keskinäisiä kaunoja pyörittelevät keskustelut kasvattavat hiljalleen lisääntyvää epämukavuudentunnetta. Samalla ne luovat hiipivää kauhua: mitä saattaisikaan sattua, jos tämä kehoiltaan ylimaallinen porukka saisi rellestää ilman minkäänlaista kontrollia, vailla sosiaalisten sopimusten rajoja?
Juuri tähän kysymykseen elokuvan loppu vastaa hyytävällä tavalla.
Tanssiryhmää vetävän koreografin roolissa nähdään upea Sofia Boutella, joka tekee Climaxissa henkeäsalpaavan roolisuorituksen. (c) 2018 Wild Bunch Distribution.
Veriseksi yltyvää sekoilua voi katsoa vain vuorottelevan terrorin ja esteettisen uteliaisuuden vallassa. Noén Enter the Voidissa (2009) päähenkilön psykedeelisiä hallusinaatioita tarkasteltiin sisältäpäin virtuoosimaisella intensiteetillä, mutta Climax kieltäytyy päästämästä katsojaa osaksi henkilöidensä harhoja. Katsoja voi ainoastaan seurata, kuinka psyykettä suojaavat rakenteet pettävät kerros kerrokselta, kunnes jäljellä on pelkän halun kourissa kouristelevia, toisiinsa rajusti tarttuvia ihmisruumiita. Syntymä ja kuolema kietoutuvat nekin toisiinsa perin noémaisella tavalla: odottamattoman, aidosti vapaan taideteoksen tulemista edeltää väkivaltainen, kaoottinen ja hallitsematon prosessi, joka nylkee tekijänsä elävältä.
