Syyskauden elokuvafestivaalisuma on taas täällä! Rakkautta & Anarkiaa porskuttaa perinteiseen tapaansa tänä vuonna 31. kerran! Ohjelmistossa on kahdelle viikolle jaettuna varmaan lähemmäs kaksisataa pitkää elokuvaa ja lyhyet siihen päälle. Nörttityttöjen elokuvaharrastajat kokosivat taas yhteen perinteisen tärppilistan leffavalintojen helpottamiseksi.
Tämän vuoden festaritrailerissa matkataan muuten yläilmoissa:
Aman tärpit:
Thelma (2017): https://hiff.fi/elokuvat/thelma/
R&A tarjoilee aina mainion kattauksen niin pohjoismaisia, LGBT+ kuin fantasiaelokuviakin, ja kaikkea edellä mainittua edustava Thelma vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta. Pohjoismaisen neuvoston elokuvapalkinnon ehdokkaassa tuntuu kohtaavan moni mielenkiintoinen elementti aina itsensä etsimisestä yliluonnollisuuteen.
Myös muut neljä Pohjoismaisen neuvoston elokuvapalkinnon ehdokasta Armomurhaaja, Ravens, Winter Brothers ja kuuluvat festivaalin ohjelmistoon.
Raja (2018): https://hiff.fi/elokuvat/raja/
Satumaisuus, erilaisuus, rakkaus. Nämä sanat nousevat ensimmäisenä mieleen Ali Abbasin ohjaaman Rajan traileria katsoessa. Raja pohjautuu esikoisteoksestaan Ystävät hämärän jälkeen tunnetun John Ajvide Lindqvistin novelliin. Tunnelmaltaan ja tematiikaltaan odotan elokuvan muistuttavan Ajvide Lindqvistin esikoisteoksen lisäksi mm. Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaania ja miksei myös Guillermo del Toron The Shape of Wateria, sillä jokin tällaisessa maagisessa realismissa viehättää minua aivan vietävästi.
Raja on yksi festivaalien gaalaelokuvista.
A Moment in the Reeds (2017): https://hiff.fi/elokuvat/a-moment-in-the-reeds/
Tämä kotimainen queer-romanssi kiinnostaa erityisesti siksi, että sen saamat arvostelut ovat maalanneet elokuvasta varsin ristiriitaisen kuvan. Elokuvaa on mm. kuvattu samassa lauseessa tabuja rikkovaksi ja sen menevän liian pitkälle. Haluan päästä itse näkemään miten syyrialaisen turvapaikanhakijan ja suomalaismiehen välille syttyvää romanssia kuvataan.
Katja A.:n tärpit:
Ash is the Purest White (2018): https://hiff.fi/elokuvat/ash-is-purest-white/
Jia Zhangke on tämän hetken parhaita ja tunnetuimpia kiinalaisohjaajia. Hänen elokuvansa tunnetaan vahvoista yhteiskunnallisista tarinoista, jotka esitetään usein yksittäisten henkilöhahmojen näkökulmasta. Ash is The Purest White on Jianin uusin elokuva ja se esitettiin keväällä Cannesin festivaalien kilpasarjassa. Elokuva kertoo erään pariskunnan tarinan 2000-luvun Kiinassa. Tarinassa yhdistyy yhteiskunnalliset teemat ja itämainen gangsteridraama. Elokuva on Jianin tähän mennessä kallein tuotos, joten odotettavissa on varmasti näyttävä elokuva, joka on kuitenkin riittävän maanläheinen.
Nico 1988 (2017): https://hiff.fi/elokuvat/nico-1988/
Nico on yksi pophistorian mielenkiintoisempia persoonia. Hänet tunnetaan lähinnä rocktähtien ja taiteilijoiden muusana, vaikka teki itsekin uraa laulajana ja taiteilijana. Susanna Nicciarellin ohjaama elokuva Nicosta tuo ehkä uutta näkökulmaa Nicon elämään. Se ei ole perinteinen elämäkertaelokuva, vaan siinä kuvataan Nicon elämää ja ajatuksia hänen viimeisellä kiertueellaan. Tanskalaisen Trine Dyrholmin roolisuoritusta on kehuttu. Hän ei imitoi Nicoa, vaan näyttelee tuoden rooliin omaa persoonaansa.
Leave no trace (2918): https://hiff.fi/elokuvat/leave-no-trace/
Debra Granikin ohjaama elokuva perustuu Peter Rockin My Abandonment-romaaniin. Elokuva kertoo sotaveteraani-isästä ja hänen tyttärestään ja heidän elämästään jossain syvällä Oregonin metsässä. Elokuva on saanut kehuja visuaalisuudestaan, näyttelijöistään ja syvällisestä tarinasta. The Guardian-lehden kriitikko Peter Bradshaw antoi elokuvalle täydet viisi tähteä.
Katja K.:n tärpit:
Zama (2017): https://hiff.fi/elokuvat/zama/
Ohjaaja Lucrecia Martelia on tituleerattu auteuriksi, yhdeksi lahjakkaimmista elokuvantekijöistä nykyaikaisessa niin sanotussa world cinema -kentässä ja verrattu muun muassa Latinalaisen Amerikan Terrence Malickiksi. Martelin elokuvia on sanottu uniikeiksi ja jäljittelemättömiksi. Zama on ohjaajan uusin pitkä elokuva liki vuosikymmeneen. Absurdi elokuva kertoo virkamies Diego de Zamasta, joka odottaa siirtoa kotikaupunkiinsa kolonialistisessa Etelä-Amerikassa. Elokuva perustuu Antonio Di Benedetton 1956 kirjoittamaan samannimiseen kirjaan.
M (2018): https://hiff.fi/elokuvat/m/
Varmasti kiinnostavimpia elokuvia joita tänä vuonna kotimaisilta tekijöiltä tulee. Anna Eriksson, joka paremmin tunnetaan laulajana, on tehnyt esikoisohjauksensa, lähes viisi vuotta kestäneen prosessin. Ohjauksen lisäksi Eriksson on tehnyt itse liki kaiken aina käsikirjoitusta, leikkausta ja äänisuunnittelua myöten. Hän myös näyttelee pääroolin. M purkaa myyttiä Marilyn Monroen ympäriltä ja käsittelee kuoleman ja seksuaalisuuden teemoja. Elokuva on aiemmin jo valittu muun muassa Venetsian elokuvajuhlien kriitikkojen kilpasarjaan ja se saa Suomen ensi-iltansa R&A -festivaaleilla. Mutta jos nyt missaat elokuvan festivaaleilla, älä huoli, se tulee elokuvalevitykseen myöhemmin!
First Reformed (2017): https://hiff.fi/elokuvat/first-reformed/
First Reformed kertoo uudessa seurakunnassa aloittavasta papista, joka kohtaa radikalisoituneen ympäristöaktivistin ja tämän tuskan maailman tilasta. Yli 70-vuotias Paul Schrader on pitkän linjan käsikirjoittaja-ohjaaja, jonka parhaimpiin töihin First Reformedin on sanottu nousevan. Kehuja on kerännyt etenkin Ethan Hawke, jonka on sanottu tekevän elämänsä roolin alkoholisoituneena pappina, jonka sisäinen kamppailu ja uskonkriisi upottavat miestä yhä syvemmälle polttavien ympäristökysymysten suohon. Elokuvaa on kuvailtu eksistentialistiseksi draamaksi painavista teemoista, ja ainakin trailerin perusteella odotan elokuvaa suuresti.
Sannan tärpit:
Mandy (2018): https://hiff.fi/elokuvat/mandy/
Panos Cosmatoksen toinen elokuva on saanut hurjia arvosteluja ja kommentteja somessa, eikä vain siksi että elokuva tuntuu keskittävän markkinointinsa vahvasti Nicholas Cagen höyrypäiseen karismaan. Mielenkiintoisin kuvaus, jonka elokuvasta olen lukenut, on että elokuva on kuin kaikki 1980-luvun synkkien fantasiapokkarien kansikuvat ja saman vuosikymmenen hevilevyjen kannet olisi läjätty yhteen ja surautettu blenderillä elokuvaksi. Cosmatoksen edellinen elokuva Beyond the Black Rainbow (2010) oli superhapokas 1970-luvun tieteiskuvastoa, vastakulttuuria ja 1980-luvun videomaailmaa yhdistelevä visuaalinen trippi. Mandysta on lupa odottaa jotain samanlaista, ehkä jotain vielä överimpää kokonaisuutta. Soundtrack on tänä vuonna kuolleen Jóhann Jóhannssonin viimeisimpiä sävellystöitä.
Vagabond (1985): https://hiff.fi/elokuvat/vagabond/
Vagabond (1985) – katso traileri täältä: https://youtu.be/73rzSNzjGF4
Yle Teema näytti juuri ranskalaisten elokuvien sarjassa Agnès Vardan Kasvot, kylät -dokumentin (katsottavissa vielä Yle Areenassa), jossa mainitaan myös myös R&A:ssa näytettävä Vagabond (Sans toit ni loi). Varda on tehnyt vuosien mittaan hyvin erilaisia elokuvia dokumenteista monenlaiseen fiktioon: Le bonheurin (myös katsottavissa Areenalla) satiirinen perheidylli ja henkilökuvat saivat rinnalleen myöhemmin vielä suorasanaisempaa epäkohtien nostamista esille. Vagabondissa päähenkilönä on päämäärättömästi kiertelevä Mona, reppureissari jonka elämästä valedokumentti kertoo takautumina.
Vagabond on festivaaleilla R&A Trailblazers -esityssarjassa, jonka muutkin elokuvat ovat varmoja laadukkaita valintoja. Sarjan elokuvista voin suositella melkein kaikkia, etenkin Hedy Lamarrin tsekkoslovakialais-itävaltalaista läpimurtoelokuvaa Hurmio (Ekstase, 1933) sekä Daughters of The Dustia (1991).
Hedy Lamarrista kertova dokumentti Bombshell: The Hedy Lamarr Story (2017) on muuten myös R&A:ssa. Esitystavaltaan se on perinteinen yhden ihmisen henkilökuva jossa kaivaudutaan kunnolla myös Lamarrin ansioihin langattoman tiedonlevityksen salaustekniikan keksijänä.
The Green Fog (2017): https://hiff.fi/elokuvat/the-green-fog/
Guy Maddinin ja Evan Johnsonin viimeisimmät elokuvat ovat olleet kollaaseja ja kuvitelmia muista elokuvista, kooten jotain uutta tuntemattomista palasista. The Green Fog (2017, ohjaajana myös Galen Johnson) pyörittää asetelmaa tällä kertaa eri suuntaan: voiko elokuvien (sekä tv-sarjojen) palasista koota uudelleen tunnetun elokuvan?
Elokuvan nimi viittaa Hitchcockin Vertigo-elokuvassa näkyvään vihreään hallusinaation usvaan jonka päähenkilö Scottie näkee elokuvan huippukohdassa. The Green Fog rakentaa uuden Vertigon toisilla San Franciscoon sijoittuneilla pätkillä, monessa kohtaa erittäin hauskasti.
Elokuva toimii onneksi myös näkemättä Vertigoa (jota Guy Maddin kuvailee ultimaattiseksi male gaze -elokuvaksi), mutta se on silti helpompi ymmärtää jos edes tietää suurin piirtein mitä tulee tapahtumaan. Itselleni iso hupi elokuvaa katsoessa oli yrittää bongailla ja pysyä perässä mistä elokuvista käytetyt palaset olivat.
Helsinki Mansplaining Massacre (2018): https://hiff.fi/elokuvat/kotimainen-kilpailu-2/
Lyhyt suosittelu vielä lyhäripuolelta! Mansplainauksen kauhuksi muuttava Helsinki Mansplaining Massacre on nähtävissä kotimaisten lyhytelokuvien kilpasarjan kakkosnäytöksessä. Tyylilaji on kauhuparodia ja mukana on jopa öristen miesselittävä Vesa-Matti Loiri.
Postauksen kuvamateriaalit: Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali.
