Diaries of a Spaceport Janitor

Alustat : PC, Mac, Linux
Kehittäjä: Sundae Month
Julkaisija : tinyBuild
Genre : kasuaali, epäseikkailu, simulaatio

 

Rakas roskapäiväkirja

 

Diaries of a Spaceport Janitor on ihmeitä rönsyvälle avaruusasemalle sijoittuva sympaattinen duunisimulaatio. Sen päähenkilö on sini-ihoinen roskia keräilevä tyttöpeto, jonka päivät toistavat samaa kaavaa. Pako köyhyydestä tuntuu kaukaiselta haaveelta, eikä vähiten siksi että arkea varjostaa mystinen kirous, josta pitäisi päästä eroon.
Diaries of a Spaceport Janitor kuvaa itseään anti-adventure -peliksi. Epäseikkailu on erinomainen sana kuvamaan paikoin hieman eksyttävältäkin tuntuvaa pelikokemusta.

Peli on pohjimmiltaan yksinkertainen. Nosta roska maasta. Polta roska. Toista tätä koko päivä. Mene yöksi kotiisi nukkumaan. Herää. Nosta roska maasta. Polta roska. Toista ad nauseum. Pelimekaniikasta saa nopeasti kiinni, mutta pelin tarkoitus tuntuu aluksi epäselvältä. Eikö pelissä tehdä muuta kuin polteta roskia? Pieniä vihjeitä seuraamalla tarina alkaa kuitenkin avautua ja päämäärät selkenevät. Pian käy melko selväksi, ettei pelin päähenkilö ole mikään perinteinen sankari. Uskalias visiitti viemäreihin päättyy huonosti.

Sen siitä saa kun poikkeaa rutiineista. Nyt on löydettävä roskaiselta avaruusasemalta joku – mielellään siis joku oikea seikkailija – joka osaa kumota kirouksen. Ellei joku sitten haluaisi ostaa valtavan ilmassa kelluvan kallon, joka seuraa kiinteästi kannoilla ja rähisee tasatunnein?

 

Yhden roska on toisen aarre

 

Ryhdyn selvittämään sotkua ja puhuttamaan jokaista vastaantulijaa siinä toivossa, että joku tietää mölisevistä kalloista jotain.

Pelialue on jaettu muutamaan teemoitettuun kortteliin ja se tuntuu isommalta kuin onkaan. Suunnista on helppo mennä sekaisin siitä huolimatta, että värikkäät nuolet näyttävät tien. Avaruusasema on kiireinen; monenmoisista ihmeistä notkuvat kauppakujat saavat mielikuvituksen liikkeelle. Juuri tällaiseen ympäristöön kuvittelisi mahtuvan lukemattomia tarinoita ja seikkailuja. On mielenkiintoista katsoa moista yltäkylläisyyttä vaihteeksi sellaisen hahmon kautta, jolla ei ole mitään resursseja seikkailla itse tai muutenkaan päästä sinne, minne varakkaammat avaruuskansalaiset kävelevät nokka pystyssä.

Visuaalisesti peli on puuroisesta resoluutiosta huolimatta kuin päivä karkkikaupassa. Pikselitaide ja kolmiulotteinen pelimaailma sulautuvat yhteen nerokkaasti. Neonkyltit, pastellivärit ja toinen toistakin hassummat pienet avaruusvipeltäjät näyttävät somilta, vaikka pelin taustavire on melankolinen. On vaikea olla hymyilemättä yksityiskohdille, kuten taikapikseleitä kauppaaville, parrakkaille tonttukeijuille tai avaruusolennolle, joka näyttää leivänpaahtimen ja kissan lemmenlapselta. Pelin musiikit ovat synkassa höpsähtäneen hahmosuunnittelun kanssa ja jäivät soimaan päähän.

Peliä pelatessa katse hakeutuu välittömästi roskiin. Kaduilla on vaikka mitä zontaa: kynttilänpätkiä, romumetallia, johtoja, lasia, taikapikseleitä, tähtikarttoja… ja kertaalleen käytettyä paritteluvahaa? Yääh, haluanko edes tietää? Roskia voi kantaa mukanaan ja yrittää kaupitella eteenpäin. Hylättyjen tavaroiden mikrokosmos on vähintäänkin yhtä kiehtova kuin vastaan köpöttelevien moniväristen ja -silmäisten hahmojen ja heidän palvomiensa jumalhahmojen kirjo.

Jokaista kerättyä ja tuhottua roskaa vastaan peli palkitsee vähäpätöisellä määrällä krediittejä, jotka juuri ja juuri riittävät elämisen perusedellytyksiin. Näitä välttämättömyyksiä ovat ruoka, lääkkeet ja sosiaalista sukupuoli-identiteettiä muokkaavat ja ehostavat piristeet. Nälkäisenä ei voi mennä nukkumaan ja ilman lääkettä saattaa käyttää huomattavan osan päivästä oksentamalla kengilleen (mitäs söit kadulle tipahtanutta ruokaa).

Haastetta lisää se, että aika ajoin päähenkilön keho alkaa dysforian iskiessä tuntua väärältä. Perspektiivi vääristyy, kauppiaiden puheista ei saa selvää ja silmissä sumenee. Kaikki tämä on korjattavissa helposti syöttämällä krediittejä automaatteihin, joita on ripoteltu ympäri avaruusasemaa. Olo helpottuu, mutta hinnat kirpaisevat.

 
Onneksi roskien seasta voi myös löytyä aarteita, joita voi yrittää kaupitella lukemattomille eri tuotteisiin erikoistuneille myyjille. Joskus käy tuuri ja armelias myyjä pulittaa hyvän hinnan pulleasta linnunmuotoisesta uhrikynttilästä tai kaistaleesta keltaista kangasta. Luukulta toiselle juokseminen vie aikaa ja päivät tuntuvat kovin lyhyiltä siihen nähden, miten paljon rahaa pitäisi raapia kasaan.

Rahan lisäksi pelissä voi kerätä onnea, joka on jonkin sortin henkistä valuuttaa. Onnea saa helpoiten rukoilemalla avaruusolentojen kiinnostavia jumalia, joista pelaaja saa pelin aluksi valita oman suojelusjumalansa.

Opin nopeasti, että syömällä aivan tietynlaista moskaa saan onnipisteitä. Onnea voi myös menettää esimerkiksi noukkimalla mukaansa huonoa onnea tuottavia esineitä. Onnen merkitys jäi minulle hieman epäselväksi, mutta oletan että se olisi ennen pitkää valjennut samalla tavalla kuin rahan keräämiseen liittyvät jipot. Raha kiinnosti käytännön syistä enemmän. Taidan olla sisimmältäni sittenkin saastainen kapitalisti enkä pohtiva teologi. Nälkäisenä ei muutenkaan jaksa rukoilla.

 

Illaksi kotiin

 

 
Illan hämärtyessä pelimaailma täyttyy uhkaavista tummista hahmoista, jotka partioivat katuja aseet kourassa ja pitävät huolta siitä, että ulkonaliikkumiskieltoa noudatetaan. Pelaaja tuntee helposti olonsa pieneksi, sillä nämä kaverit potkivat päähän pienempiä ja tyhjentävät taskut arvotavarasta. On parasta luikkia kotiin ja pian.

Kotona ei ole juuri mitään, paitsi sänky ja kirstu, jonne voi sulloa jonkin verran tarpeelliseksi kokemaansa tavaraa. Joka aamu kotona oleva raha- ja rukoilupaneeli kertoo senhetkisen saldon. Aluksi vaikuttaa siltä, että kaikki päivät ovat samanlaisia, mutta harjaantunut silmä alkaa huomata joitain eroja. Parhaat päivät ovat juhlapäiviä, jolloin ulkonaliikkumiskieltoa ei ole ja kaduilla voi rillua koko yön. Tarkan avaruusmarkan vartija voi jemmata kynttilöitä reppuun ja myydä niitä juhlaväelle hyvään hintaan. Festaripäivän jälkeen kadut luonnollisesti vellovat roskista.

Diaries of a Spaceport Janitor tallentaa pelitilanteen aina kun pieni roskankerääjä menee nukkumaan. Pelin nimi juontuu siitä, että päivän päätteeksi pelaaja voi kirjoittaa merkinnän päiväkirjaan. Itse heittäydyin paikoin suorastaan runolliseksi ja kirjoitin roska-aiheisia haikuja. Peli antaa sitä enemmän, mitä enemmän siihen heittäytyy mukaan. Värikylläiseen kurjuuteen eläytyminen tekee pelistä oudolla tavalla nautinnollista, mutta pelin taustatarina asettaa kuitenkin joitain selkeitä tavoitteita rahan keräämiselle ja tiettyjen esineiden tai hahmojen etsimiselle, joten kaikkia tarinallisia puitteita ei tarvitse larpata päästään.

Tämä pikku indie-helmi ole pelinä kovin pitkä niin kauan kuin pelaaja pysyy kärryillä siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Peli ei juuri selittele tai kommentoi tapahtumia. Pelihahmojen välinen kommunikaatio on myös viehättävän minimalistista.

Vastaantulijoita voi ja kannattaakin haastatella, mutta kannattaako oikeasti kerätä kotiinsa kymmenen sinistä timanttia? Kannattaako kaikkea syömäkelpoiselta vaikuttavaa syödä? Ja onko siitä oikeasti jotain hyötyä, että pudottaa onnea tuottavan kiven lähelle virtaavaa vettä? Miksi silmämunan syömällä kameran perspektiivi muuttuu? Pelin henki tuntuu paikoin olevan se, ettet voi tietää mitä tapahtuu ennen kuin kokeilet. Koska repun tila on rajallinen, on myös tehtävä kipeitä päätöksiä: otanko mukaan onnenkeksin vai kolmen silmän silmälasit?

Pelin tekijät ovat antaneet sisältövaroituksen liittyen esimerkiksi sukupuoli-identiteettiä koskevaan dysforiaan ja siihen, että jotkut kaduilla lonnivat taustahahmot saattavat ehdotella rivouksia. Peli etäännyttää ulkoavaruudellisella monimuotoisuudellaan ja on niin aseistariisuvan söpö, että kun kadunkulmassa norkoileva lötkö kysyi minulta voinko tehdä “sen-yhden-jutun-jota-kaltaisesi-avaruusolennot-tekevät”, kesti hetki yhdistää tunkeileva ehdotus kaikenlaisiin tosimaailman lötköihin.

Diaries of a Spaceport Janitor on kiinnostava pikku herkkupala, joka erottuu joukosta ja jää mieleen. Pelin teemoja ovat uskonto, onni, sukupuoli, raha ja sen puute, mutta tulkinta siitä, mitä peli oikeastaan haluaa sanoa, jää pelaajalle. Suosittelen lämpimästi peliä kaikille roolipeleistä pitäville, jotka haluavat kokeilla jotain erilaista eivätkä turhaudu päämäärättömästä harhailusta. Pelihahmon rooliin eläytyminen on melankolista mutta palkitsevaa.

 

Tiivistelmä

 

Diaries of a Spaceport janitor on yhtä aikaa syötävän soma ja oudon lannistava sukellus köyhän avaruusduunarin elämään. Raavi rahaa välttämättömyyksiin äläkä syö ihan kaikkea mitä kiireisen avaruusaseman kaduilta löydät.

Saldoa nostaa:

+ Aidosti omalaatuinen.
+ Sympaattinen ilme ja äänimaailma.
+ Roskien keräily koukuttaa.

Saldoa laskee:

– Lyhyt peli olisi voinut jatkua vielä pidempään!
– Kaupungin alla olevaa viemäriverkko tuntui tyhjältä. Olisi voinut hyödyntää enemmän.

Arvosana

 
 
**********
Peli oli arvostelijan itse hankkima.