Nörttitytöt

Ropecon, tuo monille nörteille niin rakas tapahtuma, tehdään kokonaan vapaaehtoisvoimin. Kun olin menossa ensimmäiseen Ropeconiini, lähinnä tanssimaan historiallisia tansseja, huomasin yhtäkkiä lupautuneeni mukaan työvoimaan. Huhuilua näin yliopiston roolipeliyhdistyksen kautta ja tuntui hauskalta idealta kokeakin Ropecon myös tekijän silmin. Sillä tiellä olen yhä.

Ensimmäinen coninakkini oli toimia ovella lipunmyynnissä. Tein yövuoroa niin lippuja ei kovasti tarvinnut myydä, vaan lähinnä tsekata, että kaikilla oli rannekkeet. Se yö, jonka ovella istuin jäi mieleen varmaan ikuisesti. Otaniemi oli lämmin ja ovi pidettiin auki koko yön. Näin saimme työparini kanssa mukavan kevyen tuulen ovelle, jossa oli varmaan mukavin paikka viettää sinä kuumana kesäyönä, vähän niin kuin yöt nytkin. Vaikka Otaniemeen onkin välillä ikävä, niin sitä tuskaisaa kuumuutta en kaipaa, josta on päästy eroon Messukeskukseen siirtymisen jälkeen kun ilmanvaihto toimii paremmin.

Tuon yhden yön aikana kuuntelimme järjestyksenvalvojien juttuja radiopuhelimista. Milloin missäkin oli demoniongelmia tai kadonnut yksisarvinen. Yhdessä vaiheessa ovelle pelmahti henkilö, joka larppasi keisarin uusia vaatteita. Onneksi ranneke kuitenkin löytyi. Ja niin löytyi henkilölle myös parempia vaatteita, koska vaikka Ropeconissa asu on vapaa, niin pakollinen.

Parasta kuitenkin työntekijänä ollessa oli se fiilis. Oven vieressä hengasi myös narikka ja heitimme väsynyttä juttua koko yön ja pidimme toisiamme hereillä. Jotkut hakivat takahuoneesta kahvia ja naposteltavaa muillekin, jotta jaksettiin koko yö. Yhteisöllisyys oli mahtavaa ja tuntui siltä, että coni oikeasti tehtiin yhdessä.

Kuvaaja Tuomas Puikkonen

Näin se on vieläkin, yli 10 vuotta sitten tuosta ensimmäisestä lipunmyyntihommasta. Aina on Ropeconista löytynyt hommia, joihin tarvitaan työntekijöitä ja aina siellä on ollut mahtavaa! Näin toivon olevan edelleen, koska Ropecon on edelleen Euroopan suurin pelkästään vapaaehtoisvoimin toteutettu tapahtuma. Siksi se tarvitsee myös uusia vapaaehtoisia mukaan.

Nörttitytöt ovat olleet mukana tekemässä Ropeconia jo vuosia. Meidät voi bongata Ropeconin turvasatamasta, johon kaikki ovat tervetulleita hengähtämään. Nyt kuitenkin Ropecon kaipaa vielä kovasti myös muita mukaan tekijöiksi ja työvoimahaku on vielä käynnissä. Etenkin seuraavat paikat kaipaavat työntekijöitä:

  • majoitus (täällä valvotaan, että majoituksessa kaikki sujuu hyvin)
  • info (kävijöiden neuvonta ja opastus, tähän neuvotaan ja opastetaan)
  • pelitiskit (Ropeconin ydintä! Peleihin ilmoittautuminen ja niiden valvonta. Mahdollistat täällä pelaamisen ja pääset näkemään mitä kaikkea pelataan)
  • tekniikka (tekninen tuki)
  • lipunmyynti (just sitä eli ovella lippujen myyminen ja tarkastus)
  • narikka (just sitä)
  • Juoksijat (ohjelmajärjestäjien apuna toimiminen, jos vaikka videotykki hajoaa niin juoksija hakee apua, ettei ohjelmajärjestäjän tarvitse)
  • Myös monta muuta! Tsekkaa kaikki https://2018.ropecon.fi/vapaaehtoisille/tyovoimahaku/

Niin, ja tosissaan vapaaehtoiseksi ei tarvitse ryhtyä ilman jotain korvausta. Jos vapaaehtoishommia tekee 10 tuntia (4h + 4h vuoroa ja 2 h päivystystä), niin saa viikonloppurannekkeen ilmaiseksi. Myös lyhyempiä vuoroja voi toki tehdä, joista voi saada päivärannekkeen tai ainakin muut työntekijäedut. Mutta se paras etu on edelleen, että pääsee tutustumaan muihin conin tekijöihin ihan eri tavalla kuin pelkästään kävijän silmin. Työntekijöille on erikseen omat infot, koko conin ajan työntekijähuone, jossa on loputon määrä kahvia, limua ja välipalaa. Sekä tietenkin Ropeconin kaato conin jälkeen.

Eli nyt jos kiinnostaa lähteä vielä mukaan tekemään Ropeconia, niin ilmoittaudu työvoimaksi täällä! https://kompassi.eu/events/ropecon2018/signup

Toivottavasti nähdään conissa ja myös tehdään sitä yhdessä!