Moni kissoista kertova kirja kertoo kissoista ja niiden historiasta pintapuolisesti ja samat asiat toistuvat melkein jokaisessa kissakirjassa. Kuinka kesyt kotikissat ovat lähtöisin villikissoista, mistä mikäkin rotu on saanut alkunsa, mitkä ovat minkäkin rodun määritelmät jne. Vuonna 2016 ilmestynyt Petri Pietiläisen Kissojen maailmanhistoria on kuitenkin virkistävä poikkeus.
Kissojen maailmanhistoria käy todellakin läpi maailmanhistorian. Kirja alkaa esihistorian kissapedoista ja päätyy nykypäivän kissakuviin, videoihin ja kissajulkkiksiin. Kirjassa on todella paljon myös uskonnoista asiaa, joka voi hämmentää kun kyseessä kissoista kertova kirja. Tulee kuitenkin huomioida se, kuinka paljon uskonnot ovat vaikuttaneet ihmisten historiaan, niin miksi ne eivät olisi vaikuttaneet myös kissojen historiaan. Historian ja uskontojen kautta käy kuitenkin ilmi se, miten villikissa kesytettiin rakkaaksi lemmikkikissaksi.
“Voisi sanoa, että kissa on onnistunut ihmisen kesyttämisessä omaksi seuralaisekseen täydellisesti.” (Pietiläinen, s. 20)
Kirjaa lukiessani, huomasin että paneuduin eniten juuri uskontojen kautta selitettyyn kissojen historiaan. Mielenkiintoista oli, että kun toisissa uskonnoissa kissoja palvottiin jumalten tavoin, toiset uskonnot kielsivät kissat kokonaan, jopa kissavainoja tapahtui, varsinkin keski-ajalla. Lisäksi todella monessa uskonnossa myös kissat ja naiset/naisellisuus yhdistettiin toisiinsa.
300 sivuun mahtuu todella paljon tietoa. Kuvia, valitettavasti, on vain muutamia ja nekin niputettuna kolmeen eri kohtaan. Kappaleiden välissä oli myös mukavasti erillisiä tietopaketteja tai tarinoita, esimerkiksi sivulta 131 löytyy tietopaketti tähtitaivaasta ja kissoista. Kirjan lopussa on vielä hyvä “Lähteet ja lisälukemista” osio, johon todellakin tulen vielä jossakin välissä paremmin tutustumaan.
Teos saatu blogille ilmaisena arvostelukappaleena.