Tein marraskuussa 2016 Nörttityttöihin jutun Youtube-kanavan perustamisesta ja pelivideoista. Siihen aikaan pelasin kanavallani käytännössä pelkästään Hearthstonea. Syksyllä 2017 aloin kuitenkin kyllästyä siihen, ja päätin etsiä muita pelejä kanavalleni. Pelibudjettini on varsin rajallinen, joten selaankin usein Steamin indie-osastoa, josta löytyy mielenkiintoisia tuotteita testattavaksi parhaimmillaan vain muutamalla eurolla. Tässä jutussa esittelen joitain viimeaikoina löytämiäni, kohtuu tuoreita indie-helmiä.
Doki Doki Literature Club Team Salvato, syyskuu 2017, Genre: Visual novel, deittailusimulaattori, psykologinen kauhu (ilmainen)
Doki Doki Literature Club oli loppuvuoden 2017 sensaatio, ja joka ikinen let’s play -kanava on tehnyt siitä videosarjan. DDLC:n juju on sen pettävä ulkonäkö. Päälle päin peli näyttää perussöpöltä visual novel -peliltä, jossa deittaillaan perussöpöjä animetyttöjä. Peli kuitenkin alkaa vakavalla sisältövaroituksella, ja sen enempää spoilaamatta, varoitus kannattaa ottaa tosissaan. Puolivälin jälkeen peli nimittäin heittää pelaajan odotukset ikkunasta ja tarina alkaa saada varsin ahdistavia piirteitä. Täyden elämyksen saa, kun pitää pelatessa pelin tiedostokansion auki – sinne ilmestyy kaikkea jännää.
http://store.steampowered.com/app/698780/Doki_Doki_Literature_Club/
Bendy and the Ink Machine TheMeatly Games, ensimmäinen luku julkaistiin huhtikuussa 2017, genre: kauhu, seikkailu, puzzle (ensimmäinen luku ilmainen, loput 5,99€/luku)
Bendy and the Ink Machine on toinen viime vuoden hitti. Ensimmäinen luku peliin julkaistiin noin vuosi sitten, ja tätä kirjoittaessani neljännen luvun julkaisun pitäisi olla ihan nurkan takana. Bendy and the Ink Machine sijoittuu hylättyyn animaatiostudioon, ja sen visuaalinen ilme jäljitteleekin 1930-luvun piirrosanimaatioiden tyyliä. Protagonisti Henry palaa 30 vuoden jälkeen vanhaan työpaikkaansa, jonka seiniltä löytyy pahaenteisiä graffiteja ja käytäviltä suolistettuja piirroshahmoja. Henry käynnistää mustekoneen ja vapauttaa siinä sivussa Bendy-demonin, ja eksyy paetessaan entistä syvemmälle studion uumeniin. Studion työntekijöiden päiväkirjanauhoitukset antavat vihjeitä siitä, mitä studiossa oikein on tapahtunut, ja miksi Henry ylipäätään kutsuttiin sinne. Bendy and the Ink Machine on inspiroinut lukuisia faniteorioita sekä useita loistavia musiikkikappaleita (mm. DAGames, TryHardNinja). Kauhuelementtien puolesta BATIM on aika kesy, joskin itsestään ilmestyvät ja häviävät Bendy-pahvikuvat ovat aika karmivia, eikä jump scareilta täysin vältytä.
http://store.steampowered.com/app/622650/Bendy_and_the_Ink_Machine/
Tokyo Dark Cherrymochi, syyskuu 2017, genre: psykologinen kauhu, mysteeri, seikkailu (17,99€)
Tokyo Dark on henkilökohtainen suosikkini tällä listalla. K18-merkinnällä varustettu japanilainen kauhupeli yhdistää murhamysteeriä, visual novellin kerrontatapaa ja hitaasti hiipivää ahdistusta. Pelin päähenkilö on etsivä Ayami Ito, joka alkaa selvittää työparinsa/puolisonsa murhaa. Mielenkiintoista murhassa on se, että Ito itse ampui murhaajan puolta vuotta aikaisemmin. Tokyo Dark ei anna mitään anteeksi, kerran tehtyä päätöstä ei voi perua, ja esimerkiksi kaikkia dialogivaihtoehtoja ei voi käydä läpi. Pelaaja joutuu jatkuvasti tarkkailemaan Iton mielenterveyttä (sanity), tutkimiskykyä (investigation), ammattimaisuutta (professionalism) ja neuroottisuutta (neurotism), sillä ne vaikuttavat oleellisesti siihen, mitä vaihtoehtoja pelaajalla on käytössä ja miten ympäristö Itoon suhtautuu. Esimerkiksi jatkuva edestakaisin kulkeminen, kaiken klikkaaminen ja asioiden varmistaminen lisää Iton neuroottisuutta, mikä puolestaan kiihdyttää mielenterveyden menetystä. Mielialalääkkeillä sanityä saa takaisin, mutta se vaikuttaa negatiivisesti Iton kykyyn havainnoida ympäristöään. Erityismaininta loistavasta soundtrackista.
http://store.steampowered.com/app/687260/Tokyo_Dark/
Your Royal Gayness Lizard Hazard Games, tammikuu 2018, genre: simulaatio, visual novel, parodia, seikkailu (14,99€)
Your Royal Gayness oli esillä Nörttitytöissä, kun sen kehitys oli vielä kesken. Valmis peli julkaistiin tammikuussa. Nuori prinssi pääsee kokeilemaan kykyjään hallitsijana, ja hänellä on 60 päivää aikaa uudistaa valtakuntaansa pysytellen samalla visusti kaapissa homoutensa kanssa. Tavoitteena on torjua naapurivaltakuntien prinsessojen kosinnat uskottavasti ja pitää samalla tavallinen kansa sekä aateliset tyytyväisinä ja uskollisina. Pelin idea on varsin simppeli, mutta tarinaa ja erilaisia hahmoja on runsaasti, ja pelaaja pääsee tutustumaan paitsi prinssiin, myös tämän parhaaseen ystävään sekä luotetuimpiin neuvonantajiin. Your Royal Gayness on hyvänmielen peli, jonka huumori on lempeää ja lämminhenkistä.
http://store.steampowered.com/app/765210/Your_Royal_Gayness/
Haste Heist Team RUN, helmikuu 2018, genre: strategia, seikkailu, action, puzzle, side scroller (9,99€)
Haste Heist on tämän listan toinen suomalaistuote. Pelaaja on mestarivaras Riley, joka ensitöikseen pakenee vankilasta. Sen jälkeen Riley alkaa tehtailla toinen toistaan monimutkaisempia ryöstöjä, joiden kohteina on niin museota kuin casinoa. Idea on jälleen kerran varsin yksinkertainen: hiippaile sisään, varasta tavaraa ja hiippaile ulos. Todellisuus on kuitenkin huomattavasti vaikeampi, ja lisähaastetta peliin saa, kun yrittää läpäistä tason mahdollisimman nopeasti tai/ja varastaa mahdollisimman paljon. Tasojen välissä olevat lehtiartikkelit ja sosiaalisen median keskustelut tuovat syvyyttä maailmaan ja tarinaan.
http://store.steampowered.com/app/743360/Haste_Heist/
A Case of Distrust The Wandering Ben, helmikuu 2018, genre: mysteeri, seikkailu, visual novel (14,99€)
A Case of Distrust on ehdoton hankinta kaikille neiti Fisherin faneille. Tekstipohjainen, graafisesti hyvin pelkistetty peli sijoittuu San Franciscoon vuonna 1924. Pelin päähenkilö on Phyllis Malone, yksityisetsivä, jonka asiakas murhataan ja Malone päättää selvittää murhan. Peli etenee käytännössä pelkästään juttelemalla ihmisille, joten peli pysyy kiireettömänä ja leppoisana. Kuten kunnon etsiväpeliin kuuluu, kaikilla on jotain salattavaa, ja Malonen täytyy muistiinpanojensa avulla saada todistajat kiinni valheesta. Myös tämän pelin musiikki on kerrassaan mainio.
http://store.steampowered.com/app/717610/A_Case_of_Distrust/
The Sexy Brutale Cavalier Game Studios ja Tequila Works, huhtikuu 2017, genre: seikkailu, mysteeri, puzzle (19,99)
The Sexy Brutale ei nimestää huolimatta sisällä yhtään seksiä. Brutaaliutta kuitenkin löytyy, sillä tämäkin peli sisältää murhia. Ratkaisemisen sijaan ne kuitenkin pyritään estämään. The Sexy Brutale -kartano elää saman päivän uudestaan ja uudestaan. Pelaajan tehtävänä on aikamatkustuksen avulla estää kymmenen erilaista murhaa. Apunaan hänellä on mystinen taskukello sekä pelastamiltaan ihmisiltä saamat erikoiskyvyt. Jälleen kerran, musiikki on loistavaa ja visuaalinen ilme ihastuttavan värikäs. Ja kuten hyvässä murhatarinassa, myös tässä on lopussa yllättävä käänne. Peliarvostelija Jim Sterling nimesi The Sexy Brutalen vuoden 2017 parhaaksi indie-peliksi.
http://store.steampowered.com/app/552590/The_Sexy_Brutale/
Kuvalähteinä käytetty pelien pressimateriaaleja ja itse otettuja screenshotteja (Doki Doki Literature Club ja The Sexy Brutale)
Ja Bendy and the Ink Machine chapter 4:n julkaisupäiväksi on tänään varmistunut 28.4.2018. Hypetys maksimus 😀