Amarnasta löytynyt muinainen egyptiläinen vessa. Istuimen alla lienee ollut astia, joka on tyhjennetty jonnekin muualle. Ajoitus n. 1350 eaa. Kuvan lähde: Wikipedia Commons.

Kakkatrivia:
Minkä näköiset vessanpytyt olivat huippusuosittuja 1700-luvun Ranskassa?
1: Kirjoiksi naamioidut
2: Kalan muotoiset
3: Kuninkaan valtaistuinta jäljittelevät
(Vastaus selviää lukemalla tämän artikkelin.)

Lääketieteellinen Papyrus Ebers (n. 1550 eaa), reseptit 462 ja 471:

“(Resepti) kulmakarvojen harmaantumista vastaan: (sekoita keskenään) hunajaa, karvaskurkun nestettä, krokotiilin kakkaa. Sen jälkeen pese pää tällä kolmen kuukauden ajan. Sen jälkeen tee (lopputulos) kestäväksi nukkumalla (lääke päässä) joka päivä.”

“Toinen resepti hiusten värjäämiseksi mustaksi: vuoltu(?) öljy, gasellin kakkaa, virtahevon öljyä. Sekoita yhteen. Levitä.”

Muinaiset egyptiläiset rakastivat kakkaa kaikesta päätellen. Silmätulehdus? Kakkaa silmään! Palovamma? Kakkaa päälle! Tarpeeksi lapsia? Krokotiilinkakka vaginassa estää raskauden! Modernin lukijan silmään nämä muinaiset egyptiläiset lääketieteelliset reseptit ovat hieman arveluttavia. Kuka kulkee kakka päässä kolmen kuukauden ajan? Mutta kuten edesmennyt opettajani sanoi, ennen deodorantin keksimistä tämä on saattanut olla oikeasti parannus aiempaan. Myös silmään tungettu kakka saattaa selittyä sillä, että ohjeessa käsketään käyttää pienen lapsen kakkaa. Vastasyntyneillä lapsilla on lapsenpihkaksi kutsuttu “kakkatulppa” pyllyssä, ja se saattaa sisältää jotain, mikä tehoaa tulehdukseen. Krokotiilinkakka vaginassa saattaa toimia harvinaisen hyvin estäen sukupuoliyhteyden kokonaan!

Kakkaa on käytetty lääketieteessä muuallakin kuin vain muinaisessa Egyptissä. Erikoista on, että varsinkin kakka vaginassa tuntuisi olevan laajalle levinnyt tapa raskauden ehkäisyssä. Tietysti muualta ei välttämättä löydy krokotiileja, joten muidenkin eläinten, kuten hevosten, kakka on ajanut saman asian. Yhden lääketieteellisen kakan voi löytää Tallinnan apteekkimuseosta, jossa on esillä koirankakka lasipurkissa. Valitettavasti en muista, mihin vaivaan kyseistä kakkaa käytettiin. Tietenkin kakkaa käytetään edelleen lääketieteessä esimerkiksi ulosteensiirrossa. Jos potilaan vaivat johtuvat suoliston epäterveestä bakteeritasapainosta, ulosteensiirrossa terveen henkilön hyvät suolistobakteerit siirretään sairaalle henkilölle.

Roomalainen vessa. Huomaa vessojen edessä kulkeva kouru, jossa on kulkenut puhdasta vettä. Kuvan lähde: Wikipedia Commons.

Yleensä muinaisuudessa kakka on kuitenkin ollut ei-toivottavaa ainetta, kuten nykyaikanakin. Näin kakan historiaan perehtyneenä vaikuttaisi, että yleensä kakassa on ollut ongelmallista lähinnä haju. Ennen bakteerien löytymistä ja ennen kuin ymmärrettiin, miten ne liittyvät sairauksien syntyyn, kakkaa ja pissaa ei osattu varoa kuten nykyään. Ihmisillä on kuitenkin ollut erilaisia käytössääntöjä kautta aikojen, jotka ovat perustuneet juurikin siihen, että kakka suussa ei ole hyvä juttu. Esimerkiksi toinen käsi on ollut varattu pyyhkimiseen ja toinen käsi syömiseen, tai että ruoka ei ole saanut koskea maahan, sillä ennen viemäröintiä kakka saattoi kulkeutua esimerkiksi jalkapohjissa ruoanvalmistusalueelle saakka.

Kakan historiaa ei ole juuri tutkittu, mutta vessojen historian kautta meille selviää osa kakan kulttuurihistoriasta. Mielenkiintoista on se, että Rooman valtakunta oli huimasti ajastaan edellä ainakin mitä vessoihin tulee. Akveduktien avulla kaupunkeihin saatiin vettä, jota käytettiin myös vessoissa. Nerokkaasti suunniteltujen vessojen jatkuvasti virtaava vesi vei mennessään kaupunkilaisten pökäleet, ja toinen vesikouru mahdollisti muun muassa käsien ja intiimialueiden pesemisen. Vessat olivat julkisia tiloja ja ihmiset istuivat rivissä marmorisilla penkeillä, joissa oli pyllynmentävä aukko suunnilleen suomalaisten puuvessojen tyyliin. Roomaa lukuunottamatta vessat toimivat yleensä lihas- tai painovoimalla. Rooman valtakunnan kaaduttua akveduktien kunnossapito jäi, ja veden lisäksi myös vessakulttuuri teki paluun vanhaan.

Olavinlinnan torneissa näkyvät ulokkeet ovat linnan huusseja. Joissain linnoissa “poistoputket” ovat linnan seinien sisällä. Näissä tapauksissa nämä poistoputket piti välillä pestä käsivoimin. Yök! Kuvan lähde: Wikipedia commons.

Lihasvoimin toimivat vessat tarkoittivat tietenkin käymälöitä, joiden tuotokset kannettiin kauemmaksi tai käytiin kippaamassa läheiseen ojaan tai suoraan kadulle ikkunasta ulos. Painovoimalla toimivassa vessassa uloste päätyy kuiluun tai sillan yli suoraan jokeen. Koska tällainen painovoimalla toimiva vessa oli aina avoin, ne olivat yleensä sangen vetoisia, ja luksusversioissa vessa olikin sijoitettu savupiipun lähelle, jolloin se lämmitti mukavasti takamusta ja istuinta. Keskiajalla vessassa käytiin joskus yksin, mutta usein yhdessä. Joissain tapauksissa vessat oli sijoitettu vastakkain mahdollistaen mukavat vessakeskustelut. Toisissa tapauksissa vessat oli sijoitettu saman poistoaukon ympärille niin, että jokainen sai pinnistellä rauhassa pöntöllä. On tietysti mahdotonta sanoa, oliko näissä suunnitelmissa ajateltu vessavierasta vai johtuiko valittu ratkaisu arkkitehtonisista vaatimuksista. Jos rakennuksen, kuten luostarin, alitse kulki joki, vessat sijoitettiin siten, että ulosteet päätyivät suoraan virran vietäväksi. Kakkaa saatettiin myös kerätä tynnyreihin, sillä piiritystilanteessa pitkään muhinut tynnyrissä kypsytetty kakka oli tehokas ase. Sellaisen kun sinkosi keskelle vihollisjoukkoja, ihmiset pyörtyilivät hajusta.

Saksalainen linnan seinustassa oleva vessauloke, josta kakka on tipahdellut todennäköisesti suoraan puutarhaan. Nykyään alla on asfalttia, kuten näkyy tästä kuvasta. Kuvan lähde: Wikipedia Commons.

Myös linnoitusten ulkopuolella ihmiset kävivät vessoissa. 1100-1300-luvuilla Englannissa oli olemassa jo julkisia vessoja. Tiedämme tämän asiakirjoista, joissa ihmisiä oli esimerkiksi ryöstetty heti heidän astuttua ulos julkisesta vessasta. Yksityiskoteihin oli saatettu myös rakentaa linnatyylinen vessa, josta ulosteet päätyivät pihaan tai johonkin astiaan, josta ne kuljetettiin muualle. Mustan surman jälkeen ihmiset kokivat jonkinlaisen herätyksen ja alkoivat kaivaa pihoilleen kakkakuoppia, jotka tyhjennettiin tasaisin väliajoin. Tyhjentämisestä huolehti oma ammattiryhmänsä nimeltä “gongfermors”. Myös Japanissa oli Edo-kaudella (1600-1800-l.) oma ammattiryhmänsä, joka osti ihmisten kakkaa ja kuljetti sen viljelysmaille lannoitteeksi.

Rekonstruktio japanilaisesta Edo-kautisesta vessasta. Kuvan lähde: Wikipedia Commons.

1400-luvulla keksittiin paitsi kirjapainotekniikka, myös vesivessat. Itse Leonardo da Vinci (1452-1519) oli tehnyt vesivessan piirustukset. Tätä ennen vuonna 1449 eräs Thomas Brightfield rakensi toimivan vesivessan, jossa huuhtelu tapahtui vedellä. Valitettavasti aika ei ollut vielä valmis vesivessan paluulle, ja ihmiset jatkoivat jokiin ja kuivakäymälöihin kakkaamista. Tämä aiheutti tietysti paljon ongelmia, sillä ihmiset hankkivat juomavetensä samoista joista.

Oikeastaan vasta 1700-luvulla vessakulttuuriin alettiin saada uusia keksintöjä melkeinpä pakon sanelemana. Jokien käyttäminen kaatopaikkoina aiheutti niin kamalia hajuhaittoja, että ihmiset eivät enää kestäneet. Lisäksi ihmiset alkoivat ymmärtää, että saastunut vesi ja epäsiistit vessat sairastuttivat ihmisiä. Suomessa käytettävää vesivessamallia, jossa pöntön muoto on suppilomainen, huuhteluvesi tulee ylhäältä huuhdellen pöntön sisäseinämät ja poistoputkeen muodostuu vedestä hajulukko, on pitkän kehitystyön tulos. Vesihuuhtelu ja hajulukko keksittiin vuonna 1775, ja vuonna 1778 Joseph Bramah hienosääti tuon keksinnön varmasti toimivaksi. Vessanpönttömme muodosta vastuussa olevaa henkilöä emme tiedä, mutta varhaisin suomalaisen vessanpöntön muotoinen ratkaisu on vuodelta 1885, ja se on Frederick Huphersonin käsialaa.

Kakka vaatekaapissa

Erikoista on se, että vaikka ihmiset kakkasivat aikoinaan yhdessä, vessakäynteihin tai vessaan itseensä on aina sisältynyt jonkin verran noloilua. Alkujaan esimerkiksi keskiajalla linnoissa olleita vessoja kutsuttiin nimellä “necessarium” eli välttämätön tila tai “warderobe” eli vaatekaappi. Toki kyseisiä huoneita saatettiin käyttää myös vaatteiden säilyttämiseen, sillä jos oikein muistan niin tujut kakanhajut karkoittavat vaatekoita. En kyllä silti haluaisi, että tuo haju tarttuisi vaatteisiini, mutta toisaalta kyseessä on aika ennen deodoranttia. Huomionarvoista on, että tuohon aikaan ihmiset vielä kylpivät ainakin Englannissa. Vasta pellava-alusvaatteiden käyttöönotto 1500-luvun tienoilla vakuutti ihmiset siitä, että peseytyminen on turhaa, sillä ainahan sitä voi pestä vain alkkarit.

Kirjavessa 1800-luvun Ranskasta. Kuvan lähde: Lawrence Wright (1980): Clean and Decent. Routledge & Kegan Paul, Iso-Britannia. s. 74.

Myös Ranskan hovista on säilynyt valtava määrä erilaisia kiertoilmaisuja vessoille Aurinkokuninkaan eli Ludvig XIV:n (1638-1715) ajoilta. Ongelmana oli, että aina kun jokin kiertoilmaus vakiintui ja sen merkitys ymmärrettiin, siitä piti äkkiä luopua ja keksiä uusi kiertoilmaus.

Yksi erikoinen vessanolosteluun liittyvä puoli oli se, että kun ihmiset alkoivat saada henkilökohtaisia vessoja huoneisiinsa, niitä alettiin naamioida joksinkin muuksi kuin vessaksi. Esimerkiksi Ranskassa vessoja alettiin naamioida muiksi esineiksi 1700-luvulla. Yleinen on malli, joka näytti aivan siltä kuin pienen pallin päälle olisi asetettu kirjapino. (Kakkatrivian oikea vastaus: 1.) Oletan, että päällimmäisen kirjan kannen avaamalla paljastuikin vessanpytty. Vielä 1900-luvun alussa vessanpönttö saatettiin naamioida esimerkiksi nojatuoliksi, jonka istuimen alta löytyikin pönttö. Tämä johtui osin myös siitä, että varhaiset vedettävät vessat koostuivat monista vimpaimista, jotka haluttiin piilottaa silmiltä. Vasta kun ns. unitas-malliset, yhdestä palasta koostuvat vessanpöntöt keksittiin vuonna 1885, vessat saivat jäädä näkyviin. (Lisää kuvia vanhoista vessoista täältä ja kuva paikallaan olevasta kirjavessasta täältä.)

Kuninkaalliset kakat

Madame Pompadourin vessa. Kuva: Wikipedia Commons.

Oma äitini tapasi sanoa, että vessa on paikka, jonne kuninkaallisetkin menevät yksin. Väärin. Kuuluisin esimerkki lienee Englannin hovissa toiminut Groom of the Stool, jonka tehtäviin kuului huolehtia kuninkaan vessatoimista. Ymmärtääkseni ei ole aivan varmaa, mitä kyseiseen tehtävään kuului kaikessa laajuudessaan, mutta pyllyn pyyhkimistä ainakin. Kyseinen tehtävä oli erityisen haluttu, sillä kyseessä oli harvoja töitä, jossa kuninkaan kanssa pääsi olemaan pidempiä aikoja kahden. Myös muinaisessa Egyptissä oli arvonimi, jonka voi kääntää kuninkaallisen anuksen vartijaksi. Emme tiedä lainkaan, mitä tähän työnkuvaan kuului, mutta voisin kuvitella, että tässä on muinainen Groom of the Stool.

Myös Aurinkokuninkaan hovissa kuninkaallisten vessakäynnit olivat työaikaa, jolle saattoi anoa audienssia. Tästä syystä ainakin Aurinkokuninkaan hovissa kuninkaalliset vessat olivat yltäkylläisen upeita ja arvokkaita – nehän olivat yhdenlaisia valtaistuimia! Ehkä samasta syystä myös Englannin kuninkaiden matkavessoissa oli esimerkiksi samettiset istuimet ja kultaisia nauloja. Niiden tuli olla paitsi käytännöllisiä myös näyttäviä, vaikka niiden sisältö oli sitä itseään. Toki samettinen istuin herättää epäilyjä käytännöllisyydestä.

Modernin kakan määränpää

Tässä toinen bidet-vessa, josta näette, kuinka tuolista paljastuu itse astia. Kuvan lähde: Wikipedia Commons.

Tämän tiiviin kakan historiikin lopuksi haluan suositella kaikille yli 15-vuotiaille käyntiä Helsingin jätevedenpuhdistamolla Viikinmäessä. Pääsin tutustumaan puhdistamoon vuosia sitten ja voin sanoa, että harva laitosvierailu tekee yhtä suuren vaikutuksen. Vierailu oli paitsi opettavainen, myös pelottava ja oikeaa aistien ilotulitusta. Pelottava, sillä yhdessä vaiheessa pääsimme kävelemään huoneeseen, jossa puolivälissä puhdistusta olevaan veteen pumpataan niin paljon ilmaa, että jos siihen sammioon sattuisi tipahtamaan niin pohjalle vajoaa kuin kivi ja hukkuu ällöön. Vierailun jälkeen jokaisen vieraan on pestävä kädet, ja rehellisesti sanottuna itse painelin suoraan kotiin suihkuun vedenpuhdistamolta. Sen verran herkkä kokemus vierailu oli, ja hiukset haisivat siltä itseltään jälkeenpäin. Siitä huolimatta ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus.

Loppuun vielä jännittävänkaamea ja kiehtova fakta, jonka opin tuon kierroksen aikana. Monissa maailman suurkaupungeissa vesi kierrätetään useita kertoja ennen kuin se palautetaan takaisin luontoon. Se siis käy koko puhdistusprosessin läpi ja palaa takaisin käyttöön. Helsingissä olemme onnekkaita ja käytämme veden vain kerran ennen sen palauttamista luontoon.

Lisää Viikinmäen jätevedenpuhdistamosta voit lukea täältä.