Nörttitytöt

©2017 Alcon Entertainment, LLC All Rights Reserved.

Kun scifileffojen kulttiklassikko, Blade Runner, sai tänä syksynä jatkoa, Nörttitytöt kävi tietysti katsomassa, millainen elokuva oli saatu aikaiseksi. Tässä muutaman kirjoittajamme arvioita elokuvasta, jossa ihmisen ja koneen välinen rajalinja häilyy ja totuus, puhumattakaan eettisistä kysymyksistä, jäävät mietityttämään katsojaa pitkäksi aikaa.

Enemmän kysymyksiä kuin vastauksia – Mia Meri

Aloimme seurustelemaan nykyisen aviomieheni kanssa lukiossa ja eräänä iltana mieheni halusi näyttää minulle yhden lempielokuvistaan. Nukahdin kesken kaiken. Mies ei kuitenkaan luovuttanut ja yritimme uudestaan. Nukahdin jälleen. Lopulta vaati viisi yritystä ennen kuin pääsin elokuvan loppuun. Mutta millainen elokuva! Olin löytänyt uuden lempielokuvani!

Vuonna 1982 Ridley Scottin ohjaama Blade Runner näki päivänvalon. Elokuvayhtiö oli odottanut saavansa jotain Star Warsin kaltaista, mutta he saivatkin hitaan, maalailevan ja suorastaan taiteellisen elokuvan, joka vaati katsojaa keskittymään. Koeyleisö ei ymmärtänyt näkemäänsä. Elokuvayhtiö panikoi. Lopputuloksena elokuvaan lisättiin kertojan ääni, jossa Harrison Fordin näyttelemä Deckard vääntää elokuvan tapahtumat rautalangasta katsojalle, ja elokuvalle annettiin yksiselitteisen onnellinen loppu. Elokuva floppasi, mutta hiljalleen se alkoi saada mainetta. Elokuvasta tehtiin 1992 Director’s cut, jossa kertojan ääni poistettiin ja elokuva sai alkuperäisen monitulkintaisen loppunsa, sekä faneja kutkuttaneen yksisarvisunen. Vuonna 2007 Blade Runnerista julkaistiin vielä yksi uusi versio, Final cut, jossa koko elokuva restauroitiin sellaisella pieteetillä, että siitä voisi kirjoittaa oman artikkelinsa.

Blade Runner perustuu Philip K. Dickin romaaniin Do Androids Dream of Electric Sheep? Elokuva ei kuitenkaan seuraa kirjaa vaan lähtee pohtimaan romaanin pääkysymystä eri suunnasta. Siinä missä romaani kysyi, missä vaiheessa ihminen ei enää ole ihminen vaan muuttuu tekoälyksi, elokuva kysyi missä vaiheessa tekoälystä tulee ihminen. Moni elokuvan fani on pohtinut päänsä kipeäksi, onko elokuvan päähenkilö Deckard ihminen vai ei. Minusta on täydellistä, että me emme tiedä, sillä selvästi elokuvan keinotekoisten ihmisten, replikanttien, ja ihmisten välillä ei ole muuta eroa kuin sarjanumero.

©2017 Alcon Entertainment, LLC All Rights Reserved.

Kun kuulin, että Blade Runnerille ollaan tekemässä jatko-osaa, olin varma, että elokuvasta tulee täysi pannukakku. Miten Blade Runnerille voisi muka tehdä jatkoa? Ja miten mikään nykyaikana tehty voisi mitenkään saavuttaa Blade Runnerin tunnelmaa? Kuitenkin siitä tulee jokin kamala action-rymistely! Mutta sitten ihan sattumalta mieheni päätyi tekemään peliä Blade Runnerista. Mieheni sanoin, hän kieltäytyi aluksi kyseisestä projektista, sillä Blade Runner on pyhä ja mahdoton tehtävä. Mutta kun diili varmistui mieheni totesi, että hän ei voi antaa kenenkään muun tehdä tuota peliä, sillä hän haluaa tehdä sen oikein, kunnioittaen alkuperäistä teosta. Mieheni kävi elokuvan Hollywood-ensi-illassa ja kertoi, että kaikki tuntuivat sanovan samaa. Aluksi kaikki olivat kieltäytyneet tehtävästä, mutta lopulta he kokivat, että heidän oli otettava työ vastaan ja tehtävä se oikein. Ja minkä elokuvan he loivatkaan!

Blade Runner 2049 tapahtuu 30 vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen. Maailmassa on räjähtänyt suuri elektromagneettinen pommi, joka on tuhonnut kaikki tiedot siitä kuka on replikantti ja kuka oikea ihminen. Vanhat replikantit ensimmäisen elokuvan ajalta ovat kaikki kuolleet keinotekoisen neljän vuoden elinajan ajalta. Sen sijaan Nexus 8 -mallin replikantit, joilla ei ole ollut rajattua elinikää, kapinoivat, pakenivat ja sulautuivat ihmisten sekaan. Ryan Goslingin esittämä replikantti “K” on mallia Nexus 9, jolle on tehty pakolliseksi totella saamiaan käskyjä. Näyttäisi siltä, että käskyjen ulkopuolella K ja muut Nexus 9:t voivat tehdä mitä haluavat, mutta ne ovat pakotettuja toteuttamaan saamansa käskyt. Ja tässä on uuden elokuvan kantava teema.

©2017 Alcon Entertainment, LLC All Rights Reserved.

K:n esimies (House of Cardsin ja, kyllä, Princess Briden Robin Wright) käyttää ehkä tietämättään hyväkseen sitä, että K ei voi olla seuraamatta saamiaan käskyjä. Kun K ilmaisee, ettei hän halua jakaa lapsuusmuistoaan, Wrightin hahmo pakottaa tämän jakamaan sen pienellä ja muka merkityksettömällä sanavalinnalla. Gosling tekee uskomattoman roolisuorituksen kertoessaan ilman mitään ongelmaa muistonsa samalla kun hänen silmistään näkee, että hänen itsemääräämisoikeuttaan on loukattu pahasti. Muutenkin Wrightin hahmo sanoo kamalia ja kipeitä asioita, tarkoittamatta niitä kuitenkaan sellaisiksi. Viattomasti ja ohimennen. Pelkkiä itsestäänselvyyksiä.

Näemme myös K:n vapaa-ajalla omassa kodissaan. Kotona häntä odottaa hologrammityttöystävä Joi. Ihana ja täydellinen Joi, oikea 1950-luvun utopistinen unelma. Ohjelma muuttaa jopa K:n pikaruoan näyttämään pihviltä kuin suoraan jostain 50-luvun mainoksesta. Elokuvan suuri mysteeri on, kuinka todellinen Joi on. Joi on tuote, tekoäly, jota markkinoidaan täydellisenä unelmatyttöystävänä, joka tekee kaiken mitä haluat. Tekeekö Joi asioita, koska hän kokee ne itse, vai onko Joi vain ohjelmoitu lukemaan mitä K hänestä haluaa? Kun Joi pääsee ulos sateeseen, onko hänen reaktionsa aito vai ohjelmoitu? Toisaalta näemme Goslingin hahmon usein ihmettelemässä lumisadetta kädellään. Johtuuko se siitä, mitä Joi koki? Vai johtuuko se kenties…? En voi sanoa enempää etten spoilaa, mutta katsokaa kuka on leffan lopussa ihmettelemässä lumisadetta. Ja jos se on vinkki, niin onko Joi sittenkin aito älyllinen olento?

©2017 Alcon Entertainment, LLC All Rights Reserved.

Blade Runner 2049 on loistava elokuva. Loistavasti onnistunut jatko-osa elokuvalle, jolle on mahdotonta tehdä jatko-osaa. Elokuva, jollaisia ei enää tehdä. Elokuva, joka esikuvansa tavoin antaa meille enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Elokuva, joka vaatii huomiota ja vaatii kysymään ja kyseenalaistamaan. Elokuva, josta varmasti kirjoitetaan tuhansia ja taas tuhansia sivuja faniteorioita ja jolle kasvaa oma fanikuntansa. ..sekä ne teini-Miat, jotka eivät vaan pysty katsomaan leffaan loppuun nukahtamatta. 😉

 

Ihmisyyttä etsimässä – Liisa

Scifi-leffa Blade Runner 2049 jatkaa edeltäjänsä juonta 30 vuotta myöhemmin. Ainakaan omasta mieltäni ei silti paljon haitannut, ettei ensimmäinen elokuva ollut tuoreessa muistissa. Kakkososa toimii hyvin itsenäisenäkin tarinana.

©2017 Alcon Entertainment, LLC All Rights Reserved.

Miljöönä Blade Runnerin maailma on tummanpuhuva, rankka ja rumankaunis. Maapallo on suurelta osin tuhoutunut, eikä esimerkiksi puita tai muuta luontoa nähdä kuin unelmissa. Pääosa tapahtumista sijoittuu Los Angelesiin, jonka ulkopuolella on valtavia kaatopaikkoja tai säteilyn turmelemia alueita. Meri pidetään loitolla suurten patovallien avulla.

Päähenkilö on konstaapeli K, jonka lempinimi tulee sarjanumerosta. Replikanteilla kun ei ole lainkaan nimiä. Myös K on blade runner. Hänen tehtävänään siis on jahdata aiempien mallien replikantteja, jotka osoittautuivat liian itsenäiseksi. Iltaisin hän vetäytyy nuhjuiseen kerrostalohuoneistoonsa viettämään aikaa virtuaalivaimonsa Join kanssa.

Ryan Gosling suoriutuu K:n roolista loistavasti. Vaikka kyseessä on melko perinteinen toimintaleffojen kovis, pystyy Gosling pienillä eleillä tuomaan hahmoon herkkyyttä, joka tekee hänestä, no sanotaanko vaikka, inhimillisemmän.

©2017 Alcon Entertainment, LLC All Rights Reserved.

Elokuvan punainen lanka onkin pohdinta siitä, missä kulkee inhimillisyyden raja. Onko vain syntyneillä sielu ja kuka pystyy rakastamaan? Toisaalta elokuva ottaa annettuna sen, että ihmisyyden saavuttaminen olisi replikanttien tavoite. Samoin virtuaalivaimo haaveilee Pinokkion tyyliin, että olisi oikea tyttö.

Myös alkuperäisen blade runnerin, Rick Deckardin, rooliin palaava Harrison Ford tekee vahvan suorituksen muusta maailmasta vetäytyvänä erakkona, joka ei pääse pakoon menneisyyttään. Samalla hän tuo teemaan uusia näkökulmia: esimerkiksi kun muut meuhkaavat aitoudesta, yksinäiselle miehelle ei ole niin väliä, onko seuralaisena toimiva koira aito vai ei.

Sivuosien esittäjistä mieleen jäivät etenkin Ana de Armas Joina ja superreplikantti Luv, jota esittää Sylvia Hoeks. Tässä yhteydessä on pakko mainita myös Krista Kososen lyhyt esiintyminen leffassa suomenkielisine repliikkeineen. Kohtaus istuu hyvin juoneen, mutta mitään ilmeistä selitystä suomenkielen käytölle ei löytynyt. Ehkä suomi näyttäytyy riittävän eksoottisena salakielenä?

©2017 Alcon Entertainment, LLC All Rights Reserved.

Blade Runner 2049 on saanut K-16-luokituksen. Olin siitä hieman huolissani etukäteen, sillä mieluummin katselen leffani ilman suolenpätkiä. Elokuva ei onneksi mässäile häiritsevästi väkivallalla, vaikka joukossa on raakojakin kohtauksia. Samoin itseäni mietitytti hieman etukäteen elokuvan pitkä kesto, 2 tuntia 43 minuuttia. Kertomus oli kuitenkin niin mukaansa tempaava, ettei kelloa juuri tarvinnut vilkuilla.

Jos jotain kritisoitavaa haluaa mainita, niin jotkut kohdat eivät leffasta ainakaan ensikatselulla avautuneet. Mitä esimerkiksi merkitsi outo humina eräässä kohtauksessa vai oliko se vain historian havinaa? Elokuvaa on myös arvosteltu siitä, ettei päärooleissa nähdä yhtään naista ja heidät esitetään osin esineellistettyinä.

Dystopioista jää itselleni usein hieman ahdistunut olo, eikä Blade Runner siinä suhteessa ollut poikkeus. Maailma on jo itsessään lohduton: viittauksia on niin moderniin orjuuteen, lapsityövoiman käyttöön kuin ympäristökatastrofeihin. Ihmisoikeudet eivät koske replikantteja. Jopa päähenkilö K:sta tuntuu välittyvän jonkinlainen surumielisyys.

Vaikka tekoälyn itseymmärryksen kehittyminen on ollut scifissä aiheena jo pitkään, niin kysymyksenä se on yhä ajankohtaisempi. Elokuvan ehdoton vahvuus piileekin juuri siinä, että se pystyy visuaalisesti vaikuttavan kuvauksen lisäksi koskettamaan ja antamaan ajattelemisen aihetta.

©2017 Alcon Entertainment, LLC All Rights Reserved.

 

Voisiko siinä mainoksessa pyöriä houkuttelevasti alaston mies? – Soile Kontio

Blade Runner 2049 -leffasta on paljon keskustelua sen naishahmojen näkökulmasta: naishahmoja on ilahduttavan paljon, mutta hahmojen kuvaus herättää kysymyksiä. Prostituoituja, hologrammivaimo, replikantteja joiden elämä on mieshahmojen vallassa ja poisheitettävissä… Elokuvan maailma ei missään nimessä ole tasa-arvoinen. Tärkeidenkin naishahmojen tarina tapahtuu jossain sivussa. Muiden kuin valkoisten hahmojen elämä ohitetaan ja heillä on vain muutama vuorosana koko elokuvassa.

Jospa elokuvassa tarkasteltaisiinkin replikanttien käyttämistä seksibotteina myös miesreplikanttien näkökulmasta. Jospa hologrammihahmo olisikin naista miellyttämään pyrkivä, vaatteita ja ulkonäköään jatkuvasti vaihtava, nuoren ja haluttavan näköinen mies. Jospa seksuaalisen väkivallan ulottumattomissa oleva, toisia seksuaalisiin tekoihin pakottava hahmo olisikin nainen.

Miltä se tuntuisi?

Tuntuisiko se kärjistetyltä, epärealistiselta, itsetarkoitukselliselta? Tarpeettoman alleviivaavalta? Epäilyttävältä – enemmän tekijöiden mieltymyksiä kuvaavalta kuin puhtaasti taiteellisista syistä tehdyltä?

Tässä uudessakin Blade Runnerissa tarina on niin monitasoinen, että sitä on tulkittu todella monella tavalla: misogyyniseksi ja toisaalta feminististä sanomaa kantavaksi dystopiaksi. Mutta sukupuolten välisiä valtasuhteita ja seksualisointia koskevat huomiot ovat käytännöllisiä ja päältäpäin nähtävissä. Niiden osalta tämä elokuva liittyy niihin rakenteisiin, joissa seksualisoiva katse ja teot kohdistuvat naisnäyttelijöiden vartaloihin. Toivottavasti tulevaisuudessa nörttikulttuurin elokuvat siinä missä muutkin entistä enemmän horjuttavat niitä.

Linkkejä:

Nais- ja mieshahmojen kuvaamistavan eroista Anna Smithin artikkelissa.

Naishahmojen tyypittelystä ja elokuvan keskeisten väitteiden sanomasta Charlotte Gushin artikkelissa.

Elokuvan keskittymisestä mieshahmojen tarinoihin Devon Maloneyn artikkelissa.
 

©2017 Alcon Entertainment, LLC All Rights Reserved.