Lifestyle-blogit ovat minulle suurimmaksi osaksi tuntemattomia, mutta kun kuulin niistä kertovasta kirjasta, halusin heti lukea sen. Eikä Anna-Kaari Hakkaraisen teos Kristallipalatsi tuottanut pettymystä: kyseessä on erittäin täyteläinen sukellus muotibloggaamisen maailmaan.
Kristallipalatsi (345 s., Tammi). Kuva: Soile Kontio
Kristallipalatsin päähenkilö on Dora, joka elää ja hengittää blogiaan. Hän miettii jatkuvasti, millaisia päivityksiä tekisi, ja elää kaunista unelmaa: tyylikkäitä vaatteita, harmonisia sommitelmia, upeita aamiaisia valossa kylpevän huoneiston parvekkeella.
Kirjassa on myös toinen päähenkilö, minäkertoja, joka suhtautuu bloggaamiseen aluksi epäluuloisesti. Ensivilkaisulla Doran blogi vaikuttaa hänestä teennäiseltä, narsistiselta ja nololta. Hän jää kuitenkin koukkuun blogiin ja on kohta lukenut kaikki päivitykset, yötä myöten.
Kirjan kolmas kertoja, Pauliina, jää etäisemmäksi. Hänen läsnäolonsa kirjassa ei oikein aukea, mutta toisaalta se myös kiusaa lukijaa koko ajan: kuka hän on ja miten hän liittyy muihin henkilöihin? Kristallipalatsissa on muitakin vihjeitä siitä, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Luin tekstiä lopulta kuin jännäriä. Mietin, onko tyylilaji suorastaan trilleri, ja mitä lopussa oikein tapahtuu.
Kristallipalatsi on taidokkaasti kirjoitettu kirja. Pääsin nopeasti kirjan imuun ja teksti on miellyttävää luettavaa. Teos ei ole mitenkään helppo, mutta sen arvoituksellisuus ja korkealentoisuus tuottavat nautittavan lukuelämyksen. Lukijan päätettäväksi jää, kun on saanut kirjan luettua loppuun, onko se vähän liiankin arvoituksellinen – ja pysyykö kerroksellinen tarina kasassa.
Muotibloggaajat
Dora haluaa luoda ympärilleen kauneutta ja jakaa sitä bloginsa lukijoille. Kirja on täynnä visuaalisia kuvauksia siitä, miltä näyttävät kukat Doran asunnossa ja mielikuvissa, valo, erilaiset kankaat ja värit. Luin kirjaa monena päivänä ja sen katsantotapa kyllä tarttui. Tajusin salaattia tehdessäni, että nythän laitan tässä ruokaa melkein kuin Dora, huolitellusti ja erilaisista aineksista nauttien, ja tuli mieleen myös näpätä kuva lopputuloksesta (ja miksei välivaiheistakin).
Kuitenkin Doran kertomasta huomaa myös, että bloggaaminen on täyttä työtä ja vie paljon aikaa. Ei käy kateeksi keksiä jatkuvasti uutta kuvattavaa.
Doran täysi keskittyminen esteettisyyteen kuulostaa unelmalta: kaikki on koko ajan ihanaa. Onko oikea elämä sitten sellaista? Tietenkään ei ole. Kirjassa tuleekin esille kauneuden ristiriita. Jos haluaa, että elämä on täysin kaunista, siitä pitää jättää huomiotta paljon asioita. Ja näin kun tekee, se kostautuu myöhemmin.
Kristallipalatsi ei kuitenkaan ole tarina siitä, miten muotibloggaaja keskittyi vain pintakiiltoon ja sai nenilleen, ei suinkaan. Teoksen kertojaminä on tutkija, joka vertailee lifestylebloggaamista ja Oscar Wilden ajatuksia kauneudesta ja tyylistä, oman elämän rakentamisesta ulkoisen kautta ja itsen luomisesta muun taiteen ohella. Kirjailija Hakkaraisella on ollut taustatekstinään esimerkiksi Sari Östmanin väitöskirja Millaisen päivityksen tästä sais?, joka käsittelee elämäjulkaisemista eli oman arjen jakamista sosiaalisessa mediassa.
Minulle sisustus, muoti sekä ympäristön ja itsen kaunistaminen ei ole elämässä kovin tärkeää, joten muotibloggaamisen ihanteet ja varjopuolet ovat minulle enemmän teoreettisia kuin voimakkaan käytännöllisiä, itseä lähelle tulevia asioita. Muotiblogien harrastaja tai lifestyle-bloggaaja saa tietysti Kristallipalatsista aivan eri asioita irti.
Kaikille Hakkaraisen kirjoittamat ajatukset eivät ole toimineet, esimerkiksi Helsingin Sanomien Suvi Aholan mielestä “rakenne jää valitettavasti hataraksi” eikä “bimbobloggaajia” voi verrata Oscar Wildeen. Itse taas pidin siitä, että lifestylebloggaaminen tuotiin uuteen valoon liittämällä se miespuoliseen, historiaan jääneeseen ajattelijaan ja kirjailijaan. Tällaiset vertaukset saavat lukijan parhaimmillaan huomaamaan, miten eri tavoin arvostetaan ihmisiä muun muassa heidän sukupuolensa perusteella.
Itsen esittäminen hyvässä valossa
Lukiessani olin vaikuttunut Doran järkähtämättömästä tavasta keskittyä positiiviseen. Jos minä aloitan uuden harrastuksen ja olen kokeillut sitä kaksi kertaa kolme viikkoa sitten, en ole omasta mielestäni tehnyt juuri mitään mainitsemisen arvoista. Mutta kun Dora saa kustantajalta sähköpostissa kysymyksen, haluaisiko hän kirjoittaa kustannustalon julkaistavaksi kirjan, hän bloggaa välittömästi haaveensa kirjan julkaisemisesta toteutuneen.
Muutenkin kirja tarjosi paljon ajattelemisen aihetta oman itsen ja muille antamansa kuvan suhteen. Kuinka tietoisesti luo itsestään kuvaa toisille? Ja kuinka paljon se vastaa todellisuutta? Blogiarvosteluissa mainittiin usein, että teos sopii tähän selfieiden ja somepäivitysten aikaan, mutta näin sillä paljon laajemmankin historiallisen kehyksen. Kyllä kai iän kaiken on teeskennelty, että ollaan parempia kuin ollaankaan, siivottu ennen vieraiden tuloa, vaiettu ikävistä perheasioista, lähetetty suvun mustat lampaat kauaksi kotoa ja valehdeltu että kaikki on hyvin. Ainakin tietyissä piireissä.
Kauneuden ja harmonian ihailu sekä erityisesti Oscar Wilden lihallisuuden inho, joita kuvataan kirjassa, avasivat myös uuden näkökulman taiteeseen. Pystyin hyvin kuvittelemaan, miten tuo eteerisyyden tavoittelu on saanut ihmiset haluamaan jotain kouriintuntuvaa ja lihallista: kirjallisuuden realismia, pornoa, eritevitsejä. Vastareaktiota samaan tapaan kuin lifestyle-bloggaamisen syyttäminen pinnalliseksi ja oikeasta maailmasta irrallaan olevaksi.
Kritiikki
Sain kirjasta paljon ajateltavaa ja luin sen ahmien, mutta toisaalta lukiessa piti ponnistella selvittääkseen vihjaillut salaisuudet – ja loppuratkaisu ei välttämättä tyydytä kaikkia. Anna palaa, Anna! -blogin kirjoittaja esitti kirjan luettuaan monia kysymyksiä, joihin ei kokenut saavansa vastauksia, tässä erittäin paljon spoilereita sisältävässä tekstissään.
Minäkin olin vähän pettynyt päästessäni kirjan loppuun. Yllättäviä käänteitä tuli, niin kuin olin odottanutkin, mutta ne eivät tuntuneet loogisilta. Sitten luin kirjan uudelleen ja mietin, että ehkä ne kuitenkin olivat loogisia. Kertojat ovat epäluotettavia: blogien maailmassa niin kuin muutenkin on tapana siloitella, kaunistella, jättää ikäviä asioita pois. Tämä toisaalta tuntuu lukijan pettämiseltä, koska eikö kirjallisuudessa ole sellainen sopimus, että lopussa kaikki langanpäät solmitaan ymmärrettävästi ja siististi yhteen? Toki viihdekirjallisuudessa ja genreromaaneissa sopimus on enemmän voimassa.
Oscar Wilden punomisesta aiheeseen sinänsä pidin, mutta varsinainen Oscar Wildea käsittelevä juoni ei oikein tuntunut istuvan kirjan muuhun tarinaan. Siinä ei ollut sellaista vetoa kuin muiden päähenkilöiden edesottamuksissa.
Mutta on se kaiken arvoinen!
Kristallipalatsi on kaiken kaikkiaan monitasoinen, kutkuttava ja lukijaa haastava teos, jossa riittää sisältöä. Luin vasta, että lukijat ovat ahneita ja haluavat tarinoilta aina jotain enemmän, jotain mihin kirjoittajan on täytynyt nähdä vaivaa. Sen vaivannäön Anna-Kaari Hakkarainen on tehnyt.
Teos on saatu blogille ilmaisena arvostelukappaleena.
