Nörttitytöt

Mikä ihmeen Stage ja mitä nörttityttö siellä teki?

Korjaamon Stage-festivaali keskittyy teatteritaiteeseen, joskin tänä vuonna mukana oli esimerkiksi myös elokuvia ja lavarunoutta. Festivaali kestää kokonaisen viikon ja jokaiselle päivälle on siroteltu kourallinen näytöksiä. Tänä vuonna festivaalin teemana oli tulevaisuus, johon Stage iskulauseensa mukaisesti avasi ovia. Ohjelmistossa käsiteltiin tulevaisuutta muun muassa kehittyvän teknologian, avaruusmatkailun ja superihmisteeman kautta.

Ilokseni sain mahdollisuuden vierailla Korjaamon Stage-festivaaleilla pressilippujen turvin, ja kävinkin katsomassa kaksi kiinnostavaa maksullista näytöstä: Agrupación Señor Serranon Birdien ja Halory Goergerin Corps Diplomatiquen. Tarkoituksenani oli lisäksi päättää festivaali sunnuntaina pimeässä lausuttaviin runoihin ilmaisnäytöksessä nimeltä Pimeä rakkaus ja Nassim Soleimanpourin TYHJÄÄN, mutta koska kärsin migreenistä, se jäi valitettavasti tällä kertaa kokematta. Näytösten lisäksi nautin Korjaamon pienen baarin erinomaisesta oluesta, aivan oivallisesta infotyöntekijöiden opastuksesta ja ihastelin Suvi Nurmen loitsukioskia, josta sai ostaa kalevalarunouden tyylisiä loitsuja muun muassa rakkauden tai onnen vokottelemiseksi.

Korjaamo oli miljöönä ihastuttavan kompakti, kaikki kohtaamani vapaaehtoiset ja järjestäjät avuliaita ja baarin palvelu hyvää. Ainoastaan verkkosivujen toteutus, jossa ohjelmasisältöjä oli etukäteen hyvin vaikea selata, ja opasteiden puute Korjaamolle saavuttaessa aiheuttivat päänvaivaa. Toisaalta painettu esite sisälsi juuri sopivasti tietoja ohjelmasta, ja aluekin oli niin pieni, että hetken harhailun jälkeen kaikkialle kyllä löysi.

Suvi Nurmi piti Stagella loitsukioskia osana ohjelmaa.

Agrupación Señor Serrano: Birdie – sekava vyyhti, joka kiteyttää maailman sellaisena kuin se nyt on

Kun menin katsomaan Birdietä, minulla ei ollut juuri lainkaan ennakko-odotuksia. Tiesin, että esitys yhdistelisi pienoismalleja, livevideoita ja esiintyjien omaa performanssia, mutta siihen se sitten jäikin. Rakastan taidetta, joka leikittelee rajoilla ja synteeseillä ja luo jotain aivan uutta, ja juuri sellainen Serranon teos oli. Vaikka langanpätkiä riitti, Birdie onnistui silti pysyttelemään suunnilleen kasassa. Hetkittäin kuvien ja ärsykkeiden sekava vyyhti sai minut ahdistumaan, mutta toisaalta juuri ahdistus ja sekavuus tuntui herättelevältä. Birdie käsitteli nimittäin varsin ahdistavia aiheita: pakolaisuutta, resurssien epätasaista jakautumista, maailman kaoottista tilaa.

Serranon teoksessa ihmiskunnan muuttoliikkeet rinnastetaan lintuparvien muuttoliikkeisiin. Toisaalta samalla ero konkretisoituu: me muutamme enimmäkseen omien tekojemme seurauksena. Koska maailma on muun muassa sotien, luonnonkatastrofien ja elintasokuilujen vuoksi kaaoksessa ja täynnä väkivaltaa, sortoa ja kurjuutta, ihmismassat pakenevat sitä kuten muuttolinnut talvea. Kokonaistilannetta on vaikea nähdä selvästi, ja usein se peittyykin vaikutelmien ja toisiinsa punoutuvien lankojen alle.

Birdie on toisaalta kantaaottava ja osoittelevakin, mutta sen hienovarainen huumori ja herkkyys estävät silti katsojaa lyhistymästä syyllisyyden tai ahdistuksen alle. Teos sisältää keveämpiä ja kauniitakin osia, ja vaikka sitä ei voikaan luonnehtia toiveikkaakki, ei se ole lopulta myöskään epätoivoinen tai murskaava. Sen sijaan pakolaisparvet (sekä linnut että ihmiset) jäävät kolkuttelemaan tajunnan ovia vielä päiväkausiksi, ja se on lopputulos, joka saa minut arvostamaan Serranon ja työryhmän työtä valtavasti.

Lisää näytöksestä ja sen tekijöistä voi lukea Stagen sivuilta.

Kuva esityksestä Birdie. Lähde: Stagen mediapankki.

Halory Goerger: Corps Diplomatique – mitä on ihmisyys, kun historia ja opittu tieto riisutaan?

Myös Corps Diplomatiquen suhteen en etukäteen tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Valitsin sen, koska taiteentutkimusta opiskelevana ajatus neljästä taiteilijasta avaruusaluksessa kuulosti kiinnostavalta – ja sitä se olikin. Corps Diplomatiquen visio kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiskunnan lähettiläiksi avaruuteen lähetetään neljän taiteilijan ja yhden toimittajan siirtokunta, joka saa suunnitella lähestymistapansa, aluksensa yksityiskohdat ja kaiken muunkin aivan itse.

Esitys oli sydäntäsärkevän hauska ja kammottava samaan aikaan. Idealistiset taiteilijat päättivät lähteä matkaan ilman historiaa, asiantuntijoita tai sen suurempia tietopankkeja – vain omat itsensä mukanaan. He halusivat edustaa ihmisyyttä, luoda kulttuurin ja taiteen uudelleen tyhjästä sitä mukaa, kun aluksessa varttuvat sukupolvet hiljalleen vapautuisivat nykyisen kulttuurin kahleista ja rajoitteista ja siten alkaisivat edustaa yhä syvemmin ihmisyyttä itseään. Juonipaljastus: sellainen visio ei tietenkään kanna kovin pitkälle.

Corps Diplomatique on taidokkaasti rakennettu. Näyttelijöitä on viisi, ja heidän yhteistyönsä on saumatonta ja vangitsevaa katsottavaa. Lavasteita on juuri sopivasti suljetun tilan vaikutelman luomiseksi: erikoisia teknisiä bannereita, yksi käsisaippuapumppu, yksi tietokonepöytä ja aluksen ohjaamo, jonka luukuista näyttelijät toisinaan ilmestyvät ja katoavat. Myös katsomo valjastetaan osaksi esitystä: se on tietenkin rakennettu, jotta taiteilijoilla olisi yleisö, jonka edessä hioa yhä paremmaksi kehittyvää taidettaan.

Corps Diplomatique käsittelee idealismia lempeästi, mutta silti terävästi ja tarkasti. Taiteilijat ovat toisaalta hirvittävän sympaattisia uskoessaan tulevaisuuteen ja utopiaansa, mutta samalla katsoja joutuu kiemurtelemaan tajutessaan, miten paljon heidän typeryytensä muistuttaa usein yhteisöjen kollektiivista typeryyttä tai unelmia, joilla ei ole lainkaan todellisuuspohjaa. Vaikka Corps Diplomatique naamioituu komediaksi hulvattomine musikaalinumeroineen ja karikatyyrimäisine hahmoineen, on se silti todellisuudessa tragedia siitä, miten tie helvettiin on kivetty hyvin aikomuksin.

Corps Diplomatique onnistui olemaan yksi vaikuttavimmista teatteriesityksistä, joita olen koskaan nähnyt. Sitä katsoessani nauroin ja itkin samaan aikaan, ja vielä kotimatkallakin surin sitä, miten helposti ja usein me ihmiset onnistumme tyrimään silloinkin, kun tarkoituksemme olisi pohjimmiltaan hyvä.

Kuva esityksestä Corps Diplomatique. Lähde: Stagen mediapankki, copyright Didier Crasnault.

Lisää esityksestä ja sen tekijöistä voit lukea Stagen sivuilta.