Nörttitytöt

Suoliston salaisuus (Otava, 2015). Kirjoittanut Giulia Enders, kuvitus Jill Enders.

Giulia Enders kiinnostui suoliston toiminnasta henkilökohtaisten kokemuksiensa pohjalta. Hän sai selittämättömiä, märkiviä haavoja, joille ei voitu mitään – kunnes hän alkoi hoitaa ongelmaa suolistoperäisenä eikä iho-ongelmana.

Vuonna 1990 syntynyt Enders saavutti kuuluisuutta vuoden 2012 puheellaan “Darm mit Charme” (eli charmikas suolisto: YouTubessa, tässä englanniksi “Charming Bowels”), jolla hän voitti Freiburgin tiedekilpailun Science Slamin. Enders on opiskellut lääketiedettä ja tekee väitöskirjaa lääketieteellisen mikrobiologian laitokselle, koska häntä kiehtovat suolisto ja sen bakteerit, joita ei edelleenkään kunnolla tunneta tieteessä.

Endersin kirja Suoliston salaisuus – kaikki kehomme keskeisestä elimestä kartoittaa suolistotutkimuksen uusia tietoja, arvailuja ja hyötyjä kansantajuisesti. Enders kirjoittaa kevyesti ja humoristisestikin, koska hän haluaa tuoda tärkeitä asioita tavallisen lukijan ulottuville. Kirja on silmiä avaava ja suosittelen lukemaan sen kahdesta syystä: se lisää oman kehon tuntemusta ja toivottavasti saa myös arvostamaan suolistoamme, mitä Endersin sanoin “emme vain aliarvioi vaan usein suorastaan häpeämme”.

 

Bakteerien peittämänä

Endersin mukaan suolistossa on sata miljoonaa bakteeria ja ne painavat lähes kaksi kiloa. Suolistobakteereja on alettu kartoittaa vasta 2000-luvulla, eikä läheskään kaikista bakteereista tiedetä, mitä ne tekevät. Se on kuitenkin selvää, että suuri osa bakteereista on meille elintärkeitä ja hyvinvointia lisääviä.

Ihmiskehossa on valtavasti bakteereja joka puolella. Bakteerit kilpailevat tilasta kehossa: jos jokin bakteerikanta vähenee, toinen automaattisesti lisääntyy. Siksi elimistössä tulisi vaalia mahdollisimman hyviä bakteereita, jolloin huonot bakteerikannat eivät pääse lisääntymään. Niille ei kerta kaikkiaan riitä elintilaa.

Lehdissä näkee toistuvasti otsikoita suolistosta ja sen bakteereista: suolisto on “toiset aivot” tai suolistolla voi olla “yllättävä yhteys” tunne-elämään. Enders kertoo halunneensa kirjoittaa kirjan suolistosta, koska siitä saadaan jatkuvasti uutta tietoa, mutta vain vähän tiedosta tulee alaa tuntemattomien ihmisten tietoon. Näistä syistä Suoliston salaisuus -kirja on osaksi vankkaa ja kiehtovaa tietoa, mutta osaksi myös arvailua, alustavia tutkimustuloksia ja mahdollisuuksia.

Kirja, samoin kuin toivottavasti tämä postaus, olkoon siis uusia näköaloja avaava, mutta sitä ei kannata ottaa ehdottomana totuutena tai muuttaa radikaalisti elintapojaan sen pohjalta. Toki kannattaa perehtyä asiaan tarkemmin juuri tutkitun tiedon avulla, jos teksti herättää innon suolistobakteerien maailmaan!

Kirjan kuvitus on Endersin siskon, Jill Endersin käsialaa. Kuvat ovat sekä viehättäviä että opettavaisia. Tässä kuvataan aivojen ja suoliston yhteyttä, sitä, että suolistobakteerit vaikuttavat aivojen tunnealueisiin. Kuvat: Soile Kontio

 

Toiset aivot

Enders kuvaa suoliston yhteistoimintaa aivojen kanssa: suolisto lähettää signaaleja aivoille, ei vain toisinpäin. Monet tunteet, kuten pelko ja hermostus, saattavat tuntua vatsan alueella, eikä se välttämättä ole ristiriidassa tieteen kanssa. Endersin mukaan suolen signaalit vaikuttavat ihmisen minäkokemukseen, tunteiden käsittelyyn, moraaliin, ahdistukseen, ajatteluun ja motivaatioon.

Miten tämä ilmenee? Esimerkiksi kun masentuneille hiirille, joilla esiintyi motivaation puutetta, annettiin suolta hoitavaa bakteeria, ne pyrkivät optimistisemmin päämääräänsä, niiden veressä oli vähemmän stressihormoneja ja ne saivat ajattelu- ja oppimistesteissä parempia tuloksia.

Vuonna 2013 julkaistiin ensimmäinen tutkimus, jossa oli tarkkailtu suoliston hoidon vaikutuksia ihmisaivojen terveyteen. Tutkijat olettivat, että suolistobakteerien muuttaminen ei vaikuttaisi aivoihin juurikaan, mutta tulokset yllättivätkin tutkimusmaailman: suolistobakteerit muuttivat joitakin aivoalueita selvästi, erityisesti kipuaistimuksia ja tunteita käsitteleviä alueita.

Yksi esimerkki suoliston vaikutuksesta aivoihin on ruokailun jälkeinen väsymys. Ruoansulatus tarvitsee verta, joten sitä ehkä riittää vähemmän aivoille, mikä aiheuttaa väsymyksen tunnetta. Enders tarjoaa kuitenkin toisenkin mahdollisen selityksen, nimittäin että ohutsuoli voi työskennellä tehokkaammin, kun olemme rentoutuneita – ehkä suolisto siis lähettää väsymyssignaaleja aivoille, jotta ruoansulatus toimisi paremmin.

Stressi toimii Endersin mukaan toiseen suuntaan: aivot ilmoittavat hätätilanteesta suolistolle, joka muuttaa toimintaansa poikkeustilanteen ajaksi. Jos stressi jatkuu pitkään, suolisto ei voi hyvin, sillä sen täytyy muuttaa toimintaansa kohtuuttomasti. Silloin saattaa käydä niin, että suoliston ja aivojen välinen yhteys tavallaan herkistyy liikaa ja aivot tulkitsevat suoliston signaalit helpommin epämukavuutena ja kipuna.

Enders kertoo mielialalääke Prozacin tavallisista sivuvaikutuksista: joka neljäs käyttäjä kärsii esimerkiksi pahoinvoinnista, ripulista ja pitkäaikaisen käytön jälkeen ummetuksesta. Sivuvaikutukset johtuvat siitä, että lääke vaikuttaa aivojen ohella suoliston reseptoreihin. Voisiko jokin mielialalääke ollakin suunniteltu vaikuttamaan nimenomaan suolistoon?

Aivojen “portsari” valvoo, mitä signaaleja suolesta pääsee aivoihin. Ärtyneen suolen oireyhtymässä kynnys päästää signaaleja voi olla madaltunut, jolloin esimerkiksi epämukavuuden tunteet voivat tulla pienemmistä asioista.

 

Ruoansulatuksen monet kiemurat

Enders aloittaa ruoansulatusjärjestelmän alkupäästä, suusta. Ihmisen suussa on neljä sylkirauhasta, poskissa (poskien keskellä voi tuntea kielellään pienet kohoumat) ja kielen alla, ja ne tuottavat litrasta puoleentoista litraan sylkeä joka päivä. Sylki sisältää pieniä määriä kipulääkettä, jonka on muutamissa tutkimuksissa myös osoitettu ehkäisevän masennusta. Lisäksi syljessä on antibakteerisia ominaisuuksia ulkopuolelta tulevia haitallisia bakteereja vastaan. Kuitenkin suussa on myös tarpeellisia bakteereja.

Nukkuessa sylkirauhaset eivät tuota juuri lainkaan sylkeä, joten bakteerit pääsevät mellastamaan. Siksi aamuisin hengitys saattaa haista pahalta ja kipeä kurkku tuntua kipeämmältä. Hampaat kannattaa siis harjata sekä ennen että jälkeen unien, jotta bakteereja olisi suussa sen haavoittuvaisena aikana mahdollisimman vähän.

Mahalaukku on epäsymmetrinen, koska meillä on tavallaan kaksi mahaa: toinen on erikoistunut nesteisiin ja toinen kiinteään ravintoon. Kun mahaan tulee ruokaa, se päästää suoraan eteenpäin nesteen, jota ei tarvitse käsitellä, ja lajittelee pilkottavat ainekset käsittelyä varten.

Seuraava ruoansulatusjärjestelmän osa on ohutsuoli. Ohutsuolen pinta on uskomattoman monella mutkalla ja poimulla – niin paljon pinta-alaa tarvitaan ravinnon pilkkomiseen, jotta se olisi tarpeeksi pientä imeytettäväksi suolenseinämän läpi vereen. Ohutsuoleen vapautuu maksasta ja haimasta nesteitä, jotka toimivat kuin kaupassa myytävät pesuaineet: ne liottavat rasvaa ja pilkkovat ruoka-aineita. Enders käyttää vertausta pyykinpesukoneeseen, jossa vaatteet kastellaan ja niitä pyöritellään, jolloin pesuaineet pääsevät liuottamaan likatahrat ja ne valuvat likaveden mukana pois.

Paksusuoli on ravinnon viimeinen käsittelypaikka. Sinne saapuu lähinnä ruoansulatusnesteitä, jotka imeytyvät siitä pois. Jos ihminen on kovin peloissaan, aivot tosin saattavat ilmoittaa ettei imeyttämiselle ole aikaa, jolloin ihmiseen iskee ripuli ja neste poistuu sitä kautta. Keho käyttää ravinnon tehokkaasti hyväkseen, mutta poikkeustapauksissa ruoansulatus jää kakkoseksi. Tuli heti mieleen jännitys ennen jotain pelottavaa tapahtumaa ja siihen mahdollisesti liittyvät vessareissut: ilmeisesti kehossa silloin päätellään, että nyt on tiedossa jotain niin tärkeää ja voimia vievää, että ruokaakaan ei kannata sulattaa!

Normaalitilanteessa paksusuoli lähettää ulosteen maailmaan kerran päivässä – tai kolme, jopa neljä kertaa päivässä, tai kolme kertaa viikossa. Jos kaikki on muuten kunnossa, vaihteluväli on täysin tervettä.

Paksusuolessa elää myös pääosa bakteereistamme. Ne pilkkovat siellä ravintoa, jota ei ole sulatettu ohutsuolessa, valmistavat erilaisia aineita (muun muassa vitamiineja) ja hävittävät joitain myrkkyjä. Syödessämme annamme siis ravintoa myös paksusuolen bakteereille, ja ne antavat vuorostaan meille energiaa ja hyödyllisiä aineita.

Hyviä bakteereja hommissa paksusuolessa. Osa ei anna tilaa pahisbakteereille, osa huoltaa suolen seinämää. (Olisiko tuo puhelin yhteys aivoihin ja signaali mieliteolle syödä hyviä kuituja?)

 

Bakteerikansat sisällämme

Enders listaa erilaisia bakteereja, jotka majailevat sisuskaluissamme, mutta minua kiinnosti kirjassa vielä enemmän erilaisten bakteerien ja näiden yhdistelmien vaikutukset ihmisen (ja eläimen) käyttäytymiseen. Enders kertoo tutkimuksista, joissa arkojen ja rohkeiden hiirten suolistobakteereja siirrettiin vastavuoroisesti toiselta toiselle. Kävi niin, että aroista hiiristä tuli rohkeampia ja rohkeista arkoja. Terveille hiirille siirrettiin kakkostyypin diabeetikon bakteereja, ja jonkin ajan kuluttua terveilläkin hiirillä alkoi ilmetä sokeriaineenvaihdunnan ongelmia. Täysin bakteerittomat hiiret taas ovat hyperaktiivisia ja varomattomia.

Oppiminen ja varovaisuus näyttäisivät siis liittyvän myös bakteerikantoihin sisällämme. Stressitilanteessa suoliston olosuhteet muuttuvat ja osa bakteereista selviää siitä huonommin, osa paremmin. Suolisto muistaa tilanteet ja tuntemukset. Se vaikuttaa käyttäytymiseemme – haluammeko esimerkiksi pitää enää esitelmiä koululuokan edessä tai syödä erittäin tulista ruokaa.

Enders kuvaa myös muita pieneliöitä, muun muassa toksoplasmoja. Ne asuvat kissan suolistossa ja lisääntyvät vain siellä. Kuitenkin juuri vastikään toksoplasmainfektion saanut kissa ulostaa toksoplasmoja, jotka voivat siirtyä myös toiseen eläimeen, eli ihmiseenkin. Tutkija Joanne Websterin rottakokeissa havaittiin 1990-luvulla, että toksoplasmainfektion saanut rotta ei pelkää kissan virtsaa, toisin kuin rotat yleensä. Tällaiset rotat suorastaan hakeutuivat kissanvirtsan lähettyville. Ohjailiko toksoplasma, pieni loinen, rottaa niin, että pääsisi taas varsinaiseen elinympäristöönsä, kissaan? Siltä näyttäisi, eikä siinä kaikki: myös toksoplasmainfektion saaneita ihmisiä on tutkittu, ja heillä havaittiin kohonnut riski joutua liikenneonnettomuuteen.

Toksoplasmojen vaikutusta ihmisen käyttäytymiseen voi selittää se, että elimistö tuottaa vähemmän serotoniinia vähentääkseen toksoplasmojen vaikutusta, tai että toksoplasmat asettuvat aivoissa esimerkiksi aloitekyvyttömyyttä laukaiseviin reseptoreihin, pelon tunnetta synnyttävään mantelitumakkeeseen tai siihen aivojen alueeseen, joka keksii mitä ihminen voisi tehdä seuraavaksi. Tämä voisi johtaa harkitsemattomaan liikennekäyttäytymiseen tai, kuten Enders ehdottaa, muunlaiseen itsetuhoiseen tai itseä satuttavaan käytökseen.

Hieman tätä lukiessa tahtoivat nousta hiukset pystyyn. Mutta on se kiehtovaakin, niin kuin Enders toteaakin: “vähä vähältä ratkaisemme erilaisia tapahtumasarjoja, joita aikaisemmin pidimme pelkkänä kohtalona”.

Istuessa lassomainen lihas pidättelee ulostetta sulkijalihasten lisäksi. Pöntöllä istuma-asennossa ulostaminen ei siis aina onnistu kovin hyvin. Ongelma ratkeaa “kakkajakkaralla” ja taivuttamalla yläruumista vähän eteenpäin. Hyvästi ummetus ja peräpukamat!

 

Hyvien bakteerien ruokinta ja vahvistaminen

Ihmiselle hyödylliset, “hyvät” bakteerit eli probiootit ovat olleet ihmisen kehitykselle välttämättömiä. Bakteerikäymisen avulla valmistetut ruokalajit (esimerkiksi jogurtti, piimä, hapankaali, ranskankerma, soijakastike, kimchi…) ovat olleet hyvien bakteerien lähteenä ja käyminen sinänsä terveellinen ravinnon säilömistekniikka.

Nykyään käymisen avulla valmistetuissa elintarvikkeissa ei enää ole niin paljon bakteereja: elintarviketeollisuutta säädellään voimakkaammin ja elintarvikkeita kuumennetaan bakteerittomiksi. Mistä siis saada nykyään hyviä bakteereja? Enders neuvoo ostamaan probiootteja apteekista ja kokeilemaan eri tuotteita (neljä viikkoa kerrallaan) löytääkseen bakteerit, jotka toimivat itselle. Jos siihen ei ole varaa, probioottinen jogurtti on hyvä vaihtoehto. Kuitenkaan bakteerien nauttiminen suun kautta ei ole pitkän aikavälin ratkaisu, sillä yleensä bakteerit häviävät suolistosta heti, kun niitä lakataan syömästä päivittäin.

Toinen vaihtoehto on ruokkia ja vahvistaa suolistossa jo majailevia hyviä bakteereja. Näitä ruokia Enders kutsuu prebiooteiksi. Paksusuolen bakteerit syövät kuituja, ja prebiootit ovat kuituja, jotka tarjoavat ravintoa ainoastaan hyville bakteereille. Enders listaa prebiootteina muun muassa artisokan ja maa-artisokan, parsan, valkosipulin ja sipulin, kokojyvävehnän, kauran, rukiin ja purjosipulin.

Ihmisten tulisi syödä 30 grammaa kuituja vuorokaudessa, mutta yleensä määrä jää sen alle. Endersin mukaan eurooppalaiset syövät useimmiten vain puolet suositellusta kuitumäärästä. Suomalaiset saavat noin 20-25 grammaa kuitua päivässä, ehkä täällä syödään enemmän muun muassa ruisleipää. Kuituja kannattaa siis lisätä, mutta maltilla: yhtäkkinen suurten kuituannosten syöminen, jos sitä ennen on syönyt kuitua vähänlaisesti, saa bakteerit toimimaan ylikierroksilla, ja tällöin on “pakko piereskellä niin että pyörryttää”.

Tilapäiseen ja lievään ummetukseen voi auttaa myös keinuminen pytyllä. Pitkään kestävä ja yhtäkkiä ilmestyvä ummetus kannattaa selvittää lääkärin kanssa – niin vastahakoiseksi kuin ajatus intiimin asian jakamisesta lääkärin kanssa voi saadakin. Mutta Giulia Endersin ansiosta tiedämme, että suolisto on ihmeellisen hieno, upea asia, ja jos se ei pysty toimimaan, se ansaitsee päästä lääkärin tutkittavaksi.

 

Innostava, ihailtava suolisto

Giulia Endersin Suoliston salaisuus -teos on kiehtova katsaus suoliston toimintaan ja suolistoa sekä suoliston bakteereja käsittelevään tutkimukseen. Kirjassa käsitellään suoliston tavallisia toimintoja sekä sellaisia poikkeustiloja kuin aineyliherkkyydet, refluksi ja ärtyneen suolen oireyhtymä.

Enders kirjoittaa suolistosta ja bakteereista innostuneesti ja ihailevasti, mikä tekee kirjasta helppolukuisen ja erittäin positiivisen lukukokemuksen. Olipa kerran elämä -tyyppinen kansantajuistaminen voi toisaalta myös ärsyttää, samoin se, että kirjassa kerrotaan alustavista tutkimustuloksista ja pohdiskellaan mahdollisuuksia, joita ei ole tutkimuksessa todennettu. Minua spekulointi ei haitannut – on kiinnostavaa kuulla pohdintoja kehittyvältä tieteenalalta, ja tulevaisuushan sen näyttää, onko pohdinnoilla lopulta todellisuuspohjaa.

Sellaisia sivuvaikutuksia kirjalla oli, että jonkin aikaa ajattelin suolistobakteereja syödessäni, ja ruokavalioni myös muuttui bakteereja ajatellen muutamaksi viikoksi. Ehkä opin myös ajattelemaan ihmistä enemmän kokonaisuutena, johon vaikuttavat paitsi yllättävätkin elimet, myös sisällämme elävät pieneliöt.

Giulia Enders: Suoliston salaisuus. Kaikki kehomme keskeisestä elimestä
Kuvitus: Jill Enders
Käännös: Elina Lustig
Julkaisija: Otava, 2015


Kirja on hankittu lainaan kirjastosta.