Alustat: PC
Kehittäjä: Pixelated Milk
Julkaistu: 18.5.2017
Genre: roolipeli, strategiapeli
Ikäraja: 12

Pelin promokuva.

Pelin idea lyhyesti

Regalia: Of Men and Monarchs ammentaa japanilaisten strategiaroolipelien perinteestä. Pelissä rakennetaan Ascalian raunioitunutta kuningaskuntaa uudelleen, tutkaillaan maailmaa ja taistellaan taisteluja. Lisäksi tarkoituksena on rakentaa suhteita sekä valtakuntien välisellä diplomatiatasolla, että myös oman linnakaupungin asukkaiden kesken. Kokemuksen karttuessa ja seikkailun edetessä oma taistelujoukko kehittyy ja siihen liittyy uudenlaisia sankareita.

Regalia on suurelta osin myös tekstiseikkailu, joten luettavaa lorea ja pitkiä keskusteluja riittää. Taistelemiseen pääsemiseksi on toisinaan kahlattava läpi sivukaupalla keskusteluja, joten välttämättä puhtaasta strategiapelaamisesta nauttiville peli voi olla liian tekstipainotteinen. Tekstipainotteisuudella on kuitenkin selvästi syynsä, koska iso osa pelin tunnelmaa ja juonta syntyy juuri suhteista ympäröivään maailmaan, sen kansoihin ja heidän mytologioihinsa.

Miten peliä pelataan?

Pelin tärkeimpiä rakennuspalikoita ovat vuoropohjaiset taistelut ja tekstiseikkailut. Tekstiseikkailuissa ja keskusteluissa pelaaja valitsee muutamasta vaihtoehdosta ja saattaa esimerkiksi saada esineitä tai joutua taisteluihin. Taisteluissa taas pyritään täyttämään taistelukohtaisia tavoitteita, joista osa on pakollisia ja osa vapaaehtoisia. Toisinaan taistelu täytyy voittaa, toisinaan taas pelkkä selviäminen tai osan vastustajista kukistaminen riittää. Bonushaasteet tuovat taisteluihin lisää haastavuutta sellaisille pelaajille, joille ne kenties olisivat muutoin liian helppoja.

Lisäksi pelissä kerätään resursseja valtakunnan rakentamiseksi ja ylläpidetään diplomaattisia suhteita toisiin valtakuntiin. Samalla Ascalian pääkaupunkia entisöidään ja laajennetaan, jotta se houkuttelisi enemmän ihmisiä muuttamaan paikan päälle. Resursseja on rajallisesti, mutta ainakin alkuvaiheessa myös niiden käyttäminen on hyvin suoraviivaista, eikä vaikeita valintoja tarvitse tehdä. Ainoastaan rajattu aika on sellainen resurssi, joka ohjaa pohtimaan sitä, miten kulloinkin kannattaisi pelissä edetä. Kannattaako aikaa käyttää hahmoihin tutustumiseen, kaupungin rakentamiseen vaiko maailman tutkimiseen ja taistelemiseen?

Alkuvaiheessa parhaalta tavalta edetä vaikutti maailman tutkiminen, koska se oli myös ainoita tapoja kerätä resursseja. Toisaalta se myös hetkittäin harmitti: olisi ollut kivempi tutkia maailmaa sellaisen joukon kanssa, jonka jäseniin olisi ehtinyt tutustua huolella.

Ohessa mekaniikkaa havainnollistamaan kuvankaappaus taistelusta, jonka hävisin suunnilleen kuudesti:

Grafiikat ja hahmosuunnittelu

Peli toistaa myös graafiselta ilmeeltään japanilaisten strategiaroolipelien perinteitä. Hahmot on piirretty animetyyliin ja maailma on värikylläinen ja enimmäkseen kirkas. Se tuntuu oikeastaan synkkien ja hillittyjen pelien jälkeen mukavalta vaihtelulta. Teemat eivät kuitenkaan keveästä ulkoilmeestä huolimatta ole aina pelkästään helppoja, vaan Regalia käsittelee muun muassa ennakkoluuloja, rasismia ja odotusten tuomia paineita. Lisäksi maailman mytologia on laaja ja kiinnostava, ja yksi pelin parhaista asioista ovatkin peliä pelatessa luettavaksi aukeavat tarut.

Hahmosuunnittelu toisaalta ihastuttaa ja toisaalta vihastuttaa. Välillä hahmot tuntuvat aivan liian karrikoiduilta, mutta toisaalta heidän piirteitään oppii rakastamaan. Kirkasotsainen ritari, äreä, mutta velvollisuudentuntoinen kummitus ja spontaani tulivelho ovat esimerkkejä hahmogalleriasta. Lisäksi hahmoja riittää ja heillä kaikilla on omat taustansa ja tarinansa, joiden parissa viettää aikaa ihan mielellään. (Paitsi silloin kun tekstiä tulee liikaa. Silloin sen voi onneksi skipata – ja peli tarjoaa vieläpä lyhyemmän tiivistelmän!)

Pelin promokuvamateriaalia, jossa esitellään hahmokavalkadi.


Hyvät ja huonot puolet

Varsinkin pelin tutoriaalivaiheessa valtavat tekstiseinät alkoivat hyvin nopeasti kyllästyttää ja ajattelin, että koko pelin pelaamisesta ei ehkä tulekaan yhtään mitään. Hiljalleen meno kuitenkin parani, kun alkuvaiheesta päästiin eteenpäin, ja osan loresta oppi suosiolla jättämään myöhemmäksi (tai ehkä kokonaan lukematta). Vaikka tekstiseinät hieman vähenivätkin, ärsyttävä huumori ei silti juuri alkuvaiheesta parantunut. (Sankari esimerkiksi juo vahingossa isoisänsä tuhkat uurnasta, koska luulee sitä teekannuksi. Peruspäivä Ascaliassa.)

Alkuvaiheen ongelma on myös se, että vaikka pelissä on laaja tutoriaali, paljon asioita jätetään silti kertomatta. Siinä vaiheessa, jossa pelaajan pitää ryhtyä hoitamaan Ascalian valtakunnan asioita ja pelastamaan sitä ulosotolta (kyllä, kuningasperheellä on jäätävästi velkaa), on olo vielä aika epävarma. Vaikka päähenkilön isoisän kummitus tarjoutuukin neuvomaan, niin ei käytännössä kovin helposti tapahdu. Alkuepäröinnin jälkeen peli kuitenkin lähtee rullaamaan ja taisteluihin selviämisen jälkeen meno muuttuu aidosti kiinnostavaksi.

Taistelumekaniikkojen opettelu ottaa aikansa ja strategisia vaihtoehtoja joutuu oikeasti pohtimaan. Se on hyvä. Kun peliä pelaa normaalilla vaikeustasolla, on ihan mukavaa, jos taistelut täytyy toisinaan käydä muutamaankin otteeseen. Toisaalta ongelmaksi muodostuu tallennuspaikkojen vähäisyys: toisinaan sitä taistelun tuoksinassa tajuaa, että tallennus tapahtuikin viimeksi suunnilleen tunti sitten, ja kun taistelu on liian vaikea voitettavaksi, saattaa kaikki edistys mennä samalla sivu suun. Olisikin hienoa, jos pelin voisi tallentaa rauhassa esimerkiksi jokaisen taistelun jälkeen sen sijaan, että jos on haukannut liian ison palan, siitä sakotetaan tuntikausien uudelleenpeluulla samaan pisteeseen pääsemiseksi.

Alussa pelin naishahmot myös raivostuttavat. Alkuperäisessä nelikossa toinen naishahmoista on ylimielinen ja nirppanokkainen kaunotar, toinen ylienerginen ja selvästi hieman typerä pikkusisko. Toisaalta päähenkilö, vetelä mutta naiivi nuori kuningas, ei ole naisia parempi. Kirkasotsainen ritari Griffith sen sijaan on kuin klassinen tarun sankari velvollisuudentuntoineen, mutta hänenkin ominaisuutensa ovat sopivasti karrikoituja. Lisäksi joukkoon liittyy myöhemmin kiinnostavia naishahmoja, joiden myötä asetelma paranee, ja alun huolet naisten representaatiosta osoittautuvat suhteellisen turhiksi.

Regalian maailma, sen kulttuurit ja tarut on mietitty huolella. Vaikka ne ovatkin monilta osin klassista fantasiaa, vastaan tulee myös hauskoja pieniä eroavaisuuksia. Lisäksi kerättävät esineet tulevat tarinoiden myötä, mikä osaltaan lisää niiden kiinnostavuutta ja luontevuutta. Kirjallisuustieteilijälle ja fantasianörtille tekstiseinät siis olivat usein varsin tervetulleita, ja auttoivat motivoitumaan suuren maailman tutkailemiseen ja valtakunnan rakentamiseen.

Lisäksi täytyy antaa erityisesti pisteitä pelin saavutusjärjestelmästä. Steamin saavutuksia löytyy kaikkiaan 49 kappaletta, ja niitä myös saa sopivassa suhteessa, mikä osaltaan motivoi jatkamaan pelaamista silloinkin, kun hidas eteneminen hieman turhauttaa.

Pähkinänkuoressa

+ nätti graafinen ilme
+ taisteluissa sopivasti haastetta
+ kiinnostava mytologia
+ suuri valinnanvara taistelujoukon kasaamisessa
– hetkittäinen raskaus tekstipainotteisuudesta johtuen
– huonohko huumori
– tallennuspisteiden vähäisyys

Todellinen nörttityttö

Todellinen nörttityttö

Peli on saatu ilmaisena arvostelukappaleena.