Varoitus: Sisältää juonipaljastuksia!
Supergirl ei ollut minulle ennestään hirveän tuttu supersankari. Aikuisena olen lukenut sarjakuvista lähinnä Asterixia ja Aku Ankkaa. Lapsuusajan lukukokemuksista minulla ei ole niin tarkkaa muistikuvaa, vaikka supersankari-sarjikset olivatkin niitä suosikkeja. Sarjan traileri kuitenkin vaikutti kiinnostavalle joten päätimme avopuolison kanssa ottaa sen katseluun.

Vielä useammankin jakson nähtyä tuli edelleen tunne, että tähän ei nyt oikein pääse kiinni. Supergirlin, Kara Zor-elin elämä maapallolla seurailee mielestäni pikkuisen liian tarkasti Clark Kentin jalanjälkiä. Tuntematta originaalia sarjista tarkemmin, en voi tässä yhteydessä kommentoida onko tarina tv-sarjaa varten keksitty vai onko se enemmän alkuperäistä sarjistarinaa noudatteleva. Pikkuhiljaa tarina kuitenkin ikäänkuin kasvoi kiinni. Aloin jopa pitää joistakin hahmoista, kuten Karan pomosta, tiukasta mediamoguli Catista, alussa hiukan varjoon jäävästä työkaveri Winn’stä ja myöhemmin vihreäksi marsilaiseksi paljastuvasta DEO-pomo Hank Henshaw/J’onn J’onzzista. Pidin erityisesti kohtauksesta jossa Karan pomo päättää nimetä huudeille ilmaantuneen uuden supersankarin Supertytöksi vaikka Kara yrittää ehdottaa, että eikös sen pitäisi olla kuitenkin ennemmin SuperNAINEN.

Noin päällisin puolin mukiinmenevässä supersankarisarjassa on kuitenkin isoja aukkoja. Nimittäin käsikirjoituksessa ja tapahtumien loogisuudessa. Avopuolisoa nyppii jatkuvasti suoranaiset virheet trailerissa: Kara ei paljastanut supergirliyttään pakolla vaan valitsi ihan itse, eikä tilanteessa ollut kyse onnettomuudesta vaan terroristihyökkäyksestä. Ollakseen niinkin salainen hallituksen organisaatio DEO voisi samantien asentaa heiluriovet portille. Väkeä lappaa sisään ja ulos enemmän kuin laki sallii. Työntekijöiden kaverit ja sukulaiset pääsevät vierailemaan pääkallonpaikalla ilman sen suurempaa ongelmaa ja kyseenalaistusta milloin vain se  heille tuppaa sopimaan. Vaikka Supergirlin pitäisi olla Teriksen veroinen supersankari, hän häviää taistelussa vähän turhan heppoisesti  “ei niin vahvoille” vastustajille. Tämä on toki selitetty kohtalaisesti sillä, että Kara vähän kuin etsii vielä itseään, eikä hänellä ole taistelukokemustakaan. Kokemattomuutta petrataan sparraamalla sisaren kanssa treenisalilla. Samanlainen hienoinen vatulointi kuitenkin jatkuu vielä myöhemminkin kakkoskaudella, omasta mielestäni vähän turhaan kun tarinan olisi voinut kirjoittaa toisellakin tapaa.

Näiden lisäksi monet hahmoista sortuvat aivan liian usein täysin päättömiin ja epäuskottaviin ratkaisuihin joita hahmon historia tai ammattitaito ei millään tavalla tue. Yksi heikoimmista hahmoista on mielestäni Karan sisko Alex. Hänen pitäisi olla loistava tieteentekijä ja tutkija sekä korkealle koulutettu DEO:n kenttäagentti, johtajan oikea käsi. Hahmo ei kuitenkaan hetkeäkään epäile, että 15 vuotta rikollisen organisaation vankina ollut isä olisi voitu vaikkapa aivopestä pettämään DEO.

Terästytön hahmokaan ei ole sieltä vahvimmasta päästä, omaan makuuni hän on ehkä hiukan liian nössö ja epävarma, tosin se saattaa olla tarkoituksellinen tehokeino kuvastamaan nuoruutta ja kokemattomuutta. Mitään hirveän vahvaa hahmokehitystä ei kumminkaan omasta mielestäni vielä ole tapahtunut. Mikä tietysti olisi suotavaa jo toiselle kaudelle siirryttäessä. Tarinankerronnallisista heikkouksista huolimatta sarja on ihan hupaisaa ajankulua. Maskeeraukset ja erikoistehosteet ovat ainakin olleet hyvin tehtyjä. Ikuisena ihmetyksen aiheenani on kuitenkin jaksosta toiseen se, miten tiukkojen farkkujen alle mahtuvat huomaamatta Supertytön asuun kuuluvat polvipituiset saappaat ja hame?

supergirl

Kuvalähde: sarjan fb-sivut