Disney ilmoitti vuonna 2012 ostavansa Lucasfilmin ja tuottavansa kolme uutta Tähtien sota -elokuvaa sekä kolme antalogiaelokuvaa. Tämä sai aikaan epäillystä, pystyykö Disney saavuttamaan alkuperäisen Tähtien sota -trilogian tason. Vuonna 2015 ilmestynyt episodi 7 The Force Awakens palautti useamman fanin uskon. Joulukuussa 2016 ilmestyi Tähtien sodan maailmaa taustoittavista antalogiaelokuvista ensimmäinen: Rogue One: A Star Wars Story. Gareth Edwardsin ohjaaman elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Uutta toivoa ja kertoo, kuinka kapinalliset onnistuivat varastamaan Kuolemantähden suunnitelmat.

Nörttitytöt kävivät katsomassa elokuvan ja kertovat nyt mielipiteensä. Sisältää lievää spoileria, eli jos elokuva on vielä näkemättä, harkitse tarkoin, haluatko jatkaa arvostelua pidemmälle.

Odotin Rogue Onea kuin kuuta nousevaa. Ostin liput ensi-iltaan heti kun ne tulivat myyntiin; töissä, juuri ennen tiimipalaverin alkua. Innostuksesta huolimatta menin katsomaan elokuvaa kauhun sekaisin tuntein. Mitä jos en pidäkään tästä? The Force Awakens oli vakuuttanut minut siitä, että yhä edelleen on mahdollista tehdä hyvä Tähtien sota-elokuva, mutta nyt ei ollut kyseessä Skywalkerin perheeseen keskittyvä tarina.

Rogue One erosi juuri sopivissa määrin virallisesta sarjasta, kuitenkin sen verran, että en tahtonut lämmetä elokuvalle. Tuntui, kuin olisi pitänyt odottaa kauan, että tarina pääsi kunnolla vauhtiin. Kun vauhtia saatiin, toivoin, ettei elokuva loppuisi ollenkaan. Parani ihan mielettömän paljon loppua kohden. K-2SO vei lempparidroidin paikan BB-8:lta omalta listaltani ja Chirrut Îmwen hokema “I am one with the Force, the Force is with me” on testatusti toimiva mantra, kun kaikki tuntuu menevän päin honkea.

Kuten sanoin, elokuva parani loppua kohden huimasti. Ainakin itse elin mukana jännityksessä, että onnistuvatko hahmot lopulta tehtävässään, vaikka kyllähän sen tiesi. Kyyneleiltäkään en välttynyt.

4/5

Riikka

Vasta aikuisiällä Tähtien sodat katsoneena en ennen elokuviin lähtöä tiennyt, että kyseessä on välipala episoideihin. Luulin lähteneeni katsomaan episodi kahdeksaa! Seiskasta erittäin paljon nauttineena koin pienen pettymyksen, kun elokuvaseurani asiasta minulle mainitsi. Melko turhaan, sain huomata.

Sillä minä pidin elokuvasta, jos en nyt valtavasti, niin paljon. Pidin sen sinisyydestä ja synkkyydestä. Ehkä siksi, koska vanhat Star Warsit olen nähnyt vasta viimeisten vuosien aikana, arvostan enemmän vakavampaa Tähtien sota -henkeä. Lapsena huumoripitoisempi meininki olisi todennäköisesti iskenyt minuunkin. Rogue Onessa minuun iski eritoten sen erilaisuus verraten muihin saagan elokuviin. Elokuvassa paistaa epätoivo, ja silti sen lävitse vankkumaton usko hyvään.

Ainoana miinuksena pidin verrattain irrallisia viittauksia episodeihin. Näen niiden funktion, mutta koin ne tarpeettomiksi Rogue Onessa. Leffaseuralaiseni kritisoi viittauksia myös todeten, että elokuvassa olisi ollut aineksia irtisanoutua vieläkin rajummin itse päätarinasta ja hieman pettyikin, kun tällaista ratkaisua ei oltu tehty. Elokuvan loppu sen sijaan sai kyyneleet silmiini. Se oli kaunis ja muunlaista loppua elokuvaan en olisi suonutkaan.

Annan elokuvalle kolme tähteä viidestä.

-Ninna

©Lucasfilm LFL 2016

Alkuperäisten katsomisesta on niin kauan, etten tajunnut Moff Tarkinia CGI-hahmoksi! Miten voi olla niin puusilmäinen? Puolustuksekseni tarjoan seuraavaa selitystä.

Kävimme katsomassa leffan Tennispalatsin Scape-salissa (entinen ykkössali), jossa pitäisi olla Suomen, ellei koko Pohjoismaiden edistyksellisin 3D-tekniikka. Projektorin valovoimassa ei ollutkaan valittamista. Leffa näytti tässä formaatissa todella hyvältä, mutta: Tarkinin tietokonegeneroitu naama meni ohi siksi, että kaikissa kohtauksissa katse kiinnittyi imperiumin upseerien rintamuksiin, joihin kiinnitetyt puna-siniset neliörivit loistivat luonnottoman kirkkaina. Scapessa käytettävä teknologia selvästi ylikorostaa puhtaita punaisia, sinisiä ja vihreitä värejä. Tulipahan sekin nyt sitten huomattua.

Elokuvana Rogue One oli nautittava ja tarpeeksi vetävä. Pidin hahmoista, mutta toisaalta myös kunnon vanhan ajan tragedialopusta. Monta hyvää leffaa on viime vuosina vesitetty Deus Ex Machina -tyyppisillä ratkaisuilla, kun onnellinen loppu on saatava keinolla millä hyvänsä. Leffan parasta antia saattoi olla lopun Darth Vader -taistelukohtaus, jossa oli todellista kauhun tuntua. Pelkästään sen takia kannattaa katsoa vaikka toisenkin kerran.

Periaatteessa Rogue Onen funktio on selittää, miksi Kuolemantähden tuhoaminen oli lopulta niin helppoa, ja siinä leffa onnistuu mielestäni hyvin. 4/5 would watch again.

-Alix

Odotukseni Rogue Onea kohtaan olivat vähän kaksijakoiset. Toisaalta odotin sitä innolla, mutta samalla vähän epäilevästi. Varsinkin kun vähän aikaa sitten satuin katsomaan Gareth Edwardsin Godzilla-elokuvan, joka oli järkyttävän huono. Mutta onneksi ei tarvinnut pettyä. Rogue One ei ollut Godzilla. Ensimmäisen Rogue One -katselukerran jälkeen olin ihan fiiliksissä. Elokuvassa tuntui kaikki olevan kohdallaan. Siinä oli samaa tunnelmaa kun vanhoissa Tähtien Sota -elokuvissa. Toisella katselukerralla yritin katsoa elokuvaa kriittisemmin ja toki siitä löytyi kritisoinnin aihetta niin dialogeista kuin juonen rakentelustakin. Mutta en halunnut näiden asioiden pilaavan elokuvan tuomaa positiivista fiilistä.

Nyt neljän katsomiskerran jälkeen Rogue One tuntuu vaan paranevan ja joka kerta siitä löytää jotain uutta. Parhautta elokuvassa on upeat avaruustaistelut ja persoonalliset henkilöhahmot. Tarkin oli mahtavuutta ja Vader sai aikaan väristyksiä. Oli myös ilo nähdä oma menneiden vuosien idoli Donnie Yen ottamassa erää stomtroopereiden kanssa. Ja toki oli hyvä bongata sivuosista brittiläisistä tv-sarjoista tuttuja naamoja. Lisäksi tykkäsin elokuvan loppuratkaisusta. Kerrankin elokuva, joka ei kumartele Hollywoodin normeja.

Pisteitä  4/5

-Katja A.

Itselläni ei oikeastaan ollut mitään odotuksia Rogue Onesta. Ainut pieni ennakkoluulo ja pelko takaraivossa oli se pettymys, mikä Force Awakensin kierrätysjuonesta oli jäänyt. Mutta miten ilahtunut olinkaan! Välillä teki mieli hyppiä penkissä puhtaasta ilosta. Ei saisi verrata, mutta pidin Rogue Onesta reilusti enemmän kuin Force Awakensista. Elokuvalla ei ollut samaa painolastia mitä Forcella, ja tästä syystä se tuntui eheämmältä ja tempaisi mukaansa vahvemmin.

Erityisen paljon pidin elokuvan tyylistä. Koska Rogue One on esiosa Star Wars: A New Hope -elokuvalle, piti sen heijastaa samaa maailmaa avaruusalusten, puvustuksen, tyylin ynnä muun myötä. Ilahduttavan retroa ja alkuperäistä trilogiaa henkivää, lähes sellaista 70-luvun muotokieltä. Ai että!

Hahmot olivat suurimmalta osin hyviä. K-2SO droidi oli kuitenkin ehdoton suosikkini. Vähän sellainen C-3PO gone bad. Pidin myös siitä että naispäähenkilö Jyn oli toiminnallisempi kuin kapinalliskumppaninsa Cassius. Monesti, kun Cassius vielä mietti, Jyn jo toimi. Muuten koko elokuvan läpi osa hahmoista tuntui todella mieleenpainuvilta ja osa vähän persoonattomilta. Elokuvassa oli hyvää synkkyyttä. Ja tietty Darth Vader. Erityisesti pidin myös lopusta. Se saa suuren hatunnoston. Toimi varmasti paljon paremmin kuin yksikään kiiltokuvaloppu olisi toiminut.

Yleisesti en ehkä edes välitäkään, oliko elokuvassa kaikki kohdillaan, koska harvoin lähtee elokuvista niin täynnä sellaista puhdasta lapsenmielistä intoa. Ehdottomasti uusintakatselmus! 4/5 tähteä.

–  Katja K.