Nörttitytöt

Vaikka Otus Mekanikus ja Mutkia Matkassa julkaistiin jo kesällä Ropeconissa, niitä lienee syytä vilkaista arvostelun kautta nimenomaan näin joulun alla – molemmat voivat nimittäin olla mainioita ideoita pukinkonttiin pienille seikkailijoille, mutta valintaa ennen on hyvä tietää vähän tarkemmin mistä lisäosissa on kyse. Seuraavassa siis arvostelussa kokoperheen roolipeli Astraterran lisäosat.

Otus Mekanikus

Otus Mekanikus
Alusta: pöytäroolipeli
Teksti: Miska Fredman
Kuvitus:  Hans Zenjunga, Olli Hietala
Julkaisija: Ironspine
Ikäsuositus: kaikenikäisille
Tuomio: erittäin tarpeellinen pidempään Astraterrassa viihtyville

Otus Mekanikus sisältää konkariseikkailijoille tarkoitettuja lisäsääntöjä ja uusia Astraterran mekaanisia asukkeja. Vaikka Astraterran peruskirja tuntui ensi lukemalta pursuilevan mielenkiintoisia otuksia, Otus Mekanikus tulee tarpeeseen – etenkin niille Mekaanikoille ja Tohtoreille jotka ovat intohimoisen kiinnostuneita elokoneista ja muista rakennelmista. Mekaanisia oletoja peruskirjassa ei monen mielestä esitelty tarpeeksi, mutta on oikeastaan parempi että koneotukset saivat oman lisäläpyskänsä, niin mielenkiintoisesta osasta Astraterran maailmaan on kyse. Lisäys otuskavalkaadiin tuli muutenkin sopivalla hetkellä, sillä moni löytöretkikunta lienee jo siinä vaiheessa seikkailuaan että Tulitiaiset ja Seittimadot on kohdattu jo moneen kertaan. Tarinallisesti Otus Mekanikuksen käyttöönoton ohessa voi tehdä vaikka pienen aikahypyn ja kertoa kuinka teknologian kehittyessä Puolikoneet ja muut mekaaniset laitteet ovat yleistyneet. On pakko hieman arvella olisiko tämä pelintekijöiden tarkoituskin, sillä tekstissä siellä täällä vihjataan että esitellyt otukset ovat melko viimeaikaisia tulokkaita. Olisi aika jännittävää jos jokainen tulevakin lisäosa jatkaisi Astraterran maailman kehittämistä ja pitäisi mailman näin jatkuvasti elävänä ja muuttuvana.

Astraterran taide vaihtelee kirkkaista lastenpiirretty -karikatyyreistä maalauksellisiin maisemiin ja luonnosmaisiin lyijykynäpiirroksiin. Tässä kuvassa on Oskari Wäänäsen käsitys höyrykourasta.

Höyrykoura oli peruskirjan härveleistä yksi lähinnä Otus Mekanikuksen esittelemiä Puolikoneita. Kuva: Oskari Wäänänen.

Konkarisäännöissä minua erityisesti kiehtoi saada lisää tietoa jalohopeasta, tuosta mystisestä Muinaisten kanssa suorastaan samalla aallonpituudella olevasta aineesta. Säännöissä tarkennetaan jalohopean käyttöä niin korjaamiseen kuin uusien härveleiden tekemiseenkin. Käytännössä kuitenkin Konekieli lienee mielenkiintoisin ja ehkä myös odotetuin lisäys. Jo muutaman ensimmäisen pelautetun seikkailun aikana joku nimittäin keksi minulta kysyä voisiko elokoneita yrittää ohjelmoida uudelleen tai muuten hakkeroida – no, nyt voi! Moni mielikuvitusrikkaiden pelaajien pelinjohtaja lienee näistä säännöistä onnessaan – tosin todennäköisesti jonkinlainen sääntö monessa peliporukassa tähän on jo keksittykin.

Otus Mekanikuksen otukset ovat huolella mietittyjä eivätkä suinkaan mitään kertakäyttötavaraa. Kustakin rakennelmasta tai olennosta on kerrottu perustietojen ja pelimekaniikkojen lisäksi myös kutkuttavia salaisuuksia, joiden pohjalta voinevat niin pelinjohtaja kuin pelaajatkin kehitellä teorioita Astraterran maailmasta. Verrattuna peruskirjan olentopediaan, Otus Mekanikus antaa otuksistaan tietoa hieman laajemmin ja seassa on myös olentojen kustomointia auttavia taulukkoja.

Elokoneet olivat tietenkin mukana jo peruskirjassa, mutta Otus Mekanikuksessa niistä saadaan huimasti lisää tietoa. Elokoneiden lähes inhimillinen käytös ja pitkän historian suoma uskomaton kokemusmaailma luovat pelinjohtajalle mahdollisuuksia hyvinkin syvällisiin pohdintoihin. Nyt kun elokoneiden rakenteesta ja ohjelmoinnista tiedetään lisää, Muinaisten historiaa voi käydä yhä paremmin tutkimaan. Esitellyistä Elokoneista osa on tietenkin sopivia vastuksia toimintakohtauksiin, mutta mielestäni Elokoneet menevät oikeastaan hukkaan taisteluissa: toki niistä saa hyvää luuttia rikkinäisinäkin, mutta osia arvokkaampaa olisi päästä todella tutkimaan koneiden tiedostoja ja sielukiveä.

Liekö syy Star Warsin droidien vai pitäisikö minun päästä pelaamaan Tohtoria, mutta Villikoneet vaikuttavat todella ihastuttavilta olennoilta joilla voisi olla paljon kerrottavaa Astraterran maailmasta. Villikoneet antavat jo pelkällä olemassaolollaan pelinjohtajalle mielenkiintoisen juoni-idean: Kuka ne on kehittänyt? Miksi ne ovat olemassa? Siinäpä kysymyksiä jotka varmasti pitävät nohevimmatkin seikkailijat kiireisinä pitkän aikaa.

Löytöretkeilijöiden motivaationa on silkan seikkailunhalun lisäksi muun muassa arvokkaiden teknoaarteiden löytäminen.

Teknoaarteet ja elokoneet ovat Otus Mekanikuksen myötä entistä jännittävämpiä löydöksiä retkikunnille!

Laboratorioiden luomuksista allekirjoittaneen silmään pisti Puolikoneet – siis steampunk kyborgit. Niiden kohdalla tärkein kysymys jää vastaamatta: miten sellaiseksi voi oman hahmonsa tehdä? Valitettavasti kirja ei anna selkeitä sääntöjä operaatioon, mutta vihjaa että Port Arcosta voisi löytyä asiansa osaavia masinisteja. Se, saako retkikunnan huimapää Teräskynnet käteensä riippuu siis pelinjohtajasta – kuten riippuvat operaation hinta ja mahdolliset sivuvaikutuksetkin.

Aivan viimeisenä esitellään ehkä kiehtovimmat lisäykset maailmaan: mekaaniset omituisuudet, jotka ovat erityisesti mekaanisiin otuksiin ja härveleihin liittyviä sairauksia tai loisia. Löytöretkeilijöiden elämä kävi juuri huimasti vaarallisemmaksi kun teknoaarteista voi saada vakavan Vaskilepra-tartunnan eikä Tähtiritareiden jalosapelikaan ole enää niin tuhotumaton kuin luulisi.

Otus Mekanikus tulee varmasti tarpeeseen Astraterran löytöretkeilijöille. Suurimman hyödyn siitä saanevat irti jo muutamia seikkailuja käyneet peliporukat, jolloin keinotekoisten mekaanisten otusten yleistymistä voi pitää osana koko kampanjan juonta ja merkkinä maailman kehittymisestä. Tähän mennessä olen vetänyt Astraterraa lähinnä 1-2-luokkalaisille ja nuoremmille, mutta erityisesti Elokoneiden tarkemman esittelyn luomat mahdollisuudet tulisivat ehkä parhaiten käyttöön hieman vanhempien pelaajien kanssa.

Vaikka peruskirjalla pääsee pitkälle seikkailuissa, Otus Mekanikus on varmasti tarpeellinen lisäosa kaikille pidempään pelaaville, niin tärkeässä osassa mekaaniset otukset Astraterraa kuitenkin ovat. Koska Otus Mekanikus on nimenomaan lähdeteos, se toimii melkein paremmin PDF-versiona josta voi hakutoiminnolla nopeasti saada käsiinsä juuri oikean otuksen tiedot. Läpyskää saa kuitenkin sekä verkkoversiona että painotuotteena. 

 

Mutkia matkassa

Alusta: pöytäroolipeli
Teksti: Jonas Mustonen, Miska Fredman
Kuvitus: Miska Fredman (kartat), Jouni Nummela (kansi)
Julkaisija: Ironspine
Ikäsuositus: kaikenikäisille
Tuomio: helpottaa kokemattoman pelinjohtajan työtä

Mutkia matkassa sisältää kolme valmisseikkailua kiehtovilla kuvituksilla ja valmiilla ongelmilla ja haasteilla. Lentävät rauniot toimii suoraan jatkona Kokkareen seikkailijakoulu -valmisseikkailulle Astraterran peruskirjasta. Lentävien raunioiden tehtävä oikeastaan muuttaa Kokkareen vähän riistokapitalistiselta huijaukselta haiskahtavan seikkailijakoulun huomattavasti järkevämmäksi testiksi ja petaa Kokkareesta vasta-alkaneelle seikkailijapoppoolle mielenkiintoista mentoria ja tehtävänantajaa mahdollisesti tulevillekin tehtäville.

Aavepuu vaikutti alkuun kiinnostavimmalta näistä kolmesta, mutta sitä käytännössä testatessa tuli selväksi, että se vaatii hieman kokeneempia seikkailijoita – siis roolipelaamisessa kokeneempia. Vaihtoehtoja riittää niin paikkojen tutkimisjärjestyksessä kuin tilanteiden hoitamisessakin, eli tähän muinaiseen solaarikaupunkiin kannattaa suunnistaa sen jälkeen kun pelaajat ovat hoksanneet roolipelaamisen idean ja ovat valmiita tekemään suunnitelmallisia päätöksiä ja  muistamaan yksityiskohtia.

Astraterran kartasta näkyy maailman kolme kilpailevaa valtakuntaa: tähtiritarikunnan synnyttänyt Eskalonin kuningaskunta, vauhdilla teollistunut Malorin imperiumi ja peli-intoisen kuningattaren johtama Arkadian kuningatarkunta.

Toisin kuin digipelien DLC-lisäreissä, Astraterran lisäosat lisäävät syvyyttä jo aiemmin kartalla näkyviin alueisiin .

Rikkoutunut linna -seikkailun mielestäni nerokkain pointti on heti alussa: “Miten me päädyimme tänne” taulukko, jota voinee käyttää sovellettuna muihinkin seikkailuihin. Jos tarkkaan miettii, niin eihän Tähtiportinkaan jokainen jakso ala niin että “ja sitten he kirjoittivat tähtiporttiin uuden numerosarjan ja astuivat läpi”, vaan kaikenlaiset odottamattomat vikatilat, ilkikuriset lemmikit sun muut yllättävät tilanteet kuuluvat asiaan. Seikkailuna Rikkoutunut linna omaa mielenkiintoisen pulmatehtävän joka jatkuu koko seikkailun ajan ja tarjonnee haastetta kokeneemmillekin konkariseikkailijoille. Pulma on sen sorttinen että aivan nuorimmille ja vauhdikkaimmille pelaajille Rikkoutunut linna saatta olla hankala pähkinä ja muutenkin seikkailu on aika pitkä ja moniulotteinen, joten jätin sen itse suosiolla testaamatta kun testipelaajina oli lähinnä ensikertalaisia. Tarina vaikuttaa kuitenkin toimivalta ja mielenkiintoiselta, joten kokeneelle seikkailijapoppoolle Rikkoutunut linna on varmasti maino matkakohde – erityisesti kun seikkailuun johtavan talismanin voi sijoittaa aarteeksi mihin tahansa edellisistä seikkailuista.

Tässä vaiheessa viimeistään lienee viisasta todeta etten koskaan ole suhtautunut kovin lämpimästi toisten tekemiin valmiisiin skenaarioihin tai seikkailuihin. Valmiita NPC-hahmoja, paikkoja ja muita resursseja otan mielelläni vastaan, mutta varsinaisen juonen kehitän mieluiten itse. Kaikissa testaamissani valmisseikkailuissa on mielestäni nimittäin aina se sama vika ja Astraterran seikkailut lankeavat tähän valitettavasti myös: ohjeet luettuaan pelinjohtajalle jää sellainen kuva että seikkailun tekijällä on ollut jokin selkeä visio tutkittavasta paikasta, sen historiasta ja tarkoituksesta, mutta sitä ei ole kirjattu auki. Vihjeitä ja viittauksia viljellään, mutta totuus jää pelinjohtajallekin epäselväksi ja saa aikaan huteran olon peliä vetäessä. Toki tämä avaa mahdollisuudet pelinjohtajalle itselleen keksiä omanlaisensa tarina seikkailun taustalle, mutta miksi sitten oikeastaan enää käyttää valmisseikkailua? Eikö valmisseikkailun idea ole juuri se, että se on valmis? Valmisseikkailun ei mielestäni pitäisi vaatia juuri ennakkopohdintaa pelin vetäjältä ja parhaimmillaan toimisi jopa melkein suoraan ensi kertaa paperista luettuna. Mutkia matkassa -seikkailut vaativat paitsiennakkoperehtymistä, myös sivuhahmojen lunteenpiirteiden miettimistä ja tutkittavan paikan historian arvailua.

Sankarille voi valita roduksi tavanomaisten ihmisten lisäksi vaikkapa kuvassa näkyvän keijumaisen solaarin. Furry-mielisetkin löytävät varmasti mieleisensä hahmot ihmisen ja eläimen sekoituksista kimeroiden joukosta.

Sankareilla on hyvä olla hieman kokemusta Astraterrasta ennen kuin lisätään Mutkia Matkaan.

Aivan aloitteleville löytöretkeilijöille Mutkia matkassa saattaa olla hieman liikaa – no, liikaa mutkia matkassa – etenkin jos peliaikaa ei ole hirveän paljon per pelikerta. Seikkailuissa on ainesta jopa usean tunnin mittaisiksi sessioiksi. Mutta jos retkikunnan pelinjohtajalla on ideat vähissä, tästä lisäosasta niitä saa kyllä lisää. Jokainen kolmesta seikkailusta on sellainen että siitä voisi kehittää lisääkin juonia omiin uusiin seikkailuihin.

Automaattisina “aivot narikkaan” -valmisseikkailuina nämä eivät kuitenkaan toimi, vaan pelinjohtajan on oltava hereillä ja vähän miettinyt etukäteen seikkailua. Mutkia matkassa saattaakin olla paras joululahja nimenomaan pelinjohtajaksi pakotetulle vanhemmalle. Konkari-pelinjohtajalle seikkailuista voi olla hyötyä uusien ideoiden saamiseen, mutta oikeastaan ideoiden saamiseen Otus Mekanikuksesta saa paremmin rahalleen vastinetta. Mutkia matkassa on taitettu melko leveästi ja isolla printillä, jolloin näytöltä PDF-versiota lukiessa voi olla hankala nähdä kaikkea tarpeellista kerralla. Itse päädyin printtaamaan testaamani seikkailut, etenkin kun seikkailuiden vetämiseen tarvitsi kuitenkin myös peruskirjan olentopediaa.

**************

Otus Mekanikus ja Mutkia Matkassa saatiin ilmaisena arvostelukappaleena.