Batman-The-Killing-Joke-Movie-Poster

 

Tämä artikkeli sisältää juonipaljastuksia elokuvasta. Teitä on varoitettu.

Alan Mooren sarjakuva The Killing Joke tutustutti minut aikoinaan kunnolla Batman-sarjakuvien maailmaan, vaikka hahmo onkin kuulunut suosikkeihini jo ennen sitä. Tutustuin Yön ritariin ylipäätään 1990-luvulla esitetyn Batman the Animated Seriesin (lyhennettynä BTAS) kautta. Sen ääninäyttelijät tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, että kuulen heidän äänensä päässäni Batman-sarjakuvia lukiessani.

Koska Killing Joke kuuluu suosikkisarjakuviini ja BTAS on suosikkifilmatisointini Yön ritarista, olen vuosia toivonut, että Killing Jokesta tehtäisiin animaatioelokuva, jossa käytettäisiin animaatiosarjan näyttelijöitä. Toiveeni toteutui, kun viime vuonna ilmoitettiin, että elokuva on tosiaan tulossa ja BTAS.sta tutut Kevin Conroy ja Mark Hamill uusivat jälleen kerran roolinsa Batmanina ja Jokerina.

Jokeri on karannut Arkhamin vankimielisairaalasta. Hän haluaa todistaa teoriansa, jonka mukaan kuka tahansa voi tulla hulluksi, ja siihen riittää vain yksi huono päivä. Koekaniiniksi valikoituu poliisipäällikkö James Gordon. Batman lähtee mielipuolen perään pelastaakseen liittolaisensa ja joutuu samalla pohtimaan Rikosten klovniprinssin kanssa käymäänsä psykologista kaksintaistelua. Tarinan aikana raotetaan myös verhoa Jokerin menneisyyteen.

Elokuva julkaistiin maailmalla suoraan kotilevitykseen eikä sitä esitetty teattereissa kuin vain yhden päivän valikoidusti Yhdysvalloissa. Nautiskelin elokuvasta siis kotisohvallani. Alku poikkesi sarjakuvasta, sillä elokuvan tekijät olivat lisänneet ylimääräisen sivujuonen, joka valottaa aikaa ennen päätarinaa. Se on kiintoisa lisä tarinaan, vaikken pitänytkään sen kaikista käänteistä – erityisen paljon minua häiritsi Batmanin ja Batgirlin välille luotu epämääräinen “suhde”. Olin kuitenkin iloinen siitä, että Batgirl saatiin mukaan myös aktiivisena toimijana, kun taas sarjakuvassa hänen ainoa tehtävänsä oli tulla Jokerin ampumaksi, minkä seurauksena hän halvaantuu.

Minulla oli suuret odotukset elokuvan suhteen, joten myönnän hieman pettyneeni sen animaatioon, joka oli ajoittain melkoisen kömpelöä ja vaikutti hiukan raakilemaiselta. Vaikka jälki on kömpelöhköä, oli myös asioita, joissa se onnistui: Brian Bollandin, alkuperäisen sarjakuvan kuvittajan taide oli otettu hyvin huomioon, mikä näkyi erityisen hyvin joissakin kohtauksissa. Pidin myös elokuvan värimaailmasta, sekä nykyhetken että takaumien osalta – niissä on selkeästi kunnioitettu Bollandin kädenjälkeä.

Jouduin pettymään jonkin verran animaatioon, mutta onnekseni ääninäyttely oli erittäin tasokasta. Sekä Kevin Conroy että Mark Hamill loistavat rooleissaan, heidän tulkintansa hahmoistaan täydentävät toisiaan erinomaisesti, niin kuin aina ennenkin. Pidin myös muista näyttelijöistä, erityisen paljon Ray Wisesta Gordonina. Barbara Gordonia eli Batgirliä esittää Tara Strong, joka esitti hahmoa myös BTAS:n viimeisellä kaudella. Summa summarum, kaikkien hahmojen äänet kuulostivat uskottavilta ja ne onnistuivat vetoamaan tunteisiin – olivat ne tunteet sitten negatiivisia tai positiivisia.

The Killing Joken animaatioversio ei ole täydellinen, mutta siinä on sen verran hyviä puolia suhteessa vikoihinsa, että pystyn nauttimaan siitä. Tarinassa oli mukana sarjakuvasta tuttu hyytävä tunnelma ja piti mielenkiintoni yllä loppuun asti. Elokuva ei vedä vertoja alkuperäiselle sarjakuvalle, mutta se nyt ei ole mikään yllätys – hyvin harva elokuva onnistuu päihittämään alkuperäisversionsa. Minulle tuli aika ajoin elokuvaa katsoessa tunne, että tekijät ovat yrittäneet liikaa tehdä siitä polemiikkisemman kuin sen tarvitsisi olla. En kuitenkaan kadu Killing Joken ostamista – se on oivallinen lisä Batman-aiheisten animaatioelokuvien kokoelmaani.