Vietin heinäkuussa kahdeksan päivän reissun ihastuttavassa Skolannin pääkaupungissa, Edinburghissa. Sää suosi matkalaisia, ja kaupunki osoittautui todella loistavaksi, monipuoliseksi ja kaikin puolin nappivalinnaksi. Brexitistä huolimatta ihmiset jaksoivat olla ystävällisiä, julkista liikennettä käytti mielellään ja punnankin kurssi sopi lompakolle. Nörtille Edinburgh on aivan ehdoton kohde. Näkemistä ja ostamista löytyy huomattavasti enemmän kuin ehtii lyhyellä matkalla toteuttamaan. Matkaa Skotlantiin suunnittelevat olkoot kuulolla, sillä tässä tulevat Edinburghin lomaviikon tärkeimmät nörttinostot!
Historianörteille: Edinburghin linna

1100-luvulta asti rakennettua Edinburghin linnaa voi ihailla kallion päällä aivan keskellä kaupunkia. Tämän vuoksi se on mahdollista nähdä myös lähes mistä päin kaupunkia tahansa. Kaupunki pursuaa muutenkin historiallisesti merkittäviä nähtävyyksiä, joista linna on tietysti vain yksi.

Linna on toiminut historiansa aikana usean kuuluisan monarkin kotina, kuten myös strategisena puolustuspaikkana. Erityisesti asuinrakennuksena toiminut osa on nykyisin lähes kokonaan restauroitu.

Linnoituksessa sijaitsee myös kiinnostava sotavankimuseo. Heti pääporttien luona on myös kaupungin paras ja laajin sotamuseo, jonne pääsee luonnollisesti samalla lipulla kuin linnaankin.

1837 perustettu parempien koirien hautausmaakin linnan yhteydestä löytyy, ja sinne on haudattu somiin riveihin esim. sotilaiden koiria. Hautausmaa sijaitsee ulkonevalla kielekkeellä näköalapaikan alla.
Kummitus- ja historianörteille: Greyfriars Kirkyard (hautausmaa)

Edinburghin kuuluisin hautausmaa on vierailemisen arvoinen niin päivällä kuin yöllä. Paikka on todella kaunis ja siellä tapaa paljon ihmisiä viettämässä aikaa nurmikentällä tai penkeillä istuen, jopa perheitä eväsretkellä.

Hautausmaalla on useita kryptia, joihin pääsy on luonnollisesti kielletty. Erikseen järjestettävillä maksullisilla “kummituskierroksilla” voi tiettyihin kryptiin päästä sisäänkin. Hautausmaan pitkän historian vuoksi siihen liittyy useita kummitustarinoita, kuten MacKenzien poltergeisti.

Hautausmaalla varoitellaan haudanryöstäjiä lähestymästä hautoja. Erityisen paljon hautoja ryöstettiin 1800-luvulla lääketieteellisiin tarkoituksiin. Ruumiista maksettu raha motivoi myös Edinburghin kuuluisia murhamiehiä William Burkea ja William Harea toteuttamaan hirmutekonsa.

Ensimmäiset haudat ovat 1500-luvun puolivälistä. Yhteiskunnallinen asema seurasi ihmistä aina hautaan saakka: rikkaimmilla olivat lukitut kryptat, kaikkein köyhin saattoi päätyä nimettömään joukkohautaan.

Skottiterrieri Greyfriars Bobby, Edinburghin historian uskollisuuden symboli, on saanut hautausmaalle oman muistomerkkinsä isäntänsä haudan lähelle. Tänne ihmiset tuovatkin kyseiselle koiralle joka vuosi sadoittain leluja. Todellisuudessa Bobby on haudattu kadulle hautausmaan ulkopuolelle, koska kirkkomaahan ei koiria voi kuopata.
Materialistinörteille: Nörttiliikkeet

Grassmarket on yksi parhaista paikoista löytää itselleen mielenkiintoista tavaraa. Candlemaker Row’lla sijaitseva Transreal Fiction on upea scifiin ja fantasiaan kallistuva kirjakauppa, josta allekirjoittanut onnistui löytämään jopa Tove Janssonia englanniksi käännettynä.

Myös Edinburghisa sijaitsee suuri Vans-liike. Nintendon tuotteita kengistä t-paitoihin ja reppuihin oli heinäkuussa tarjolla hyllykaupalla, ja valikoima oli kotimaan kauppoja laajempi. Tällä hetkellä nörtillä on siis kenkäkaupoilla varsin hyvät oltavat!

Aivan lentokentän vieressä Gylen ostoskeskuksessa sijaitsee toinen kaupungin Disney Store -liikkeistä. Heinäkuussa mm. Star Wars – ja Marvel-tuotteita lähti ulosheittohintaan, erityisesti Disney Storen normaaleihin hintoihin verrattuna.

Grassmarketilla sijaitseva 97 Black on erikoistunut nörttikamaan ja painattaa myös asiakkaiden omia design-kuvioita t-paitoihin, mukeihin tai julisteisiin. Ehdoton vierailukohde!

Forbidden Planet on yksi Edinburghin kuuluisimmista nörttikrääsäkaupoista. Jos siis elämässä tuntuu olevan liian vähän fanitavaraa, on syytä suunnata tänne! Kuvassa vain pienen pieni osa liikkeen tarjonnasta.

Pelailua pääsee Edinburghissakin harrastamaan kahvikupin äärellä. Valitettavasti tämä kahvila oli kiinni allekirjoittaneen siihen törmätessä.

Jos oma miekka himottaa, ei sitä tarvitse kaukaa etsiä! The Knight’s Vault -niminen liike myy erinäisiä fantasia-aiheisia aseita, kuten kuvan Cloudin leipäveistä, Conan barbaarin miekkaa tai kuningas Arthurin Excaliburia. Miekkojen hinnat ovat 100 euron molemmin puolin ja niille saa kotiinkuljetuksen suoraan Suomeen.
Harry Potter -nörteille: Viistokuja, The Elephant House

Edinburgh tunnetaan kaupunkina, jossa J.K. Rowling kirjoitti Harry Potter -kirjansa. Kirjoissa onkin monia vaikutteita juurikin Edinburghista. Tällainen on esimerkiksi Viistokujaa eli Diagon Alleya inspiroinut Victoria Street, joka on nykyisin koristeltu asiaankuuluvin kyltein, plakaatein ja seinämaalauksin.

Harry Potterin syntypaikkana pidetty The Elephant House on nykyisin fanien pyhiinvaelluskohde. Kyseisen kahvilan vessojen seinissä ja ovissa on sadoittain terveisiä faneilta toisille.

Tällä ikkunapaikalla legendan mukaan Harry Potter luotiin. Ikkunasta näkee suoraan Edinburghin linnan, joka on tiettävästi Tylypahkan inspiraatio. (Tiettävästi myös Greyfriars Kirkyardilta voi yrittää etsiä Tom Riddlen hautaa.)
Kissanörteille: Maison de Moggy (kissakahvila)

Grassmarketilla sijaitseva Maison de Moggy on kissojen ystäville pakkopysähdys. Kahvilaan täytyy varata aika etukäteen, se on maksullinen ja yleensä paikalla saa olla kerrallaan tunnin. Rahalleen saa kuitenkin täydellistä vastinetta upean sosiaalisista ja rennoista kissoista sekä loistavista leipomuksista.

Koko kahvila toimii kissojen ehdoilla. Paikka on täynnä kissoille sopivia rakennelmia ja kahvilassa on ehdottomat säännöt, jotka kieltävät kissojen härnäämisen. Arvostettavaa!

Allekirjoittanut ihastui ehdottomasti tähän persoonaan, joka koki veden elementtinä kovin hypnoottiseksi kuumana kesäpäivänä.

Kissoja on paikalla yhteensä 12, useita eri rotuja. Heinäkuun helteet eivät innostaneet kissoja leikkimään kovin aktiivisesti, mikä tuskin yllättää ketään.
Kaikille: muut kohteet/koko kaupunki

Vaikka nähtäviä kohteita on Edinburghissa valtavasti, on koko kaupunki itsessään näkemisen arvoinen. Kaupungin lukuisat “closet” eli edelleen käytössä olevat kujat viestivät usein jo nimillään jotain Edinburghin historiasta. Kaupungin alla sijaitsevat myös alkuperäiset 1600-luvun “closet”, joista Mary King’s Close on avoin myös yleisölle (ja erittäin suositeltava vierailukohde!)

Edinburgh on kummitusten kaupunki ja siellä on useita turistikohteita, joissa aihetta sivutaan. Dungeon lienee näistä yksi kuuluisimmista. Kyseessä on elämyskohde, joka yhdistelee niin teatteria kuin kauhutaloa ja kummitusjunaa tarinoiden kertomiseen.

Lähestulkoon kaupungin keskustassa on useita kukkuloita, joille voi kiivetä katselemaan maisemia. Tällaisia on mm. läheinen sammuneen tulivuoren huippu Arthur’s Seat 250 metrin korkeudessa.

Ilmainen ja ilmaisia opastuksia tarjoava National Museum of Scotland on ihastuttava yhdistelmä Heurekaa ja British Museumia. Museosta löytyy kaikkea Skotlannin omasta historiasta tekniikkaan, luonnonhistoriaan, musiikkiin, muotiin, valokuvataiteeseen ja avaruuteen.

Pohjakerroksessa on erityisesti lapsille suunnattu toiminnallinen osa rakennuksesta, jossa voit esimerkiksi ohjelmoida robotteja kirjoittamaan nimesi kirjainpalikoilla. Testata voit myös, saisitko kuumailmapallon ilmaan tai formula-auton pysymään radalla.

Elokuvanörttien on hyvä tietää, että Edinburghissa voi nauttia IMAX-elokuvista! Kaupungin ainut IMAX-Cineworld sijaitsee Dundee Streetillä Fountain Parkissa.

Oleellinen osa kaupunkikuvaa ovat myös Edinburghin lukuisat pubit, joihin usein liittyy myös aimo annos historiaa. Deacon Brodie -pubi kertoo rakennuksen seinässä nimensä innoittaneen rikollisen tarinan.

Vaikka saman niminen elokuva onkin todennäköisesti ammentanut inspiraationsa Lontoon The World’s End -pubista, voi myös Edinburghissa fiilistellä maailmanlopun tunnelmissa. Luonnollisesti pubin tarina on jälleen maalattu sen seinään.

Edinburgh on myös katutaiteilijoiden kaupunki. 2016 kesän muotiasuste tuntui olevan Star Wars -teemainen. Allekirjoittaneen lemppariksi muodostui tämä Royal Milen harkitsevainen leijuva Yoda.



Tuo Diagon Alley lienee Rowlingia innoittanut Victoria Street, jolle on kirjojen hengessä nyttemmin laitettu Potter-kyltit? Varsinaista Diagon Alleyä ei kaupungissa käsittääkseni ole olemassa toisin kuin teksti antaisi ymmärtää.
Olet aivan oikeassa. Noinhan se juuri on.