Ohjaaja ja säveltäjä John Carpenter (s.1948) esiintyi The Circuksessa Helsingissä 21.8. Nörttitytöt oli mukana seuraamassa tämän kauhu-ja scifielokuvistaan tunnetun kulttisuosikin konserttia. Miten elokuvamusiikki toimii konsertissa ja minkälaisen vastaanoton Herra Carpenter Helsingissä sai?

Carpenter vetää ensimmäistä live kiertuettaan 68-vuotiaana. Kuva: Fullsteam Records&Agency

Carpenter vetää ensimmäistä live kiertuettaan 68-vuotiaana. Kuva: Fullsteam Records&Agency

John Carpenter konsertoi Helsingissä elokuisena sunnuntaina. Aika monille tämä taisi olla vuosikymmenten odotusten täyttymys. Enkä itsekään halunnut jättää tätä tapahtumaa väliin.

Veikkaan että noin 70-80 prosenttia yleisöstä oli miespuolisia, ja musta näytti olevan illan suosituin väri. Monilla komeili paidoissa Halloween, Kurt Russell, tai jokin muu elokuvaviittaus. Itse pukeuduin värikkääseen kukkamekkoon joten saatoin hieman erottua yleisöstä. Ihmisiä oli laidasta laitaan paikalla. Yksi mikä kuitenkin yhdisti kaikkia, oli odotuksen into. Carpenter on niitä ohjaajia, joita ei ehkä ole arvostettu tarpeeksi, ja on enemmänkin saanut kulttimaineen kuin kriitikoiden suosion. Konsertissa kuitenkin näkyi vain rakkautta ja arvostusta häntä kohtaan.

Kun vihdoin lavalle asteli valkohapsinen rennosti pukeutunut mies, yleisö repesi huutoihin ja taputuksiin. 68-vuotias Carpenter vetää elämänsä ensimmäistä livekiertuettaan. Aika kova.

Musiikista Carpenter kiinnostui jo nuorena, musiikinopettajana toimivan isänsä myötä. Carpenter ihastui nopeasti syntetisaattorin sointiin. Siitä se sitten lähtikin, kun rahan puutteen takia hänen piti itse tehdä musiikit ensimmäisiin elokuviinsa. Ensimmäisen kokoillan elokuvan Dark Starin Carpenter teki vuonna 1974, ja tuoreimman The Wardin vuonna 2010. Siihen väliin mahtuu vuosikymmenien pituinen hieno ura ja vain muutama oma elokuva johon hän ei itse ole säveltänyt musiikkeja. Carpenterin elokuvien kultakausi oli 70-luvun lopusta 80-luvun loppuun.

Carpenterin tuotantoa. Kuva: Katja Korhonen

Carpenterin tuotantoa. Kuva: Katja Korhonen

Mielestäni Carpenter oli lavalla supersympaattinen joratessaan ja jauhaessaan purkkaa koko konsertin läpi. Hänellä oli takanaan viisihenkinen bändi, jossa mukana mm. hänen poikansa Cody Carpenter soittamassa toisia koskettimia. Oli hienoa nähdä kuinka poika jatkaa isänsä perintöä soittaessaan taitavasti mm. Halloweenin nopeatahtiset syntikkaosuudet. Carpenter itse tunnelmoi keskilavalla rennosti oman syntikkansa takana. Mukanaan hänellä oli myös kaksi kitaristia, basisti ja rumpali. Carpenterin vahvasti elektronista musiikkia oli hienosti sovitettu bändille sopivaksi. Joillekin tosin saattoi jäädä hieman urautunut fiilis konsertista, koska välispiikit ovat samat joka keikalla, näin olen lukenut. Minua se ei haitannut vaan nautin konsertista täysin sydämin, koska kokemus oli minulle ainutkertainen.

Konsertti koostui elokuvamusiikista ja uudemmista Lost Themes -levyistä. Elokuvamusiikkia oli hänen tunnetuimmista töistään. Samalla taustalle projisoitiin pätkiä itse elokuvista. Lost Themes -levyjen kappaleiden aikana projisointeja ei ollut. Näin yleisö sai samanaikaisesti nauttia Carpenterin kahdesta suuresta roolista: ohjaajasta ja säveltäjästä.

Kappaleita kuultiin mm. klassikoista kuten Halloween (1978), Usva (1980), Pako New Yorkista (1981), Hyökkäys Poliisiasemalle 13 (1976), They Live (1988), Christine – tappaja-auto (1983), Big Trouble in Little China (1986). Myös The Thing – “Se” jostakin (1982) pääsi soittolistalle, kun Carpenter teki kunniaa kyseisen elokuvan musiikit säveltäneelle Ennio Morriconelle. En muistanutkaan kuinka visuaalisesti kauhea The Thing olikaan. Olen nykyään niin herkkä, etten tiedä pystyisinkö sitä enää edes katsomaan, huh! The Thing taitaakin olla Halloweenin kanssa monien suosikkilistalla Carpenterin elokuvista. Itse taas kallistun They Liven ja Usvan kannalle.

Tutuimmat elokuvakappaleet hullaannuttivat yleisöä. Kuva: Katja Korhonen

Tutuimmat elokuvakappaleet hullaannuttivat yleisöä. Kuva: Katja Korhonen

Pyrin etten koko ajan tuijottaisi projisointeja. Mielummin katselin joraavaa Carpenteria ja uppouduin musiikkiin. Carpenterin musiikki on uskomattoman hyvin tunnelmia ja maailmoja luovaa. Lost Themes -levyt I & II jatkavat luontevasti tätä samaa elokuvallista linjaa. Ne ovat eräänlaisia instrumentaalisia äänimaisemia. Vaikka levyt onkin tehty vasta vuosina 2015 ja 2016, kappaleet voisivat hyvin olla jostain Carpenterin elokuvista 70-80-luvuilta. Hän onkin sanonut jättävänsä uusien kappaleiden kuvitteellisen elokuvan kuuntelijoiden mielikuvitusten varaan.

Elokuvamusiikin tarkoitus on luoda tunnelmaa ja jännitettä sekä vahvistaa tai täydentää jo olemassa olevaa kuvailmaisua. Parhaimmillaan se on täysin osa elokuvan maailmaa samalla nostaen tunnelman toiselle tasolle. Monesti elokuvamusiikki aloittaakin oman elämän irroittautuneena kuvasta. Teemat klassikoista kuten Star Wars, Indiana Jones ja Tappajahai, elävät ihan omaa elämäänsä jo. Silti aina kun ne kuulee, liittää ne mielessään alkuperäisiin elokuviin. Ne ovat enemmänkin elämyksiä. Näin myös Carpenterin konsertissa. Ilman projisointejakin, musiikin yhdistää automaattisesti niihin tunnelmiin ja maailmoihin mihin on alunperin kyseisen musiikin kautta tutustunut. Vai pystyykö kukaan kuuntelemaan elokuvamusiikkia ilman että assosioi sitä näkemäänsä elokuvaan johon se on alunperin luotu?

Konsertti kesti kokonaisuudessaan noin puolitoista tuntia. Tämän jälkeen kansa vaelsi pimeään iltaan. Myyntipöydällä kävi kuhina. Suurimmasta osasta paitoja oli enää hajakokoja jäljellä. Pako New Yorkista -paidat oli ensimmäisenä myyty loppuun. Porukka tunki rahaa myyjän käsiin hamutessaan pinssejä ja LP-levyjä nimmareilla. Ilmassa oli erilaista intoa kuin alussa. Itsekin olin aivan pähkinöinä konsertin jälkeen. Vahvimpana ajatuksena mielessäni oli, että kaikki nämä elokuvat pitää katsoa mahdollisimman nopeasti uudelleen. Heti kotiin päästyäni olikin pakko laittaa Usva pyörimään, vaikka kello oli jo paljon. Aivan sama, se piti nähdä juuri silloin.

Ennen konsertin viimeistä kappaletta, Carpenter toivotti yleisölle hyvää yötä ja turvallista kotimatkaa, sillä Christine on liikkeellä…