Luin herkässä kasvuiässä valtavan paljon fantasiakirjoja. Muistaakseni ensin tulivat Narnian tarinat, sitten Päättymätön tarina ja lopulta löysin David Eddingsin. Luin Belgarionin tarun ainakin seitsemän kertaa, ja kaiken muunkin mitä Eddingsiltä käsiini sain. Laajensin lukurepertuaariani pikkuhiljaa, mutta aina kun muistelen nuoruuden kirjaelämyksiä, palaan Eddingsiin.

Näin aikuisempana fantasian lukeminen on kuitenkin jäänyt taka-alalle sci-fin ja muun vallatessa enemmän alaa. Siksi tartuinkin innolla mahdollisuuteen lukea ja arvostella Joe Abercrombien Vain puoliksi kuningas, halusin lukea pitkästä aikaa fantasiaa. En ole aiemmin lukenut Abercrombielta mitään, joten pääsin aloittamaan tavallaan puhtaalta pöydältä, ilman oletuksia kirjailijan tyylistä tai oikeastaan muustakaan.

Brittiläinen Abercrombie on kuitenkin alalla ilmeisen arvostettu ja tunnettu, ja Särkynyt meri -trilogian avauksena toimiva Vain puoliksi kuningas onkin voittanut vuoden parhaan nuortenkirjan Locus-palkinnon.

Vain puoliksi kuningas kertoo Yarvista, nuoresta prinssistä joka ei oikeastaan edes halua olla prinssi, saati valtaistuimen perijä. Vanhempiensa väheksymä Yarvi ei pysty heiluttamaan kirvestä, pitelemään kilpeä tai tekemään muitakaan prinssille sopiviksi määriteltyjä asioita, sillä hänellä on vain yksi toimiva käsi. Yarvi onkin luottanut älyynsä koko ikänsä, ja suunnitellut uraa papistossa, jossa kirveen heiluttamiselle ei ole tarvetta. Elämä ei kuitenkaan aina mene niin kuin on suunnitellut, ei etenkään fantasiakirjoissa.

Yarvi joutuu nousemaan valtaistuimelle tahdostaan huolimatta, ja samalle istuimelle tuntuu olevan tunkua. Petoksen ja murhayrityksen seurauksena Yarvi päätyy ensin mereen ja lopulta airon varteen orjalaivalle. Hän on vannonut voittavansa takaisin sen saman valtaistuimen, jolle ei alunperin tuntenut minkäänlaista vetoa. Yarvi lyöttäytyy kirjan kuluessa yhteen muiden hylkiöiden kanssa ja saa huomata, ettei yksikään soturi ole hänelle niin hyödyllinen kuin hänen uudet ystävänsä.

Kirja etenee vauhdikkaasti, ja Abercrombie marssittaa esiin melkoisen kavalkaadin hahmoja. Osaan tutustutaan syvemmin, ja osan jäädessä pintapuolisemmiksi mietin, tulevatko he tutummiksi sarjan jatkuessa. Maailman rakennus on selkeästi Abercrombien vahvuus, ja lukija viedäänkin myrskyisältä mereltä jäisille aavoille sujuvasti, maalailevasti ja riittävän yksityiskohtaisesti. Rannikkokaupungit, rantaviivat ja myrskyisä meri piirtyvät lukijalle sellaisella tarkkuudella, että meren suolaisuuden miltei maistaa.

Yarvin tarina on omalla tavallaan hyvin tuttu jo aikaisemmista fantasiakertomuksista, mutta Abercrombie on saanut ujutettua mukaan uusia elementtejä, eikä kirjan loppu olekaan ihan sitä, mitä ainakin itse alunperin ounastelin. Se, että tarina on ennestään tuttu perimystaisteiluineen, epätyypillisene sankareineen ja muineen, ei tee siitä kuitenkaan huonoa tarinaa. Ennalta-arvattavuus on tämän kirjan kohdalla lukijaa kunnioittavaa, eikä missään vaiheessa tule tunnetta siitä, että tämän tarinan on kuullut joskus ennenkin.

Mika Kivimäen suomennos on toimiva, juokseva ja selkeästi harkittu. Yleensä pyrin lukemaan englanniksi kirjoitetut kirjat alkuperäiskielellä, mutta Vain puoliksi kuninkaan tapauksessa siihen ei tullut kaipuuta, en usko että suomennoksessa on jouduttu tekemään kompromisseja tai luopumaan mistään oleellisesta.

Vain puoliksi kuningas on mainiota fantasiaa, joka etenee sujuvasti. En ehkä ole ihan sitä parasta kohderyhmää tälle kirjalle, mutta myönnän auliisti viihtyneeni kirjan parissa. Ja myönnän haluavani saada käsiini trilogian loputkin osat, mutta tällä kertaa taidan valita alkuperäiskieliset versiot.

Abercrombie taisi saada itselleen uuden fanin.

Vain puoliksi kuningas (ja täysin tyhjä kahvimuki)

Vain puoliksi kuningas (ja täysin tyhjä kahvimuki)

Joe Abercrombie: Vain puoliksi kuningas – Särkynyt meri 1/3. Jalava 2016, 397 s.

Kirja on saatu blogille ilmaisena arvostelukappaleena.