Nörttitytöt palkitsevat synttäriensä aikaan marraskuussa vuoden nörttitytön, joka on henkilö, jonka toiminta on jollain tapaa edistänyt nörttikulttuuria. Tällä kertaa valinta osui Ylen apulaistuottaja Jenni Laineen kohdalle, joka toimi tuottajana YLE:llä lähetetyissä cosplayn suomenmestaruuskilpailuissa. Nörttitytöt kävivät jututtamassa Jenniä ja kyselemässä, miten YLE päätyi mukaan näin hienoon nörttikulttuurin osaan.

Kuka: Jenni Laine, apulaistuottaja

12721755_10154105938516473_1771677286_n

Vuoden nörttityttö kultaisten kakkuloiden kanssa.

Harrastukset: Animaatiot
Parasta just nyt: Omat työt, eli tällä hetkellä e-urheilu ja Noin viikon uutiset 🙂
Lempipeli: Lautapelit, näitä voi hyvin pelata pitkälle yöhön.
Milloin tajusit olevasi nörtti: Varmaan jo joskus ala-asteella. Hyvin varhain kuitenkin.

Mitä ajattelit kun kuulit saaneesi Vuoden Nörttityttö -palkinnon? 
Se oli hieno hetki. Ajattelin, että juuri tämän takia teen tätä hommaa ja palkinto kyllä vahvisti sen, että tällaista toimintaa kannattaa jatkaa. Kiitos kaikille ihanasta huomionosoituksesta!

Miten päädyit Yleisradiolle tuottajaksi?
Oikeastaan alkujaan tulin harjoittelun kautta. Olen kohta ollut täällä jo 12 vuotta ja siihen on mahtunut mukaan hyvin erilaisia asioita. On tullut tehtyä kaikkea lastenohjelmista e-pelaamiseen.

Millaista on toimia tuottajana ?
Tuottajan homma on aika hands on -toimimista. Eli siihen voi sisältyä melkein mitä vaan. Hyvin paljon päätyy itse tekemään konkreettisesti hommia laidasta laitaan.

Miten cosplayn SM-kisat päätyivät YLE:lle ja miten päädyit niiden tuottajaksi?
Cosplay on tullut itselle tutuksi oikeastaan tuttujen kautta, jotka ovat harrastuksesta kertoneen. YLE:llä Marja Mäki-Reinikka eli koko Viihteen pomo sai idean cosplaysta ja toi sen esiin tuottajatiimille. Ihan ensimmäisessä tapaamisessa meiltä oli minä, tuottaja Juha Lahti ja Cosvisionin puolelta kisavastaava Miro Jukka ja markkinointi- ja viestintävastaava Elina Rimpiläinen.
Cosvisionin tuottaja Suvi Liukkonen tuli taltiointisuunnitteluun mukaan myös piakkoin ja hommaa päästiin suunnittelemaan toden teolla. YLE:lle cosplayn tapahtuma Cosvision oli pitkälti tämän hankkeen takana. Sieltä käytiin kertomassa ja tutustuttamassa tuottajatiimiä cosplayn maailmaan. Tästä sitten innostuttiin enemmän ja päädyttiin pohtimaan, miten saataisi myös cosplayn SM-kilpailut suuremman kansan kuin coniyleisön nähtäville. Näin alkoi pitkällinen suunnitteluprosessi kisojen taltioinnista ja lopulta homma saatiin toimimaan.

Mikä oli hienointa kisoissa?
Kilpailuihin osallistuminen oli aivan mahtavaa. Koko tapahtuma huokui tiettyä energiaa, johon ei voinut olla itse sukeltamatta mukaan. Ei uskoisi miten mahtavia asuja ihmiset oikeasti tekevät itse. Cosplayssä juurikin se on niin hienoa, kun näkee miten intohimoisesti ihmiset suhtautuvat harrastukseensa. Jotenkin katsojana tuli sellainen olo, että kaikkia haluaisi tsempata ja kuinka ihanaa on, että Suomessakin tällaista voi harrastaa.

Entä oliko jokin vaikeaa?
No tietenkin copyright-asiat tulivat heti eteen kun alettiin miettiä tv-lähetyksiä. Monet kilpalilijat käyttävät esimerkiksi pätkiä musiikista erilaisista sarjoista ja se kuuluu harrastuksen luonteeseen. Kaikkea ei kuitenkaan voi näyttää tv:ssä suoraan, joten näiden oikeuksien selvittelyyn meni aikaa. Onneksi kuitenkin kaikesta selvittiin ja kisat saatiin toimimaan.

Yle on kunnostautunut viime aikoina muissakin nörttikulttuurin osa-alueissa kuten e-pelaamisen kanssa. Onko jatkossakin tulossa jotain vastaavaa?
E-urheilu jatkuu aivan varmasti vielä pitkään. Sen suosio tuntuu olevan koko ajan kasvussa ja on ihana vastata katsojien kysyntään. Pyrimme myös aina tuomaan e-urheilua mukaan ihan uutisiin ja muuhunkin mediaan, kuin vain omana kategorianaan. Esimerkiksi hienoja hetkiä oli kun kerran erään e-urheilupelin takia ohjelmia jouduttiin siirtämään ja ruudussa luki vain teksti, jossa kerrottiin ohjelmiston myöhästyvän urheilukisojen takia erittelemättä sitä erikseen e-urheiluksi.

Mitä pitää tehdä jos tulee mieleen joku mahtava tapahtuma, josta voisi olla kiva saada juttu Ylelle?
Ylellä on ohjelmaehdotussivusto, jossa voi kertoa omasta ehdotuksestaan, jos tulee mieleen jotain hienoa. Me tuottajat otamme mielellämme vastaan ideoita!

Nörttitytöt kiittävät haastattelusta ja toivovat mahtavia nörttikulttuurin ohjelmia jatkossakin YLE:ltä. Tsemppiä jatkoon Jenni!