Vuodesta 1997 alkaen järjestetty kiertävä pohjoismainen larp-konferenssi Solmukohta järjestettiin tänä vuonna Suomessa. Tai siis… Ei oikeastaan. Järjestäjien mielestä oli nimittäin aivan hulvattoman hauska idea järjestää tapahtuma laivalla. Siis ruotsinlaivalla. Mundisten keskellä. Näin ollen kansainvälinen joukko larppaajia ahtautui Silja Symphonylle 9.-14.3. väliseksi ajaksi. Kuulostaako hurjalta? (Larppaajien parissa on kieltämättä aina vähän hurjaa, ja niin myös laivalla.)

Vapaaehtoisvoimin järjestettävään Solmukohtaan osallistui tänä vuonna viitisensataa henkeä reilusti yli kahdestakymmenestä maasta. Tapahtuma onkin varsin mittava niin osallistujien kuin ohjelmatarjonnan puolesta. Ohjelmistoon kuuluu niin larppeja, työpajoja, esityksiä kuin enemmän tai vähemmän akateemisia puheenvuorojakin. Käsiteltävien aiheiden laaja oli varsin laaja, joten jokaiselle löytyi mitä luultavimmin jotain mielenkiintoista koettavaa.

Jos haluat tutustua ohjelmaan tarkemmin, käväise Solmukohdan kotisivuilla (sisältö englanniksi).

Yksi Solmukohdan keskeisimmistä tavoitteista on toimia kulttuurivaihdon areenana. Innokkaat larppaajat, larppien tekijät, pelisuunnittelijat ja akateemikot pääsevät Solmukohdan avulla käsittelemään varsin monipuolista aihearsenaalia. Hyvien käytäntöjen jakaminen ja uusien kontaktien luominen mahdollistuu hienosti tapahtuman puitteissa.
 

Kävijän kokemus Solmukohdasta

Sydämiä ikkunassa. Kuvannut Kiki Söderström

Henkilökohtaisesti minulle jäi äärimmäisen hyvä mieli elämäni ensimmäisestä Solmukohdasta. Ohjelma oli pääosin laadukasta (erityismaininta lauantai-illan musikaalille, joka oli todella huikea), ihmiset mukavia ja laiva toimi tapahtumapaikkana yllättävän hyvin. Kaikki tarvittavat palvelut olivat lähellä eikä ohjelmaan tai iltabileisiin osallistuminen jäänyt riippumaan siitä, että kotiin omaan sänkyyn olisi ollut liian pitkä matka.

Parhaiten mieleeni jäivät uudet tuttavuudet, joihin tutustuimme hyttien ikkunoiden kautta. Hytin ikkunoiden kautta vilkutellen, paperilapuille raapustettuja viestejä vilautellen vastapäätä asuvat göteborgilaiset kutsuivat itsensä kyläilemään luoksemme. Seuraavana iltana me kävimme kyläilemässä heidän luonaan. Tällainen spontaanius on ihanan virkistävää.

Ja kyllä, aion osallistua jatkossakin.

Loppuun lisään vielä Solmukohdassa ohjelmaakin pitäneen Niina Niskasen kommentin, joka summaa mielestäni varsin hyvin sen, millainen kokemus Solmukohta voi olla:

Solmukohdassa tuntee olevansa samanhenkisten ihmisten ympäröimänä, ystävällisessä ilmapiirissä. Pidän ohjelmanjärjestämisestä, koska silloin tunnen antavani jotakin, osallistuvani dialogiin ja harrastuksen kehittymiseen. Esitelmien yhteydessä saadut kontaktit saattavat tulevaisuudessa johtaa yhteistyöhön, se on positiivista. Ahdistun vähän sosiaalisuuden ja tutustumisen oletuksesta, joten pysyttelin enimmäkseen tuttujen ihmisten seurassa. On tärkeää, että sekin on hyväksyttyä.